Send Help

Evil Dead -trilogiallaan lukuisten splatter-fanien sydämiin kaivautunut Sam Raimi luottaa uutukaisessaan jälleen omiin vahvuuksiin. Kauhua ja slapstickia yhdistävä Send Help tuntuu monilta osin paluulta ohjaajan varhaisiin lapsenomaisiin tuotoksiin, joista löytyi kuitenkin aina synkkä pohjavire. Tällä kertaa tuo kokemus on vain suunnattu kaikille heille, jotka ovat joutuneet joskus työskentelemään surkean pomon alaisuudessa.

Kauhun puolelta tutummaksi tullut käsikirjoittajakaksikko Damian Shannonin ja Mark Swiftin raapustelema Send Help seuraa Rachel McAdamsin esittämää Lindaa, joka lahjakkuudestaan huolimatta on aina sivuutettu niin ammatillisissa kuin sosiaalisissa etenemismahdollisuuksissa töissään. Kun uusi seksistinen toimari Bradley (Dylan O’Brien) päättää olla kunnioittamatta tälle luvattua ylennystä, alkaa Lindan mitta tulla täyteen.

Sitten kohtalo puuttuu peliin työmatkan aikana, kun johtoporrasta kuljettanut yksityiskone haaksirikkoutuu autiolle saarelle. Tapaturman ainoat eloonjääneet ovat Linda ja Bradley, joista vain ensiksi mainitulla on tarvittavat taidot selviytyä uudessa elinympäristössä elossa.

Mahdollisista odotuksista huolimatta Send Help ei ole kuitenkaan armoton selviytymistarina, vaan näyttäytyy alkuun pikemmin eräänlaisena romanttisena parisuhde-elokuvana Selviytyjät-twistillä. Tosi-tv-sarjan suurkuluttajana Linda on kuin kotonaan autiolla saarella, jolloin uhkaava tilanne kääntyy liki paratiisinomaiseksi lomaksi. Raimi ja eritoten McAdams leikittelevät idealla sielunsa kyllyydestä, kun näyttelijä tulkitsee hahmonsa hieman hupsuna intoilijana, joka on myös salaa pihkassa Bradleyta kohtaan.

Komediallisista sävyistä huolimatta ohjaajalle ominainen epäsointu tulee kuitenkin esille pienistä eleistä ja kohtauksista, jotka vihjailevat ja vievät elokuvaa toiseen suuntaan. Ylenpalttinen verellä läträily on niin yliampuvaa, ettei sille voi kuin hymyillä, mutta samaan aikaan kaiken alla kuplii myös jotain epämiellyttävää – oli se sitten esteetön seksismi tai hellyttävän katseen takana piilevä uhka.

Normaalisti romanttisissa elokuvissa eripurainen pääkaksikko löytää tiensä toistensa syliin lukuisten kommellusten ja vastoinkäymisten jälkeen, mutta Send Help vie vastapukareitaan lopulta toiseen suuntaan. Hellyyden verhot väistyvät piinaavan ja toisinaan jopa liki sadistisen trillerin tieltä, kun aiemmin pinnan alla kuplineet epäilyt paljastuvat tosiksi. Katarsis on totta, mutta se jättää samalla katsojan tuntemaan itsensä likaiseksi.

Raimi pitää kuitenkin lankoja mestarillisesti käsissään ja saa omintakeisen tyylinsä toimimaan elokuvan keskivertoa synkemmistä sävyistä huolimatta. Suoraan sanoen kenen muun ohjaamana monet hupsuilut tuntuisivat todennäköisesti todella irrallisilta outouksilta, mutta faneille ne ovat osa opittua ja odotettavissa olevaa sanastoa. Ne ovat niin typeriä, että jo niiden typeryys itsessään naurattaa.

Pääosastaan täysin rinnoin nauttiva Rachel McAdams on niin ikään elementissään hupsun ja neuvokkaan Lindan nahoissa, eikä katsoja voi kuin tempautua mukaan tämän iloisuuteen. Toki elokuvan asetelman vuoksi ainoa vaihtoehto on pystyttää leiri avoimen seksistisen Bradleyn kanssa, jonka halveksuntaa ei lievennä edes toivoton tilanne, mutta pelkkä ulkonäkö ei tällä kertaa riitä pelastajaksi. Dylan O’Brien itsessään tekee loistavan niljakkaan roolin toimarina, jonka katsoja mielii itsekin niittaavan jo ensiminuuttien aikana.

Send Help on riemastuttava toiveiden täyttymys, johon miljoonat työssäkäyneet pystyvät välittömästi samaistumaan. Sam Raimi leikittelee katsojien odotuksilla ja tuo omintakeisen huumorinsa entistä synkempään tarinaan, jonka verinen ilottelu kätkee alleen jotain odottamattoman epämukavaa. Se on samalla ohjaajansa parhaimpia tuotoksia moneen, moneen vuoteen, mutta samalla tälle jotain hieman poikkeavaa, mutta silti hyvin tunnistettavaa.