Hiljainen paikka osa 2

Komediallisista rooleistaan paremmin tunnettu Konttori-kasvo John Krasinski yllätti muutaman vuoden takaisella kauhuhitillä Hiljainen paikka, johon näyttelijä projisoi omat vanhemmuuden pelkonsa myös kameran takana. Mestarillisen taidokkaasti rakennettu piina piti tiukasti otteissaan ja katsojat hiirenhiljaa, kun Krasinski loi yhdessä Bryan Woodsin ja Scott Beckin kanssa maailman, jossa yksikin pihahdus saattoi koitua kuolemaksi.

Hiljainen paikka toimi niin esimerkillisen hyvin itsenäisenä ja kokonaisena teoksena, ettei sille edes voinut kuvitella jatkoa. Näin ajattelivat myös Krasinski ja toista pääosaa esittänyt aviopuoliso Emily Blunt, mutta kun kapitalismin rattaat pyörivät ja leffasta nousi valtava kassahitti, olivat jatko-osat vain ajan kysymys.

Hiljainen paikka osa 2 saapuu koronasta viivästyneenä teattereihin kolmisen vuotta ensimmäisen jälkeen, minkä lisäksi tarinalle on jo suunnitteilla jatkoa ainakin trilogiaksi asti. Krasinski vastaa tällä kertaa täysin käsikirjoituksesta, jota kirjoittaessa mies päätyi palaamaan samalla takaisin ohjaajaksi. Jatko-osien kirouksesta ei onneksi tarvitse pelätä, sillä Hiljainen paikka osa 2 on äärimmäisen pätevä – vaikkakin silti hivenen turha – seuraaja viime vuosien parhaimmalle kauhuelokuvalle.

Juonellisesti tarinaa jatketaan täsmälleen siitä, mihin ensimmäinen osa loppui. Abbottien perhe on selviytynyt elossa näiden maatilalle hyökänneestä otuksesta löydettyään viimein näiden ainoan heikkouden. Hirviön jälkeensä jättämää tuhoa on kuitenkin mahdoton korjata, joten suunta kohdistetaan kohti uutta tuntematonta: ulkomaailmaa.

Alkuperäinen Hiljainen paikka rakensi erinomaisesti esittelemänsä maailman säännöt, jotka iskostuivat kuin luonnostaan myös katsojaan. Jatko-osassa samat opit toimivat pohjalla laajentaessa maailmaa entisestään ja avartaessa näkymää muihin selviytyjiin. Elokuvan isompi budjetti näkyy tosin entistä toiminnallisemmassa otteessa, jota edesauttaa päähenkilöiden löytämä puolustuskeino antaen ihmisille ylipäätään mahdollisuuden. Nämä näkemykset ovat tosin toisinaan keskenään hivenen ristiriidassa, mikä näkyy nimenomaan äänekkäämmässä ulosannissa. Muutos ei kuitenkaan ole suinkaan huono, vaan kertoo ennemminkin tekijöiden uskalluksesta poiketa hyväksi havaitulta polulta.

Hiljainen paikka osa 2 menettää kuitenkin osan uniikkiudestaan jo pelkästään siksi, että kyseessä on jatko-osa.

Temaattisesti ensimmäinen osa käsitteli kauhuelokuvan keinoin taidokkaasti vanhemmuutta ja siihen liittyviä pelkoja, joita jatko-osassa jalostetaan eteenpäin luontevalla, joskaan ei aivan yhtä vakuuttavalla tavalla. Abbottien pako kotoaan rinnastuu melko suoraan pesästä lentämiseen, mikä näkyy samalla elokuvan fokuksen siirtymisestä vanhemmasta lapsiin. Rooleissaan jälleen loistavat Millicent Simmonds ja Noah Jupe saavatkin merkittävästi enemmän ruutuaikaa kuin näiden valkokangasäitinsä Blunt, jota ei kuitenkaan heitetä täysin heitteille elokuvan edetessä.

Hiljainen paikka osa 2 on silti pääosin juuri Simmondsin elokuva. Oikeassa elämässäänkin kuuro näyttelijä ilahdutti jo ensimmäisessä osassa, mutta jatkossa hänestä kasvaa entistä määrätietoisempi hahmo pyrkiessään saattaa elintärkeä tietonsa entistä useamman korville. Vaaralliselle matkalle mahtuu genreä mukaillen tietenkin useampikin mutka, joilla elokuva pyrkii laajentamaan maailmaa. Yritykset jäävät silti vähän liian irrallisiksi ja teennäisiksi kohtauksiksi. Niitä ei myöskään hyödynnetä lähellekään niin paljoa, että ne toimisivat ensimmäisessä roolissaan.

Rakenteeltaan elokuva myös hapuilee jossain määrin kerrottavien tarinoidensa määrässä, jotta yksikään hahmoista ja uusista tuttavuuksista eivät jäisi ilman tekemistä. Kerrontateknisistä syistä johtuen tarinalinjat jakaantuvat kolmelle hahmolle, joista Jupen esittämä Marcus vetää eittämättä lyhimmän korren. Bluntinkaan osuus elokuvassa ei todellisuudessa ole hääppöinen, mutta näyttelijän rautainen ammattitaito tekee siitä silti uskottavan. Suurimmat ongelmat ovatkin oikeastaan tällä erää kameran takana ja käsikirjoituksessa Krasinskin yrittäessä nitoa kertomuksia yhteen. Lopputulos ei ole missään nimessä huono, mutta siitä uupuu sama veitsenterällä tasapainoteltu jännite, joka oli vahvasti läsnä läpi ensimmäisen osan.

Krasinski on lisäksi kaukana huonosta ohjaajasta, jonka hän todistaa jälleen kerran elokuvan käynnistävässä kohtauksessa. Pelkästään siinä ilmenevän taituruuden ansiosta voinkin antaa täysin anteeksi sen, että näyttelijä ylipäätään piipahtaa tutussa roolissaan myös kameran edessä. Jatko-osalle on nimittäin vaikea kuvitella juuri tätä kiihkeämpää aloitusta. Vastaavasti jos Krasinskin korvikkeeksi ruudulle oli saatava joku, on vaikeampi kuvitella täydellisempää vaihtoehtoa kuin aina erinomainen Cillian Murphy. Omien demoniensa kanssa kamppaileva Emmett on hyvä lisä universumiin Abbotien vanhana perhetuttuna ja näiden uutena isäpuolena. Hänen ja Simmondsin välisissä kohtauksissa on lisäksi paikoin hyvin vahva The Last of Us -fiilis.

Silti Hiljainen paikka osa 2 olisi voitu yhtä hyvin jättää tekemättä, eikä maailma olisi tästä juuri yhtään sen köyhempi. Kyseessä on kuitenkin suorastaan upea jatko-osa ja viihdyttävä toiminnallisempi kauhuelokuva, joka ei yllä esikuvansa tasolla, mutta jonka ei myöskään tarvitse häpeillä lainkaan sen rinnalla.