Rush

Miehet rakastavat naisia, mutta vielä enemmän he rakastavat autoja, toteaa Hesketh Racing -tallin omistava Alexander Hesketh Ron Howardin ohjaaman Rush-elokuvan alussa. Epäilyttävästi nopeiden ja vimmaisten pintakiiltoa kerronnan kustannuksella henkivä kommentti jää onneksi vain irtonaiseksi lausahdukseksi Peter Morganin taidokkaassa käsikirjoituksessa. Rush kyllä nappaa oman osansa F1-kisojen vauhdin ja naisten huumasta, mutta keskittää silti voimansa radan ulkopuolelle kahteen päähenkilöönsä.

1970-luvun Formula 1 -kuljettajien, James Huntin ja Niki Laudan, keskinäisestä kisailusta ja vuoden 1976 dramaattisen kauden ympärille rakennettu Rush on bensankatkuiseen kehykseen sijoitettu laadukas henkilödraama. Pelimiehenä tunnetun hulivili Huntin ja tiukan ammatillisella otteella moottoriurheiluun suhtautuvan Laudan välisestä eripurasta luodaan paitsi toverillista kinastelua myös syvempää tarkastelupintaa kuolemaa uhkaavien kisailijoiden psyykkeestä.

Tästä näkökulmasta saadaan yksi kriittinen osa elokuvan nimeksi valkatun Rushin monimerkityksellisyydestä. Yhtäältä sana kuvaa sitä kiirettä ylittää ensimmäisenä maaliviiva ja siihen tarkoitukseen suunniteltuja satojen kilometrien tuntivauhdilla kulkevia formula-autoja, mutta toisaalta elokuva pyrkii myös tarkastelemaan sitä ajatusmaailmaa ja ennen kaikkea tunnetta, joka saa ihmiset astumaan näiden salamannopeiden metalliarkkujen kyytiin vapaaehtoisesti. Morgan ei käsikirjoituksellaan kuitenkaan saa kovin syvällistä irti tästä primitiivisen selviytymisvietin sivuun jyräävästä mekaniikasta, mutta onnistuu siitä huolimatta luomaan kaksi keskivertoa mielenkiintoisempaa ja monisyisempää hahmoa kannattelemaan elokuvaa.

Elokuvan keskiöön nousevatkin James Hunt ja Niki Lauda, joiden rooleissa Chris Hemsworth ja Daniel Brühl tekevät toisiaan tukevat mutta silti hyvin omanlaisensa suoritukset. Australialaisnäyttelijä pääsee käyttämään omaa charmiansa tulkitessaan karismaattista renttua, mutta mies tuo kuitenkin hahmoon hyppysellisen siihen kaivattua haavoittuvuutta. Brühl suorastaan loistaa tosikkomaisen Laudan roolissa, ja näyttelijän vähäsanaiset vastakommentit kirvoittavatkin suulaan Huntin seurassa naurahduksen jos toisenkin. Hyväntuulisen syljen vaihdon sijaan hahmojen paras anti on kuitenkin silloin, kun asia muuttuu vakavammaksi ja piikittely henkilökohtaiseksi, jolloin kaksikko huomaa olevansa likempänä toisiaan kuin aluksi uskoivatkaan.

Vaikka Rush on parhaimmillaan kisojen ulkopuolella, ei radalla käyty toiminta jää lainkaan puheiden varjoon. Hevosvoimia uhkuvista autoista otetaan kaikki irti sortumatta kuitenkaan liialliseen autopornoon. Moottorit, vaihdekepit ja muut genren vakio-otokset ovat kyllä läsnä, mutta Howard käyttää niitä säästeliäästi ja keskittyy olennaiseen. Lopputulos on oikeita formuloita huomattavasti jännittävämpi näytelmä, joka tosin jää jossain määrin sisarelokuviensa huimapäisten stunttien varjoon. Näyttävät kolarit ovat kuitenkin osa elokuvan tematiikkaa, ja ne esitetään realistisesti ilman turhia kikkailuja tai muitakaan ylimääräisiä efektejä.

Rush on laadukas formulaelokuva, joka ei pelkää astua kerronnassaan myös radan ulkopuolelle. Varsinaista kilpailua suurempaan osaan nousevatkin tarinan päähenkilöt, joiden sielunmaisemaa tarkastellaan erinomaisen käsikirjoituksen ja loistavien näyttelijäsuoritusten avulla.