ARVOSANA
MEDIA
Minnesotalaisen pienkaupunki Bemidjin elo järkkyy pahanpäiväisesti eräs kaunis talvinen arkipäivä, kun muuan Lorne Malvo (Billy Bob Thornton) pysähtyy kaupunkiin. Sattuma ajaa miehen jutustelemaan paikallisen vakuutusmyyjä Lester Nygaardin (Martin Freeman) kanssa sairaalan vastaanotossa, mistä käynnistyy verinen tapahtumaketju, jonka muistot kaikuvat vielä pitkään Bemidjin lumisissa maisemissa.
Tositapahtumiin – tai oikeammin niin todellisiin tapahtumiin kuin tekijät kehtaavat vain liioitella jäämättä siitä kiinni – perustuva Fargo tuo Ethan ja Joel Coenin vuoden 1996 samannimisessä elokuvassa nähdyn mustalla huumorilla kyllästetyn maailman kausiformaattiin. Noah Hawleyn käsikirjoittama sarja on yhtaikaa kokonaan uusi tarina ja samalla eräänlainen uusioversio veljesten klassisesta rikoselokuvasta, jonka ikimuistoiset hahmot, talvinen miljöö, minnesotalaisuus ja yleinen absurdisuus ovat vahvasti läsnä myös sarjassa – jopa entistä suuremmin.
Esikuvansa tapaan Fargo saattaa olla päällisin puolin pesunkestävä rikossarja, mutta pohjimmiltaan se on ehta hahmovetoinen komedia. Mustalla huumorilla ryyditettynä se luottaa Coenin teosten tapaan pieniin nyansseihin, jotka muodostavat hillityn ja samanaikaisesti hillittömän kokonaiskuvan. Fargossa detaljit ovat nimenomaan Bemidjin ja sen lähitienoon asukkaissa, jotka eivät erikseen tarkasteltuna ole millään tapaa järin erikoisia, mutta yhteen niputtamalla he muodostavat omituisen kokonaisuuden, josta on vaikea olla pitämättä.
Sarjan eittämättä kirkkaimpana tähtenä on nimenomaan Billy Bob Thorntonin esittämä Lorne Malvo, Fargon mustan huumorin ja mahdollisesti itse pirun todellinen ruumiillistuma. Näyttelijä tulkitsee pelottoman tappajansa muikean hillityin elein ja ennen kaikkea kampauksin, mikä saa hahmon tuntumaan entistä uhkaavammalta mutta samanaikaisesti huvittavammalta. Itsevarmuutta uhkuva charmantti Malvo on hurmeisen juonen arvaamaton katalyytti, joka nauttii tekemästään ja käyttää luppoaikansa piruillakseen ihmisille. Toisin sanoen hän on aito kusipää – mutta rakastettava sellainen.
Siinä missä Malvo pysyy rehdisti yhdellä, synkällä polulla läpi sarjan, kehittyvät muut hahmot tarinan edetessä. Martin Freemanin päähän potkittu Nygaard joutuu kohtalokkaan kohtaamisensa seurauksena paikallisten seriffien syyniin, mutta kasvaa toistuvien välttelyjen kautta yhä itsevarmemmaksi henkilöksi. Sama kasvun teema toistuu monella tapaa myös sarjan muissa hahmoissa, joskin itsevarmuuden sijaan se saattaa ilmetä omien vahvuuksien tai vajaavaisuuksien ymmärtämisenä.
Malvon esittämän pahuuden vastapainona nähdään Allison Tolmanin tulkitsema seriffi Molly Solverson, joka on peilikuvansa lailla sarjan harvoja konstantteja. Solverson on elokuvaesikuvansa Marge Gundersonin tapaan ehkäpä sarjan ainoa normaaliksi luokiteltava henkilö, jonka kautta katsoja saa eräänlaisen objektiivisen näkökulman tapahtumiin. Hänen rinnallaan Bob Odenkirkin vähä-älyinen seriffi tai palkkatappajakaksikko Mr. Wrench (Russell Harvard) ja Mr. Numbers (Adam Goldberg) ovat kuin toisesta ulottuvuudesta, mutta siitä huolimatta Solverson on tiukasti sidoksissa sarjan jaetun omituiseen atmosfääriin.
Hahmojen välinen dynamiikka muodostaa lopulta koko kymmenjaksoisen kauden ytimen. Aluksi vain muutamista tekijöistä käynnistyvä tapahtumaketju kasvaa lumivyöryn tavoin yhä laajemmaksi pysyen kuitenkin yhtenä, vakuuttavana massana loppuun saakka. Vaikka Hawleyn sanan säilä ei aina ihan terävimmillään olekaan – etenkin loppupuoli jättää hivenen toivomisen varaa – ei sarja kärsi viihteen tai jännityksen puutteesta. Kauden lopun kritiikkikin johtuu lähinnä hieman yllättävästä muutoksesta, jossa aiemmin pursunnut musta huumori lakkaa miltei kokonaan.
Fargo on esikuvansa tavoin vinksahtaneella huumorilla varustettu rikosdraama, jonka absurdeista tapahtumista ja omituisista hahmoista luodaan erinomaisen viihdyttävä katselukokemus.