Big Short, The

Vuosien 2007 ja 2009 välinen, monet työttömiksi ja kodittomiksi jättänyt finanssikriisi yllätti monet ja on sittemmin toiminut pohjana – tai ainakin taustalla – monille elokuville. Komedioistaan parhaiten tunnettu Adam McKay lainaa aihetta ja kokeilee siipiään ensimmäisessä puhtaassa draamassaan, The Big Short, joka kertoo henkilöistä, jotka osasivat ennustaa ja hyötyä puhkeavan asuntomarkkinakuplan antimista pankkien kustannuksella.

Michael Lewisin samannimiseen ja tositapahtumiin pohjautuvaan kirjaan perustuva elokuva seuraa finanssikriisiin johtaneita vuosia toisilleen tuntemattomien mutta saman edessä häämöttävän kauhuskenaarion nähneiden henkilöiden kautta. Kyseessä on käytännössä muutaman vuoden takaisen, Charles Fergusonin mestarillisen Inside Job -dokumentin dramaturgisempi sisarteos, joka tarkastelee finanssialaa vaivaavaa sairautta sen sisältä käsin – ja tekee sen varsin vakuuttavin ottein.

McKayn käsi näkyy vaikeaselkoisen ja monin osin kuivan aiheen tuomisessa viihdyttävämpään ja sisäistettävämpään muotoon. Draamapohjaisuudestaan huolimatta The Big Short hyödyntääkin paljon komiikka, joskin monessa kohtaa katsoja ei silti tiedä, pitäisikö tapahtumien absurdisuuden vuoksi itkeä pelosta, kiehua vihasta vai nauraa epäuskosta. Talouteen perehtymättömille alan kirjainyhdistelmät ja muut epäselvät termit avataan neljännen seinän rikkovilla havainnoinneilla, mutta silti näyttelijöiden suoltamat dialogitykitykset saattavat lentää helposti yli ymmärryksen. Ohjaajan ja käsikirjoituksessa myös auttaneen Charles Randolphin eduksi on tosin mainittava, että visuaalisuudesta on tällä kertaa paljon apua.

The Big Short sukeltaa nimittäin lähestyvään katastrofiin monelta eri suunnalta usean henkilöhahmonsa kautta. Osaltaan jo pelkät näyttelijäsuoritukset onnistuvat välittämään tarvittavan reaktion katsojissa – etenkin Steve Carell tekee erinomaista jälkeä– mutta parhaimmillaan elokuva on jalkauttaessaan katutasolle tutkimaan korruptoituneen järjestelmän tekijöitä ja kaikesta täysin tietämättöminä palloilevia uhreja. Tapahtumia katsellessa sisällä syntyvän vihan määrää vallinnutta välinpitämättömyyttä ja jatkuvasti vain pahemmaksi kasaantuvaa itsekeskeisyyttä kohtaan on mahdoton edes pukea sanoiksi.

Välinpitämättömyys koskee myös elokuvan koko hahmokatrasta, eikä tarinassa nähdä puhtoisia sankareita. Carellin ohella pääosan nimekkäimpään joukkoon lukeutuvat Christian Bale, Brad Pitt ja Ryan Gosling esittävät kukin omanlaista kusipäätä, joilla kaikilla on lopulta yhteinen agenda kohti romahdusta suuntavasta kriisistä; rikastua mahdollisimman suuresti. Samaistumispinnan lievästä puutteesta huolimatta hahmot ovat tahoiltansa eläviä ihmisiä puutteineen, ja tekijät pyrkivät hieman pehmentämään itse kutakin, mikä tekee heidän seuraamisesta viihdyttävää. Loistavat näyttelijäsuoritukset helpottavat myös asiaa.

The Big Short on tyly, puistattava ja monin paikoin vihaa herättävä, mutta silti äärimmäisen viihdyttävä katsaus finanssikriisin alkulähteille, pankkialan korruptioon ja siitä hyötyneiden henkilöiden riskaabeliin sijoitukseen.