Teräsvaari

Vanhukset jäävät nyky-yhteiskunnassa yhä enenevissä määrin heitteille. Iän myötä kerättyä kokemusta ei nähdä enää yhteisöä palvelevana arvona, vaan heikkenevä kunto koetaan useimmiten vain taakkana. Nuoruudessa on elinvoimaa, vanhenemisessa ei. Vanhuus ei kuitenkaan ole (aina) vain heikkoutta, minkä dokumenttielokuva Teräsvaari jälleen hyvin todistaa.

Janiv Oskárin ja Terhi Romon ohjaama Teräsvaari seuraa nelinkertaista voimannoston maailmanmestari Esko Ketolaa tämän tavoiteltaessa uran viidettä kultaa kaulallensa. Edellinen kerta vuonna 2013 tyssäsi lonkan nivelpussin puhkeamiseen, mutta uutta olisi tarkoitus lähteä hakemaan Argentiinassa järjestetyissä kisoissa loppuvuodesta 2014. Esko Ketola on 72-vuotias.

Dokumentti kuvaa Ketolan vuoden mittaista treeniurakkaa, jonka aikana kuullaan samalla teräksisen vanhuksen elämänfilosofiaa sekä nähdään mies valmentamassa nuoria suomalaislupauksia maailmalle. Ammattivalmentajana edelleen toimiva Ketola nähdäänkin dokumentissa pääosin omalla ulkoterassille rakennetussa salissa, jossa hän vuoroin patistaa toisia tekemään parhaansa ja vuoroin seuraa lopulta itse perässä. Mitään ei saavuteta ilman kovaa työtä ja päättäväisyyttä.

72-vuotiaasta kuvauskohteestaan huolimatta Teräsvaari on pohjimmiltaan hyvin universaali kokemus. Yhtäältä se toki todistaa, ettei vanhuus ole nykymarkkinoinnista poiketen missään muodossa arvotonta, vaan iän kerryttyä pystytään toteuttamaan itseään siinä missä nuorenakin. Vanheneminen itsessään ei tee ihmisestä toimettomampaa, vaan syyt löytyvät sisemmältä, omasta persoonasta – myös nuorilla. Ilman päättäväisyyttä ja kunnianhimoa ei saavuteta mitään, mutta näiden löydyttyä lähes mitään ei ole mahdotonta saavuttaa. Sen sijaan itsensä jatkuva epäily ja haluttomuus tehdä työtä määränpäänsä eteen heikentää mahdollisuuksia iästä riippumatta.

Taustalla pyörivien laajempien teemojen ohella Teräsvaari on pitkälti myös henkilökuva Ketolasta, joskaan miehen menneisyyttä ei liioin lähdetä ruotimaan. Fokuksessa on vuosimallin 2014 Ketola, jonka ajatukset, muistelot ja teot toimivat dokumentin runkona. Ilman taustoitusta nämä yksittäiset kommentit jäävät tosin hivenen irrallisiksi, eikä Ketola henkilönä avaudu hänestä entuudestaan tuntemattomille juuri sen enempää kuin dokumentin alettuakaan. Temaattinen taso toimiikin sen universaaliuden vuoksi huomattavasti yksilökuvaa paremmin.

Teräsvaari on hieno puheenvuoro nykyistä ikääntymistä vieroksuvaa kulttuuria vastaan. Vanhuus ei ole heikkoutta, mutta oman kunnianhimon puute on, kuten dokumentin kohteena oleva Esko Ketola varsin näyttävästi osoittaa.