Bully

Koulukiusaaminen on maailmanlaajuinen ongelma. Lee Hirschin Bully keskittyy ainoastaan Yhdysvaltojen katastrofaaliseen tilanteeseen, mutta dokumentin aihe on valitettavan universaali. Koulukiusauksesta eivät kärsi ainoastaan kiusatut, vaan myös heidän perhe ja läheiset. Hirsch käy ongelmaan käsiksi seuraamalla viiden perheen elämää yhden lukuvuoden ajan.

Hirsch vie kameran likelle. Piilokameran tapaan kamera seuraa kuvattavia kaikkialle ja tallentaa niin fyysisesti kuin verbaalisesti julmat kiusaamiset nauhalle. Todistusmateriaalin tueksi dokumentti myös haastattelee paitsi kiusattuja myös heidän vanhempiaan. Paljastuva totuus on karu, joskaan ei välttämättä yllättävä. Lapset sulkevat kokemansa sisäänsä ja vanhemmilla ei ole kuin summittaista tietoa tapahtumista. Yhdessä kohtaa elokuvaa kuvausryhmä joutuu näyttämään taltioinnin pojan vanhemmille ja viranomaisille, koska tilanne koulussa yltyy uhkaavaksi: lasta lyödään, kuristetaan ja puukotetaan kynillä toistuvasti koulubussimatkalla. Lopputulos ei ole valitettavasti lohdullinen.

Bully käy vaikean asian kimppuun rohkeasti ja intiimisti. Fokus on nimenomaan perheissä ja heidän tunnoissa. Puhuvia päitä, statistiikkaa tai mitään muutakaan virallista dokumentti ei tarjoa, ainoastaan karua todellisuutta. Toisaalta tyylikeino estää aiheen journalistisen käsittelyn, mutta taas toisaalta se onnistuu vetoamaan siihen tärkeimpään: tunteisiin.

Sen suhteen Bully onnistuukin. Ihmiskohtalot synnyttävät vuorotellen vihan ja ilon tunteita. Yksi elokuvan kiusatuista istuu nuorisovankilassa, koska saatuaan tarpeeksi hän nappasi vanhempansa aseen ja veti sen esiin koulubussissa. Kukaan ei loukkaantunut, mutta kiusattu sai syytenivaskan, jonka vuoksi hän saattaa istua lopun elämäänsä vankilassa. Kaksi muuta suorittivat itsemurhan. Neljäs on murtua kyyneliin kertoessaan kameralle, kuinka hän jatkuvan kiusaamisen vuoksi haluaa ryhtyä itsekin kiusaajaksi. Viides joutuu perheinensä eristetyksi koko yhteisöstä, kun kaikille paljastuu hänen seksuaalinen suuntauksensa.

Tilanteet ovat pöyristyttäviä. Ratkaisuja ei yksinkertaisesti tunnu olevan. Viranomaiset toistelevat samoja merkityksettömiä lätinöitä vanhempien ilmaistessa huolensa tai katsovat kiusaamisia läpi sormien. Eräässä ikimuistoisessa kohdassa välituntivalvoja toruu kiusattua siitä, ettei hän sovi tilannetta kiusaajan kanssa. Samaan aikaan kiusaaja pääsee tapauksesta nuhteitta. Musertavalle lohduttomuudelle tuodaan onneksi myös pilkahdus toivoa, kun dokumentti rakentaa loppuhuipennuksensa sosiaalisen median voimin käynnistettyihin vapaaehtoisprojekteihin, joiden tarkoituksena on vähentää koulukiusaamista.

Yksilötason lähtöasetelma on dokumentin kannalta emotionaalisesti vakuuttava. Valitettavasti sitä voidaan käyttää myös kyseenalaisin keinoin rajaamalla esitettyjä faktoja, kuten ilmeisesti Bullyssa on osittain tehty. Elokuvan aloittavan itsemurhan takana ei välttämättä ollut ainoastaan koulukiusaaminen, vaan myös vakavat psyykkiset sairaudet. Näiden epääminen luo tapahtuman kannalta valheellisen syy-seuraussuhteen, jota ei voi perustella ja joka saattaa dokumentin huonoon valoon. Siitäkin huolimatta, että koulukiusaaminen todella ajaa nuoria itsemurhaan.

Bully on tunteisiin vetoava dokumentti koulukiusaamisesta. Tapahtumissa läsnä oleva kamera tuo ongelman iholle, muttei ota kantaa saati tutki aihetta pintaa syvemmälle. Emotionaalisesti elokuva on musertavan raskas mutta journalistisesti valitettavan vajaaksi jäävä kokemus.