Juoppohullun päiväkirja

Juha Vuorisen räävitön kirjasarja Juoppohullun päiväkirja saa seurakseen visuaalisen sisarteoksen Lauri Maijalan ohjaamasta samannimisestä elokuvasta. Rapajuoppo Juha Bergin (Joonas Saartamo) huoleton, viinanhuuruinen elämänmeno päättyy erään epäonnisen karkureissun jälkeen AA-kerhoon, jonka hehkeään ryhmänvetäjään (Krista Kosonen) mies rakastuu palavasti. Vaan raittiutta vaativa parisuhde joutuu todelliseen koetukseen, kun hyvä ystävä Kristian (Santtu Karvonen) maanittelee vanhaa ryyppykaveriansa takaisin nestemäisten ihanuuksien pariin.

Teatteriohjaajana paremmin tunnetun Maijalan ensimmäinen elokuvasovitus on energinen veto, jonka alkoholin täytteinen sisältö pulppuaa lähes suoraan Vuorisen sivujen kätköistä. Irralliset sekoilut jäävät tosin vaille yhdistävää lankaa ja täten ainoastaan kokoelmaksi erilaisia kännikertomuksia, joita vasten Maijalan taustalle kirjoittama kommentaari näyttäytyy lähes aneemisena yrityksenä tavoitella elokuvallansa jotain muutakin kuin puhdasta shokki- ja viihdearvoa – siinäkään onnistumatta.

Juoppohullun päiväkirja ammentaakin kännisekoilun ainekset spektrin siitä osasta, mihin huumori on jätetty kuolemaan. Alapääläpät, ylenpalttinen kiroilu ja säälittävyyttä lähentelevä uho patsastelevat kuninkaina maailmassa, jossa järjelle ei ole tilaa. Aivan kuten oikeassa elämässä, ja juuri sen kuvastamisessa käsikirjoitus tavoittaa sen ainoan onnistumisensa. Se ei vain tee katsomisesta yhtään sen siedettävämpää, sillä kuten moni pulloon tarttunut tietää, känniset hauskuudet ovat harvemmin sitä enää dagen efterinä.

Sisällöllisiä puitteita pelastavat hivenen ulkoiset avut, joista Maijalan kameran takainen taituruus on elokuvan harvoja meriittejä. Riehakas kuvakerronta kulkee käsi kädessä esittämänsä maailman kanssa, ja heittääpä ohjaaja mukaan hieman tulkinnallisempaakin matskua vain leikkiäkseen lähdemateriaalilla. Myös pääosaesittäjä Saartamo ja tämän luottojuoppoa tulkitseva Karvonen onnistuvat hahmojensa kautta tavoittamaan jotain oleellista ja paikoitellen jopa hauskaakin. Saartamo muistuttaa roolissaan paikoitellen – ja pyydän anteeksi jo etukäteen – Madventures-kaksikon Riku Rantalaa, mutta varsinkin Karvonen onnistuu varastamaan kohtaukset itselleen hentoisella äänenpainollansa ja lupsakalla olemuksellaan.

Juoppohullun päiväkirja on kuningas alkoholin ympärille rakennettu sekava kokoelma kännistä sekoilua ja alentunutta mielentilaa. Juuri sitä samaa ääliömäisyyttä, mitä itse kukin on perjantai-iltaisin ainoana selväpäisenä henkilönä kaupungissa päässyt niin lukemattoman monet kerrat todistamaan. Yllättävää kyllä, se on ruudulta katsottuna aivan yhtä hauskaa kuin oikeastikin.