Zombeavers

Huonot elokuvat ovat oma taiteenlajinsa, jolle löytyy aivan erityinen katsojakunta. Tähän rakoon matkaa ensikertalaisohjaaja Jordan Rubinin Zombeavers, joka kertoo kaiken oleellisen jo heti nimellään. Yhdessä Al Kaplanin ja Jon Kaplanin kanssa käsikirjoitetussa tuotoksessa nuorten mökkiviikonloppu saa yllättävän käänteen, kun paikalliset majavat saavat tarpeekseen puusta ja siirtyvät ihmislihaan. Varoitan jo etukäteen, elokuva on juuri niin typerä kuin se kuulostaakin.

Zombeaversin lieventävänä haarana on kuitenkin sen viattomuus. Idealtaan täysin pöhköä elokuvaa tuetaan sopivan kieli poskessa hoidetulla tuotannolla, jolla on enemmän yhtäläisyyksiä 1970- ja 1980-lukujen harmittomien tuotosten kuin nykyisten kanssa. Se ei kuitenkaan yllä genreharrastajien kaipaamaan huonouteen, jolloin tuotos muuttuisi jo hyväksi, mutta toisaalta se ei koskaan vajoa täydelliseen miksi ryhdyin edes katsomaan tätä -huonouteenkaan. Vaikka yksikään vitsi ei myöskään varsinaisesti naurata, elokuva onnistuu pitämään tunnelman yllättävän pirteänä.

Tuotannon leikkimielinen asenne saa myös juonen lukuisat kliseet näyttämään asteen paremmilta. Teinidraama, miljöö ja säikäytykset noudattavat genren perusoppeja, mutta ne toimivat lähinnä pakollisina pahoina kuin elokuvan varsinaisina rakennuspalikoina. Vajaa puolitoistatuntisen kestonsa aikana niihin ei myöskään liioin jäädä maleksimaan, vaan toiminta pidetään jatkuvassa liikkeessä.

Kauhukomedian tuotantoarvot on pidetty asiaan kuuluvan alhaisena, eikä goren ystävät saa elokuvasta edes esteettistä nautintoa. Murhanhimoiset majavat ovat lähinnä kiiluvasilmäisiä karvakasoja, jotka katoavat osuman ottaessa pimeyteen, ja enimmät viiltohaavat jätetään katsojan mielikuvituksen varaan. Verellä toki läträtään aina toisinaan, ja maskeeraustakin harrastetaan paikoin karvaturreja suuremmin, mutta kokonaisuus keskittyy johonkin muuhun. En ole tosin vielä aivan selvittänyt että mihin.

Zombeavers on huono mutta samalla niin viaton elokuva. Nimellään jo kaiken tarvittavan kertova teos ei kuitenkaan häikäise millään osa-alueella, mutta toisaalta se ei tunnu aivan täydelliseltä ajanhukaltakaan.