Bad Moms

Lapseton sinkkumies ei ole välttämättä se otollisin kohderyhmä uudelle mammakomedialle Bad Moms, joka on tosin – hivenen ironisesti – Hangover-trilogiasta tutun äijäkaksikko Jon Lucasin ja Scott Mooren käsialaa. Luojien taustoja ei kuitenkaan kannata ottaa liian itsestään selvänä suuntana miesten uutukaiseen lähdettäessä, sillä äideille suunnatun kankkusen sijaan Bad Moms on ennemminkin ylistyslaulu äiteydelle ja sen hyville ja huonoille puolille.

Koko elämänsä lasten uurastusten ympärille rakentanut Amy (Mila Kunis) päättää eräänä päivänä, että pieni hetki on toisinaan suotava myös itselle. Hiiteen palkattomana tehdyt duunit, loputtomat vanhempainillat ja lasten kotiläksyt, tilalle uudet mammakaverit Carla (Kathryn Hahn) ja Kiki (Kristen Bell) sekä tolkuton määrä viskipaukkuja – pitäähän äitienkin pitää joskus vapaata!

Räävittömän ryyppyreissun sijaan Bad Moms tyytyy tosin vain leikittelemään viimeaikaisella komediagenrevillityksellä, jossa toinen toistaan shokeeraavammat tapahtumat seuraavat toisiaan. Kirosanoilta ei kuitenkaan vältytä ja niin ympärileikkauksesta vitsailu kuin seksiaktien ehdottelu ovat läsnä, mutta nämä toimivat lähinnä yrityksenä ammentaa huumoria – vaihtelevin menestyksin – eivätkä elokuvan päätarkoituksena.

Komedian osalta elokuva luottaakin vahvasti myötäelämisen tuomaan ilontuskaan havaintojen kautta kuin suoranaisesti käsikirjoitettuihin vitseihin, mikä typistää elokuvan kohderyhmän entisestään suppeammaksi. Lisäksi tekijöiden selkeästi humoristisiksi tarkoitetut kohtaukset ovat kovin nähtyjä musiikkikollaaseja kännisistä kauppareissuista, halvan viinin bileistä ja kiiltokuvamaisen äitiyden kiltissä lokaamisessa – koska vain suorastaan paha äiti jättää lapselleen tekemättä aamupalan – ettei ne tarjoile suurempia osumia. Niiden fantasianomaisissa unelmissa on varmasti herkullisia aineksia todellisuudesta, mutta niistä puuttuu komediallinen kärki.

Myös teennäinen draamankaari kulkee vähän liian kuluneita polkuja ja setviintyy vähän turhan ongelmattomasti vaikeuksien edestä. Puhumattakaan siitä, kuinka kepein ottein elokuva käsittelee esimerkiksi avioeron tai irtisanomisen kaltaisia tragedioita ja yhdistää ne 'huonoon äitiyteen'. Toki kyseessä on pääsääntöisesti komedia, ja kohtaukset tarkoitettu vain vitseiksi, mutta laajempaa teemaa tarkasteltaessa ne näyttäytyvät hieman kyseenalaisessa valossa.

Toisaalta juuri todellisuudesta ammentava kehys tekee Bad Momsista viihdyttävää eskapismia, johon pystyy jollain tapaa samaistumaan myös toisen sukupuolen kautta. Elokuvan teemana on, ettei hyvä äitiys ole yksi kiveen kirjoitettu määritelmä, vaan laaja kirjo erilaisia tunteita ilosta suruun ja raivoon saakka. Ja juuri tämän Bad Moms kiteyttää varsin näppärästi puikkelehtiessaan baaritiskien, vanhempainiltojen, leivonnaismyyjäisten ja kylpylöiden välillä edestakaisin. Se uskaltaa sanoa – kiltisti – että toisinaan on hyvä ja ihan aiheellista manata omat lapset syvimpään helvettiin, mutta se ei koskaan unohda tunteista tärkeintä; äidinrakkautta omaa lastaan kohtaan. Ja monesti se pelkästään riittää.

Bad Moms ei ole äideille suunnattu Kauhea kankkunen, eikä edes järin hauska komedia, mutta se on todellisuutta läheltä liippaava kunnianosoitus äiteyttä ja äidinrakkautta kohtaan. Tunnetta, johon monet voivat kyllä samaistua, mutta vain äidit kunnolla ymmärtää.