Amy

27-vuotiaana menehtynyt laulaja-lauluntekijä Amy Winehouse pääsee jälleen valokeilaan Asif Kapadian dokumentissa Amy. Artistisesti lahjakkaan mutta yksityiselämältään ongelmallisen nuoren elämä nivoutuu ohjaajan käsissä samalla nykyisen mediamaailman ja julkkiskulttuurin lieväksi kritiikiksi, mutta fokus säilyy silti tiukasti kiinni kohteessaan. Lupaavassa tähdessä, jonka valot sammuivat traagisesti ennen aikojaan heinäkuussa 2011.

Amy kronikoi Winehousen uran tämän alkutaipaleista lähtien. Ennen julkaisemattomalla kuvamateriaalilla höystetty dokumentti antaa puheenvuoron laulajalle itselleen sekä varsinkin loppua kohden yhä enenevässä määrin hänen välittömään lähipiiriin kuuluneille henkilöille, jotka avaavat median riepoteltavaksi joutuneen artistin vaiheita ennen ja jälkeen kuuluisuuden. Tärkeimmät vaiheet peilataan puolestaan hänen syvästi henkilökohtaisia sanoituksia vasten, mikä antaa kappaleisiin oman lisänsä.

Valittu kronologinen kerrontaratkaisu toimii omalla tavallaan erinomaisena visuaalisena kehyksenä laulajan nousulle ja tuholle. Alkutaipaleella kuvamateriaali on vielä pitkälti omakutoista ja äänessä on enimmäkseen itse Winehouse, jonka suorat kommentit ja maanläheisyys piirtävät kuvan vahvasta naisartistista, joka haluaa ennen kaikkea pysyä rehellisenä musiikilleen. Hiljalleen kerronta ja kertojat muuttuvat ja siirtyvät kuitenkin yhä etäämmäksi, kun kotivideot ja artistin oma ääni hiljenevät ja puheenvuoro annetaan paparazzeille ja Winehousen ystäville sekä kollegoille. Alun viattomuus lakkaa yhtäkkiä olemasta.

Tekijät eivät ota liioin kantaa tapahtuvaan muutokseen ja alkavaan syöksykierteeseen, vaan antaa muun dokumentin tavoin kuvamateriaalin ja haastattelujen puhua heidän puolestaan. Toki jotkin asiat on nostettu muita selkeämmin esille, kuten ongelmallinen suhde Blake Fielder-Civilin kanssa, huumausaineet sekä julkisuuden tuoma ahdistus, jotka helpottavat katsojaa tekemään juuri tietynlaisen päätöksen. Tosin kerronnan kronologian myötä muutos on niin päivänselvä, että muunlaiseen ratkaisuun on liki mahdoton edes päästä.

Siinä on myös samalla Amyn suurin heikkous dokumentaarina, sillä laulajan uran kohokohdat ja vaikeimmat ajat tarkastellaan nimenomaan tabloid-lehdistön silmin. Kollegat ja yhä etäämmäksi työnnetyt ystävät kertovat kyllä omakohtaisia tuntemuksiaan ja Winehousen kanssa käymiä keskusteluja taustalla, mutta kamera on siirtynyt välittömästä läheisyydestä etäiseksi tarkkailijaksi. Taustalla vaikuttavat tietty pitkälti laulajan loppuvuosien ongelmallinen ja kokonaisvaltainen huumeiden käyttö sekä haastattelumateriaalin puute, minkä seurauksena myös kohde näyttäytyy samoin sensaatiomaisin linssien lävitse kuin hänen viimeisinä elinvuosinaan.

Kuvamateriaalin ja lukuisten haastattelujen seasta onnistuu silti kaivamaan tarpeeksi tietoa muodostaakseen edes jonkinlaisen, totuudenmukaisemman kuvan artistista ja tämän työskentelytavasta. Etenkin dokumentin varhaispuoli miellyttänee harvinaisuuden osalta laulajan faneja, sillä niissä nähdään hänet vielä kaikkein aidoimmillaan ja ennen kaikkea avoimimmillaan. Niiden kautta on myös mahdollista nähdä jotain syitä Winehousen viimeisten vuosien traagisiin seurauksiin.

Amy on kronologinen katsaus lahjakkaan ja nuorena kuolleen artistin uraan, jonka rakettimainen nousu ja lähes yhtä nopea syöksykierre kuvataan hänen omien ja lähipiiriin kuuluneiden sanojen kautta. Valitettavasti kohteen mehukkain ja traagisin osa ei avaudu dokumentissa sen enempää kuin media sen on ennättänyt jo maalaamaan.