Missing

2010-luvulla yleistynyt screenlife-genre on someaikamme osuva kuvastin. Yhä useamman tapittaessa mobiililaitteiden ruutuja tuntitolkulla päivästä toiseen, on vain luontevaa, että myös elokuvakerronta on ryhtynyt keskustelemaan katsojien kanssa näiden kautta. Genrelle ominaisinta ovatkin eri somepalveluiden ja webkameroiden kautta tulkittu tarina, joka ei lähtökohtaisesti poistu missään vaiheessa ruudun ääreltä.

Ratkaisu saattaa kuulostaa elokuvallisuuden täydelliseltä vastakohdalta, mutta oikeissa käsissä se laajentaa tutun median kerrontamahdollisuuksia yllättäviin suuntiin.

Monet screenlife-elokuvista eivät kuitenkaan kuulu tähän joukkoon, minkä lisäksi genreä voi myös syyttää helposti yhden tempun poniksi. Tästä huolimatta uusi Missing onnistuu yllättämään kiinnostavalla ja hyvin kerrotulla mysteerillä, jota katsoessa ei välillä edes huomaa tuijottavansa pelkkää ruutua.

Nicholas D. Johnsonin ja Will Merrickin ohjaama trilleri toimii henkisenä jatko-osana muutaman vuoden takaiselle Searchingille, joka niin ikään nojasi ruutujen avulla kerrotun mysteerin perkaamiseen. Tällä kertaa kameran edessä nähdään Storm Reidin esittämä June, jonka äiti ja tuore miesystävä (Nia Long ja Ken Leung) katoavat lomamatkallaan Kolumbiassa. Virkavallan ollessa voimaton tutkimaan tapausta, ryhtyy June itse jäljittämään äitinsä kulkua tämän verkkotunnusten ja somepalveluiden avulla.

Käytännössä Missing on lähes identtinen toisinto Searchingista, joskin aikakausi on päivitetty nykypäivään ja mysteeri on uusi. Nokkelana viittauksena elokuvassa nähdäänkin edeltäjästä tehty true crime -sarja kuvitteellisena Netflix-dokumenttina, jota päähenkilö katsoo ennen omaa tragediaansa. Silti elokuvaa katsoessa on vaikea olla miettimättä, etteikö kyse ole vain saman kaavan toistamisesta.

Vaan piru vieköön, etteikö tuo kikka vain yksinkertaisesti toimi.

Missingissä yhdistyvät erinomaiset näyttelijäsuoritukset, oikeasti kutkuttava mysteeri sekä dynaaminen kerronta, joka saa ruudut elämään omaa elämäänsä. Tyylitapansa vuoksi myös katsoja pääsee osaksi etsiväleikkiä, joka on omiaan tämän lajityypin elokuville. Ruudulla näkyykin usein päähenkilön lisäksi tämän keräämiä muistilappuja, aiempia verkkokäyntejä ja muita tiedonmurusia, jotka paitsi elävöittävät maailmaa, myös tarjoavat kiinnostuneelle katsojalle niin vinkkejä kuin syöttejä mysteerin ratkomiseksi.

Elokuva ei myöskään tunnu pelkän yhden ruudun tapittamiselta, sillä tunnelmalliset zoomaukset ja nopeat leikkaukset saavat kokemuksen tuntumaan todellisuutta eläväisemmältä. Toki lajityypin raameja venytellään tarvittaessa aavistuksen elokuvamaisempaan suuntaan, mutta toisaalta nykypäivänä miltei jokaisella ihmisellä on jonkinlainen tallennuslaite taskussa, ettei rajanylitykset tunnu liioitelluilta.

Samalla Missing sivuaa kuin huomaamatta somepalveluiden ylenpalttista valtaa meidän kunkin elämässä. Junen tekemä etsivätyöskentely ei suinkaan ole tuulesta temmattu, vaan se nojaa lähes tyystin somepalveluiden tarjoamaan kirjoon löytää niin rakkautta, palveluilta, tulkkauspalveluita kuin videoseurantaa ja paikannusta. Tältä osin elokuva toimii samalla kommenttina nykymenosta, joskaan se ei koskaan ryhdy saarnaamaan somen hyödyistä tai haitoista. Lähinnä tunne välittyy melkein salakavalasti elokuvan edetessä, kun katsoja tajuaa, kuinka paljon tämä jättää jälkiä tekemisistään eri palveluihin.

Missing on onnistunut ja koukuttava trilleri, joka hyödyntää omalaatuista kerrontaa upealla tavalla vahvistaakseen kerrontaa. Tutusta kikkailusta huolimatta uusi mysteeri onnistuu pitämään otteissaan ja osaavat tekijät niin kameran edessä kuin takana huolehtivat rytmityksen pysyvän tiiviinä.