ARVOSANA
MEDIA
Pienen hiljaiselon jälkeen mielipiteitä jakava dokumenttiohjaaja Michael Moore palaa jälleen tantereelle. Leikkisästi nimetty Where to Invade Next tuo rapakon takaisen sosialistin Eurooppaan valloittamaan täkäläisiä ideoita takaisin kotiin vietäväksi, ja kohteiksi joutuvat niin työ-, koulu- kuin rangaistusjärjestelmät eri muotoineen. Yhdysvaltalaisille suunnattu dokumentti jatkaakin ohjaajalle tyypillistä tyyliä esittämällä katsojille, miten muissa maissa asiat hoidetaan paremmin.
Eurooppalaisin – ja etenkin suomalaisin – silmin Where to Invade Next jääkin ilman tarvittavaa kulttuuripohjaa, sillä tarvittavan kontekstisidonnaisuuden ymmärtämiseksi katsojan tulisi olla perehtynyt myös Yhdysvaltojen yhteiskunnallisiin asioihin ja ongelmiin. Moore ei nimittäin uutukaisessaan tällä kertaa käsittele laisinkaan rakastamansa kotimaan asioita, vaan keskittyy puhtaasti muiden valtioiden ratkaisujen esittelyyn. Ja eurooppalaisille nämä asiat ovat useimmiten jo entuudestaan tuttuja yhtäläisten oikeuksien puitteissa, joskin pientä variaatiota on nähtävissä myös EU-rajojen sisällä.
Moore onkin jättänyt tuoreimmassa dokumentissaan pahimman populistivaiheensa takavasemmalle, eikä kärjistä asioita aivan niin räikeän propagandistisesti kuin miehen tunnetuimissa teoksissa. Liioitellun kärjekkäistä kontrasteista ei ole kuitenkaan luovuttu täysin, sillä dokkarissa rinnastetaan muun muassa natsi-Saksan sanoinkuvaamattomuudet osaksi Yhdysvaltain tummaihoisia kohtaan tehtyjen vääryyksien kanssa osuudessa, joka tuntuu muuhun kokonaisuuteen verrattuna vähän liian tummasävyiseltä. Moorelle tyypillisten liioittelun puuttuessa elokuvasta katoaa myös siivu aiempien tuotosten ehdottomasta viihdearvosta.
Viihteen minimoiminen ei näy kuitenkaan asian maksimoimisessa, vaan puhtaasti dokumenttina tarkasteltuna Where to Invade Next valikoi edelleen tarkkaan ja harkitusti, mitä se katsojalle näyttää. Keskittyessään kunkin valtion kohdalla vain yhteen, kyseisen valtion kohdalla esimerkillisen toimivaan asiaan, Moore luo valheellisen kuvan yhteiskunnasta, jossa kaikki toimii ongelmitta, vaikka mainitseekin dokumentissaan poimivansa risujen joukosta vain ruusut. Ja tämä on myös Mooren tarkoitus; kuvatessaan yhtenäisenä esitellyn Euroopan lukuisia onnistumisia ja sivuttaen täysin sen ongelmat, dokumentti saa Yhdysvaltain lakien ja järjestelmän näyttämään takapajuiselta, epäonnistuneelta ja kipeästi korjausta kaipaavana katastrofina. Ratkaisut harvemmin vain ovat juuri niin yksinkertaisia kuin Moore antaa dokumentissaan ymmärtää, vaikka miehen sydän oikealla paikalla onkin.
Ja vaikka dokumentti on lopulta ensisijaisesti suunnattu juuri rapakon takaiselle väestölle, ei sen arvo ole täysin mitätön vanhan mantereen asukkaille. Valtiosta toiseen hyppäävä kerronta esittelee niin Norjan anteeksiantavaisen vankilajärjestelmän, Portugalin huumeiden dekriminalisoinnin vaikutukset, Islannin sukupuolitasa-arvoiset hyödyt kuin Ranskan hekumallisen herkulliset kouluruuat – jotka saisivat tulla myös mieluusti Suomeen. Jopa härmäläiset pääsevät tanssahtelemaan torille hetkeksi täkäläisen koulutusjärjestelmän päästessä dokumentin valokeilaan, kunnes muistavat leikkausten olevan jo suunnitteilla.
Vaikka valtaosa dokumentin ihmetyksen aiheista ovatkin eurooppalaisille jo lapsuudesta saakka tutuksi tulleita normeja, voidaan myös niiden pienistä eroavaisuuksista ottaa opiksi. Esimerkiksi juurikin Ranskan terveellisen kouluruuan ympärille keskittyvä osio nostaa erinomaisia huomioita esiin kasvatuksen ja kasvuympäristön merkityksestä aikuiselon maailmankuvaan ja moraaliin. Ranskalaislapset eivät vain opi jo nuoruudesta lähtien elämään terveellisesti, vaan myös heidän sosiaaliset taidot kehittyvät yksilökeskeisyyden sijaan muita huomioivammiksi. Alati äänekkäämmäksi muuttuvan ihmisvihan keskellä moinen suunta on pelkästään positiivinen.
Where to Invade Next on eritoten amerikkalaisille suunnattu eurooppalaisen unelman esittelydokumentti, joka jättää Michael Moorelle tutun syyllistämisen, räikeän populismin sekä viihdearvon vähemmälle. Se ei kuitenkaan unohda ohjaajalle tärkeintä sydäntä, ja vaikka dokumentti informaatioarvoltaan jääkin maltilliseksi, on sen taustalla oleva ajatus hyvä ja kunnioitettava.