ARVOSANA
MEDIA
Uuden sukupolven Star Wars -trilogia jatkuu parin vuoden odottelun jälkeen odotetun kolmikon keskimmäisellä osalla, Star Wars: The Last Jedi. Rian Johnsonin ohjaksiin siirtynyt tieteissaaga pyrkii jälleen taivuttamaan puolelleen sekä vanhat mestarit että tuoreet padawanit, joita pyritään mielistelemään edellisestä Force Awakensista tutuin keinoin; lainaamalla hyväksi havaittuja tarinaelementtejä ja juonenkäänteitä ja kuorruttamalla ne moderniksi eepokseksi. Uudeksi Imperiumin vastaiskuksi tästä ei kuitenkaan ole.
Star Wars: The Last Jedi alkaa suoraan edellisosan lopusta. Rey (Daisy Ridley) on löytänyt salaiselle planeetalle evakkoon karanneen Luke Skywalkerin (Mark Hamill), ja kapinallisten viimeiset rippeet pakenevat ensimmäisen ritarikunnan armotonta armeijaa. Jälkimmäisten yrittäessä karistaa vainoajansa perästään, pyrkii Rey käännyttämään entisen jedi-mestarin takaisin palvelukseen ja kapinallisten viimeiseksi toivoksi. Tässä kaukaisessa galaksin kolkassa toivolle ei vain ole enää näkyvää sijaa.
Asteen synkempi ote on ensimmäinen nyökkäys Imperiumin vastaiskun suuntaan, joskin täyskäännöksen sijaan The Last Jedin maailmaan mahtuu jo alusta alkaen myös aimo annos huumoria. Kahden ääripään yhteen naittamisessa on tosin samat ongelmat kuin jedien ja sithien yhteisissä kevätkokouksissa, eivätkä kerronnan tummat sävyt soinnu aina yhteen paikoin lähes slapstickiksi yltävän huumorin kanssa. Komediallisuutta korostetaan paikoin jopa liiaksi ilman, että ne toisivat hahmoihin tai tilanteisiin mitään todellista syvyyttä. Han Solon (Harrison Ford) ikoninen veijarimaisuus toimii nimenomaan juuri hahmoa luovana piirteenä, ei irrallisena vitsinä.
Syvyyttä jää kaipaamaan myös juonesta. Force Awakensin ilahduttavan monimuotoinen katras palaa takaisin ja saa rinnalleen muutaman uuden tuttavuuden. Star Wars -elokuvien pisimmästä kestosta huolimatta monet hahmoista jääkin runsaan väkijoukon vuoksi heitteille, joskin esimerkiksi Poen (Oscar Isaac) kehityskaari hulttiopilotista orastavaksi johtajaksi on rakennettu upein säikein. Sen sijaan Finn (John Boyega) ja tämän kylkeen tarrautuva Rose Tico (Kelly Marie Tran) saavat kerronnan kannalta niin yhdentekevän täytetehtävän, ettei kaksikon olemassaololle löydy oikein järkeviä perusteita. Ja sekin ainoa syy jää niin keinotekoiseksi viritelmäksi juuri liiallisen kiirehdinnän vuoksi.
Kiire korostuu etenkin pintaraapaisuksi jäävissä planeettavisiiteissä, jotka vaihtelevat todella komeista taistelulavasteista ulkopuolisiksi ja aavistuksen irralliseksi jääviä teemoja hyödyntäviksi kannanotoiksi. Jälkimmäisissä ei sinänsä olisi mitään vikaa, jos ne olisi kudottu edes jollain tavalla osaksi kaikkivoipaa Voimaa. Mutta kun kasinoplaneetan ainoaksi meriitiksi jää eläinoikeuksien ja lapsiorjuuden korostaminen turhanpäiväisen vuoristorata-ajelun kylkiäisenä, ei tavoitetta voi pitää järin onnistuneena. Onneksi sentään Force Awakensin avaama monenkirjava ja mitä moninaisten muukalaisten täyttämä kaukainen galaksi on sitä edelleen myös oikeasti näyttelijä- ja sukupuoliedustuksen osalta.
The Last Jedi onnistuu kuitenkin siinä tärkeimmässä; tähtiensotamaisuudessa. Samalla se kuitenkin erkanee rohkeasti saagalle tyypillisestä täydellisestä hyvä-paha-asetelmasta ja tuo harmaan eri sävyjä kahden osapuolen väliseen sodankäyntiin. Tekijät eivät tosin kulje polkua niin pitkälle ääripäistä, ettäkö elokuvan hyviksiä ja pahiksia joutuisi arvuuttelemaan. Ne muutamat väliinputoajat on taas lainattu lähes puhtaasti – jälleen kerran – sieltä Imperiumin vastaiskun jatko-osaoppaasta. Lainaelementit näkyvät lisäksi monin paikoin juonenkerronnassa ja tapahtumapaikkojen merkityksissä, mutta onneksi tekijät uskaltavat leikkiä kaavoilla myös yllätyksellisesti.
Toisekseen elokuva on todella upeaa katsottavaa. Siksi onkin paikoin sääli, ettei uusiin uljaisiin maailmoihin päästä uppoutumaan aina niiden ansaitsemassa rauhassa, mutta vastapainoksi ihasteltavaa riittää reilusti. Eritoten valtavat toimintakohtaukset niin avaruudessa kuin planeettojen pinnoilla ovat visuaalisesti komeita kokonaisuuksia, ja varsinkin yksi sankariteko syöpynee ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoille taiteellisesti ja tunnelmallisesti leuat loksauttavana kohtauksena. Yleisfiilis on muutoinkin onnistunut, tehosteet ja lavasteet erinomaiset sekä John Williamsin ansiokkaan tutut sävelet hivelevät korvia ja sointuvat yhteen kuvan kanssa.
Star Wars: The Last Jedi jatkaa onnistuneissa merkeissä suositun tieteissaagan viimeisintä trilogiaa, joskin yhä massiivisemmaksi muuttuva eepos ei selviä Kesselin reissustaan aivan kahteentoista parsekiin. Monipuolinen hahmovalikoima jääkin paikoin hyödyntämättä ja liiallinen kiirehdintä tekee hallaa tunnelmalle, mutta muutoin Voima on hyvin vahvana läsnä kerronnassa.