Nouseva Jupiter

Wachowskin sisarukset Andy ja Lana palaavat omien raaputustensa pariin uutukaisteoksellaan Nouseva Jupiter, joka ammentaa kaksikolle tyypilliseen tapaan sivun jos toisenkin sarjakuvien maailmasta sekä tieteisgenrestä ja yhdistää sen heille ominaiseen visuaaliseen ilotulitukseen. Lopputuloksena syntyy kunnianhimoisen eeppinen seikkailu, joka ei tosin onnistu vakuuttamaan kuin estetiikan ja potentiaalisen universuminsa osalta.

Kaksikon alkuperäiseen ideaan perustuva Nouseva Jupiter sijoittuu lähitulevaisuuden Maahan, jossa muuan elämäänsä kyllästynyt nuori Jupiter (Mila Kunis) huomaa tietämättään olevansa yhtäkkiä universumin vaikutusvaltaisimman hallitsijasuvun elintärkeä pelinappula. Suojakseen geneettisesti muunnellun metsästäjän (Channing Tatum) saava nainen tajuaakin pian, että hänen koko tunnettu maailma – ja ennen kaikkea itse telluslaiset – ovat vain mitättömän pieni osa suurempaa koneistoa.

Valitettavasti itse juoni on vain tekosyy esitellä tekijöiden luomaa maailmaa ja sitä asuttavia otuksia ilman sen kummoisempaa tarkoitusta. Päähenkilöä heitetään katsojan lailla avaruuden laidasta toiseen, mitättömän ontoista sivuhahmoista kolmanteen langanohuin perustein ja surkastuttavan hupaisin juonenkääntein. Vierailla planeetoilla piipahdetaan vain sen verran, että arkkitehtuuri ennättää käydä tutuksi, jälleen uusi rotu on näyttäytynyt ruudulla ja juonen kannalta olevinaan tärkeä henkilö on lausunut kolmannen virkkeensä ennen kuin koko miljöö unohdetaan ja seuraava tuodaan esille. 

Tekijöidensä mukaan yli 600-sivuinen käsikirjoitus on kyllä helppo uskoa, sillä Wachowskien luoma maailma on pikkutarkasti suunniteltu jokaista piirua myöten ja se on pienoisista hupaisuuksista huolimatta todella mielenkiintoinen ja tutkimisen arvoinen. Sen sijaan, kuinka monta sivua tuosta lukemasta on oikeasti käytetty itse tarinankerrontaan, on sitten asia erikseen. Hahmot jäävät nimittäin kauttaaltaan ohuiksi, juonenkäänteet ovat ilmeisen päälle liimattuja ja kehitys niin tarinan kuin henkilöiden osalta on naurettavan suoraviivaista. Nouseva Jupiter kaipaisikin ennen kaikkea tilaa kehittyä rauhassa, useamman elokuvan – tai jopa kirjasarjan – voimin, sillä nyt ohjaajat vain matkaavat mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen esitelläkseen kaikki luomansa hienoudet.

Visuaalisesti ja maailmasta uhkuvan potentiaalinsa osalta elokuva lunastaakin osansa. Wachowskien esteettinen silmä on aina ollut kiinnostavan omaperäinen, eikä Nouseva Jupiter tee poikkeusta sääntöön. Jupiterissa sijaitseva valtakunta, Douglas Adamsilta kopioitu byrokraattien kaupunki sekä muut visuaalisesti häikäisevät lokaatiot ja rodut huokuvat historiaa, vaikka niitä ei koskaan vaivauduta kertomaan. Näinkin rohkea lähestymistapa olisi muutoin hatunnoston arvoinen suoritus, elleivät tekijät varta vasten alleviivaisi omaa haluaan esitellä maailmaa paljon enemmän, jos vain ennättäisivät. 

Juonellista onttoutta ja paikasta toiseen ravaamista lieventää tosin hieman se, että elokuva on pääosin yhtä toimintakohtausta toisen perään. Vaikka sommitelmien osalta ollaankin kadotettu The Matrixin tyylitelty sarjakuvaestetiikka, ei Nousevan Jupiterin vauhdikkaista ryminöistä puutu rytmi saati tulivoima. Koreografian ja omaperäisyyden osalta fyysisesti selkeästi toisistaan eroavien rotujen tuoma lisämauste taistelutyyleihin sekä niin lähikontaktissa, ilmassa kuin avaruudessakin käyty toiminta ovat mukavan monipuolista katsottavaa. 

Nouseva Jupiter on kuvankaunista kaaosta. Wachowskin sisarusten luoma maailma on ilmiömäisen yksityiskohtainen, mutta valitettavasti omalle työlleen sokaistunut kaksikko sortuu sivuuttamaan tarinankerronnan kokonaan ja tyytyy sen sijaan vain esittelemään kättensä jälkiä.