American Sniper

Clint Eastwood palaa sotarintamalle sovittaessaan Yhdysvaltain armeijahistorian parhaimmasta tarkka-ampujasta kertovan American Sniperin valkokankaalle. Jason Hall pohjaa käsikirjoituksensa Chris Kylen samannimiseen omaelämäkertaan, joka puristaa miehen neljän komennuksen mittaisen sotilasuran ja Irakin reissujen välisen siviilielämän yksien kansien väliin.

160 varmistettua tappoa niittäneen Kylen elokuvasovitus on suorasukainen kuvaus yhden miehen sodasta molemmin puolin rintamaa, joskin poliittisesti Eastwood pitää rainansa tiukasti rajalla. Sen kummemmin sodan oikeutusta, glorifiointia kuin kritisointia on kerronnalta turha odottaa, mikä toisaalta tuo elokuvaan dokumentaarista otetta, mutta toisaalta pitää sen myös dramaturgisesti kovin latteana. Kronologisesti etenevät kohtaukset vain esittävät tapahtumat sellaisenaan osin fiktiivisiä elementtejä hyödyntäen ja ristiriitaisuuksia välttäen.

Temaattisessa keskiössä ovat sodan vaikutukset ja ennen kaikkea traumaperäinen stressihäiriö, johon elokuva ei kuitenkaan onnistu saamaan kunnollista emotionaalista otetta. Kylen moraalinen ajatusmaailma ja suojelusvietti toimivat kerronnallisena tukirankana, jossa keskeneräiseksi jäänyt Irakin sota saa miehen kaipaamaan tantereelle suojelemaan tovereitaan vielä siviilielämän puolellakin.

Hahmon kehityskaari tuntuu tosin jämähtävän jo alusta alkaen paikalleen, kunnes palaset loksahtavat lopulta sijoilleen hivenen teennäisesti rakennetun kostokehyksen päätteeksi. Luontevan hahmokehityksen sijaan psykiatrinen häiriö naksautetaan lähinnä vain päälle ja pois käsikirjoittajan mieltymysten mukaan. Muutamissa sotakohtauksissa mennään jo oikeaan suuntaan, mutta jälkipyykin sijaan seuraukset halutaan mieluummin lakaista pois silmistä niiden käsittelyn sijaan.

Psyykeen vakuuttavan kuvaamisen vastuu laskeutuukin pääosaan kiinnitetyn Bradley Cooperin harteille. Näyttelijä tulkitsee sisäänpäin suuntautuneen roolinsa lähinnä kehonkielin ja traumaperäisen stressihäiriön kohdalla vaivaantuneisuudella, joka tuntuu aidolta, mutta ei tosiaan kehity elokuvan aikana mihinkään suuntaan. Paremmat hetket nähdäänkin näyttelijän sihdatessa maisemia ja kohteitaan kiikarin lävitse, jolloin päänsisäiset ristiriitaiset tunteet heijastuvat suoraan silmien kautta. Harmillisesti Cooper ei saa kuitenkaan mahdollisuuksia viedä tulkintaansa paljoa sen pidemmälle, ja tämän vaimoa esittävä Sienna Miller jää niin ikään melko tavanomaiseksi genrekulissiksi langan toisessa päässä.

American Sniper sihtaa kohdettaan kuvattavansa tapaa kaukaa, eikä se uskalla sukeltaa syvemmin traumaperäisen stressihäiriön kimppuun. Hahmotutkielmana ja dramaturgisesti elokuva jääkin kovin latteaksi, joskin paikoin ihan näyttäväksi sotakuvaukseksi.