ARVOSANA
MEDIA
Englannin tarustosta tuttu kuningas Arthur palaa jälleen valkokankaalle kokonaiseksi elokuvasarjaksi tarkoitetussa avausosassa King Arthur: Legend of the Sword. Saarivaltion oman Guy Ritchien ohjaksissa myyttinen tarina on tuotu tällä kertaa likemmäksi rahvasta, joskin Ritchien kohdalla termi ei ole konnotaatioltaan kielteinen, vaan elokuvan koko voimavara.
Maanläheisyydestään huolimatta Ritchien näkemys ei ole hyljännyt täysin alkuperäistaruston legendoja, vaan velhot ja yliluonnollisuudet ovat läsnä myös tässä universumissa. Uusittu Arthur (Charlie Hunnam) on kuitenkin ohjaajalle hyvin tyypillinen gangsteriprototyyppi, joka on viettänyt lapsuutensa prostituoitujen seurassa ja oppinut katujen lainat nyrkkinsä vereen kastamalla. Katuviisaus tulee myös tarpeeseen sen jälkeen, kun mystinen miekka irtoaa kivestä ja legenda kuningas Arthurista saa alkunsa.
King Arthur: Legend of the Sword on alusta loppuun saakka ohjaajansa näköinen teos, joka aikakautta vaihtamalla voisi yhtä hyvin mennä niin uutena Sherlock Holmesina kuin Snatchin jatkona. Vuosisata saattaa olla viidensadan tietämillä, mutta se ei silti hidasta päähenkilöiden nokkelaa dialogia, jolla viedään kerrontaa humoristisella tavalla jättiharppauksin eteenpäin. Jatkuva liike siirtyy naljailusta sujuvasti myös itse toimintaan, joka ei malta pysyä hetkeäkään paikallaan.
Visuaalisesti toimintakohtaukset ovat varsin näyttävää seurattavaa, joskaan eivät tarjoa katsojille mitään järin uutta. Taikamiekka Excaliburin voimia esittelevä hidastustila tarjoaa elokuvan parhaimmat hetket kineettisen kameratyöskentelyn tuella, kun Arthur silpoo läpi kymmenten vartijoiden välillä ajan nopeutuen ja välillä yksityiskohdilla herkutellen. Kohtausten kaoottisuus nousee tosin välillä yli äyräiden, mutta leikkaus on siitä huolimatta pääosin kondiksessa.
Viihdearvosta huolimatta King Arthur: Legend of the Sword on valioesimerkki ulkoisesti komeasta mutta sisällöltään tyhjäksi jäävästä spektaakkelista. Hahmot ovat kyllä katunokkelia ja tarjoavat sarjatulimaista sanailua, mutta syvyyttä heistä ei löydy laisinkaan. Niin Hunnamin Arthur, kun tämän rinnalla seisovat naisvelhoa esittävä Astrid Bergés-Frisbey, Bediveren tulkitseva Djimon Hounsou kuin Aidan Gillenin Bill jäävät ontoiksi statisteiksi. Mielenkiintoa eivät säteile myöskään elokuvan pääpahiksena patsasteleva Jude Law kuin myöskään Arthurin isää Utheria esittävä Eric Bana.
Mutta koska vauhti on jatkuvaa, eikä pysähdyshetkiä ole liioin tarjolla, menee elokuvan parituntinen lävitse vaivatta ja hetkessä. Tarina on ikivanha, mutta sitä ei todellakaan ole koskaan kerrottu tällä tavalla. Valitettavasti yhdenkään Guy Ritchien elokuvan nähnyt ei voi sanoa olevansa yllättynyt ohjaajansa tehokeinoista, joista joko pitää tai ei. Mutta kun taustalla on jo reilun puolisen tusinaa samankaltaista elokuvaa viimeisen parin vuosikymmenen ajalta, alkavat parhaimmatkin keinot maistua hivenen puulta.
King Arthur: Legend of the Sword on kineettinen uudelleennäkemys Britannian klassisesta kuningastarusta. Elokuva luottaa vauhdikkaaseen visuaalisuuteen ja ohjaajansa nokkelaan kameratyöskentelyyn, mutta unohtaa syventää hahmojaan tai tarinaa premissiään mielenkiintoisemmaksi.