ARVOSANA
MEDIA
Peter Jackson saattaa trilogiaksi paisuneen Hobitti-saagansa viimein päätökseen Viiden armeijan taistelullaan. J.R.R. Tolkienin suositun lastenkirjan muutamat viimeiset kappaleet valkokankaalle sovittava teos on edeltäjiensä tapaan massiivinen, liki kolmituntinen eepos, jonka laahaavuudesta ja dramatiikan puutteesta ei ole päästy vieläkään eroon.
Viiden armeijan taistelu kattaa nimensä mukaisesti Hobitin viimeisen suuren taistelun kääpiöiden, haltijoiden, ihmisten ja örkkien välillä. Smaugin autioittaman maan äkkinäisestä lopusta suoraan jatkava kolmas osa pyyhkäisee tosin ensin antikliimaksisen nopeasti maton alle koko Smaug-kuvion, minkä jälkeen elokuva keskittyy hiljalleen kiristyvään tilanteeseen kotinsa valloittaneiden kääpiöiden ja näitä vastaan vastentahtoisesti asettuvien ihmisten sekä haltijoiden välillä.
Runsaasta kestostaan huolimatta viimeinen kolmituntinen ei kuitenkaan anna – edes pidennetyssä versiossa – tilaa enää runsaslukuisille hahmoilleen, vaan keskittyy pääasiallisesti suuren taistelunsa petaamiseen ja lopulta toteuttamiseen. Tolkienin muiden kirjojen sivuviitteistä lainatut kohtaukset jatkavat puolestaan Hobitti-trilogian yhdistämistä osaksi Taru sormusten herraa, mikä saa koko massiivisen kokonaisuuden tuntumaan yhtenäiseltä. Silti varsinaista kerronnallista sisältöä vajaassa kolmessa tunnissa on kovin heppoisesti, ja monet hahmoista jäävät edelleen kasvottomiksi.
Teatteriversiossa varsinaisesta taistelusta uupui täysin rytmi, dramatiikka sekä yksittäiset kohokohdat, jotka näyttivät päätyneen leikkaushuoneen lattialle. Pidennetty versio palauttaa kohtaukset takaisin kerrontaan, mikä tekee valtavasta taistelusta huomattavasti mielekkäämmän ja paremmin järjestellyn. Toki ohjaajalle ja trilogialle tuttuun tapaan lisäysten mukana tuodaan myös runsaasti uutta komiikkaa, etenkin kääpiöiden toheloidessa pitkin sotatannerta, mikä on pienoisessa ristiriidassa päätösosan yleisesti kovin synkän tunnelmoinnin kanssa.
Taistelu tuntuu silti lisäyksineenkin ajoittain vähän liian kaaosmaiselta ja hätäisesti koostetulta, eikä jatkuvasti muuttuvat tilanteet onnistu pitämään otteissaan. Kiinnostamattomuuden todellinen syy on kuitenkin varsinaisten henkilöiden sieluttomuus, sillä kolmen osan jälkeenkään Jackson kumppaneineen ei ole onnistunut hengittämään kaikkiin heistä tarpeeksi samaistuttavia piirteitä. Siksi monet vaaratilanteet ja menetykset jäävät vaille niiden tarvitsemaa tunnearvoa, joiden varassa elokuva kuitenkin lepää täysin.
Visuaalisesti elokuvan mahtipontista näytelmää ei voi kuitenkaan moittia. Tuhansien sotilaiden välinen sodankäynti ja eritoten yksittäiset kohokohdat ovat kaunista katseltavaa, vaikkakin kiireiden vuoksi valtaosa on toteutettu tällä kertaa tietokonegrafiikoiden ehdoilla. Aitoja lavasteita nähdään kyllä edellisten osien tapaan hieman, mutta miniatyyrit ja muut innovatiiviset, käsintehdyt temput ovat kadonneet. Kauniista fantasiapuitteista huolimatta Hobitti ei erotu enää joukosta omaperäisyydellään.
Hobitti: Viiden armeijan taistelu on massiiviseksi paisuneen trilogian vaisu päätös, joka nousee pidennetyn version myötä tosin teatterissa nähtyä paremmaksi. Hengettömäksi jääneet hahmot eivät onnistukaan pelastamaan täysin visuaalisen taistelun armoilla olevaa finaalia.
TEKNISET TIEDOT
Julkaisu toistaa vahvasti jälkikäsitellyn fantasia-antinsa vakuuttavin säikein ruudulle. Terävyys on kauttaaltaan huippuluokkaa, eikä tarkkuus heikkene etäisyydestä riippumatta. Maltillinen ja harmaasävyinen värimaailma piirtyy niin ikään virheittä, eikä mustan taso vapise hämärimmissäkään olosuhteissa.
3D-puoli ei onneksi heikkene perinteisen kuvan rinnalla, vaan niin tarkkuus, värisävyt kuin mustan taso säilyttävät erinomaisuutensa myös lasien läpi tiirailtuna. Kolmiulotteisuutta hyödynnetään myös runsaasti varsinaisen taistelun osalta, ja ylimääräinen ulottuvuus tuokin parhaimmillaan syvyyttä sodankäyntiin. Tehostetta hyödynnetään myös pääasiallisesti osana kuvastoa, eikä sillä leikitä katsojan kustannuksella.
DTS-HD MA 7.1 -miksaus kattaa julkaisun äänipuolen. Erinomainen setti ei jätä toivomisen varaa, vaan toistaa niin suuren sodan massiivisuuden kuin yksittäisten kohtausten hentouden vakuuttavalla skaalalla ja tarkkuudella. Kolmiulotteista tilavuutta hyödynnetäänkin mestarillisesti läpi elokuvan toistaen ruudulla näkyvät kuin sen ulkopuolelle jäävät tehosteet herkeämättömällä paikannuksella. Matalat taajuudet täydentävät puolestaan kohtauksia vakuuttavalla teholla ja tunteella.
Kommenttiraidalla kuullaan Peter Jacksonin ohella käsikirjoittaja Philippa Boyensia, jotka antavat viihdyttävän mutta kursailemattoman lisämausteen elokuvalle. Kaksikko keskustelee rehdisti tuotannollisista ongelmista, saavutuksista sekä pienistä iloista niin ruudulla nähtävän kuin sen ulkopuolelle jäätävien hetkien parissa.
Valtaosa julkaisun lisämateriaalista on julkaistu tuttuun tapaan kahdessa osassa. Kaksikosta ensimmäinen on runsas viisituntinen The Appendices Part 11: The Gathering Storm, joka sukeltaa tuotannon kulisseihin keskittyen elokuvassa nähtäviin yksittäisiin tapahtumapaikkoihin sekä viimeisten minuuttien hyvästeihin.
Noin puolituntisiin pätkiin jaettu 11. osa kattaakin runsaan siivun viimeisen osan tuotannosta, joskin jättää toistaiseksi vielä varsinaisen taistelun väliin. Kuvattu ja kameralle kerrottu materiaali koostuu pitkälti hauskuutuksista ja turhuuksista, joiden kautta projektin takana oleva yhtenäisyys ja tiiviys käyvät hyvin ilmi. Myös tuotannollinen kiire esitetään rehdisti ja peittelemättä; kaikkeen ei yksinkertaisesti ollut aikaa.
The Appendices Part 12: Here at Journey’s End on toinen viisituntinen katsanto hieman syvemmälle elokuvan rakenteisiin. Siinä missä ensimmäinen puolisko käytettiin näyttelijöihin ja kulissien takaiseen eloon, sukeltaa jälkimmäinen osuus lavasteisiin, uusiin hahmoihin sekä varsinaiseen taisteluun.
Viiden armeijan välinen taistelu nappaa osuudesta yhden kolmanneksen, missä keskitytään tietokoneella toteutetun kaaoksen toteuttamiseen, suunnitelmallisiin ongelmiin ja uudenvanhoihin keksintöihin. Kyseinen osuus jää mielenkiinnosta huolimatta kuitenkin varsin pinnalliseksi, ja keskittyy nippelitiedon sijaan tekijöiden tuskailuun ja visioihin.
Jälkimmäiset kaksi tarjoavat sen sijaan lavastukseen, puvustukseen ja figuureihin kiinnostuneille mielekästä seurattavaa, sillä yksittäiset puolituntiset käsittelevät niin elokuvassa nähtäviä suurhenkilöitä ja näiden syntyä kuin valtavien lavasteiden takana nähtyä vaivannäköä.
Lisäksi levylle on tallennettu kolmas osa New Zealand: Home to Middle-Earth -dokumenttisarjasta, jossa vieraillaan kuusiminuuttisen aikana eri kuvauspaikoilla. Tämän ohella julkaisun päättävät Jed Brophyn musiikkivideo, huumorilla toteutettu The Real Adam Brown, Butt-Numb-a-Thon 2011 -tervehdys sekä muistelo tuotannon aikana menehtyneelle Andrew Lesnielle.