ARVOSANA
MEDIA
Apulannan entinen basisti, Tuukka Temonen, ottaa ohjaustyönsä Teit meistä kauniin aiheeksi bändinsä synnyn 1990-luvun alun Heinolassa. Sittemmin Suomen suurimpiin artisteihin noussut Apis on tosin saamassaan draamassa vain yksi tekijä, sillä yhtälailla Temonen leikkaa tuotoksessaan siivun lama-ajan Suomea, nuorisokuvausta kuin bändielokuvaa. Moisen sopan valmistus olisi jo osaavammissakin käsissä hankalaa, mutta ensi kertaa fiktiivisen kerronnan parissa puuhailevalle Temoselle resepti on miltei mahdoton.
Salattujen elämien jaksoja entuudestaan rustailleen Niisku Haapalan käsikirjoitus pohjautuu pitkälti Temosen ympäriinsä osoittaviin suuntaviivoihin, jotka yrittävät lainata elokuvaan vähän kaikkea. Lähes parituntiseksi kasvanut draama kärsiikin pahanlaatuisesti rakenteen ja ennen kaikkea tarinan puutteesta. Varsinkin ensimmäisen reilun tunnin aikana elokuva ei oikein osaa päättää, mikä sen pohjimmainen ydin lopulta on, ja sen sijaan ruudulle heitellään kohtauksia hieman summittaisesti toivoen parasta. Eikä oikeaa yhdistelmää löydetä lopulta ennen kuin viimeisen puolituntisen parissa.
Yhtäältä kyseessä on nimenomaan Apulannan synty, mutta jäsennellyn kerronnan sijaan elokuvassa nähdään osin fiktiivin muotoon muutettuja hetkiä bändin historiasta. Rummut varastettiin, turpaan saatiin, parisuhteita muodostettiin, mutta millään ei ole sidettä toisiinsa; kuin katsoisi vanhoja valokuvia tietämättä niiden taustoista mitään. Perin ongelmaiseksi tämä nousee etenkin päähenkilöiden osalta, sillä erinomaisista tulkeistaan – eritoten Tatu Sinisalon pelottavan hyvin tulkitsema Toni Wirtanen – huolimatta kohtauksia ei ole sidottu kunnolla hahmoihin. Esimerkiksi isäsuhteiden ja Wirtasen kohdalla sen puutteen voi selkeästi nähdä tärkeäksi tekijäksi solistien nuoruudessa, mutta missään vaiheessa niitä ei kuitenkaan rakenneta osaksi päähenkilöitä. Ne eivät ole osa dramaturgiaa, vaikka vievätkin melkoisen siivun ruutuajasta.
Samanlainen etäinen irrallisuus koskee myös elokuvan lamakuvausta, joka taustavaikuttajan sijaan on nostettu kokonaiseksi päähenkilöksi. Suomen 1990-luvun alun ankea tilanne markan jatkuvan devalvaation ja työttömyyden kasvun suhteen nousee toistuvasti esille täysin omina kohtauksinaan, mutta päähenkilöiden kasvun kannalta niillä ei ole mitään merkitystä. Kohtaukset nähdään ainoastaan itsenäisinä insertteinä, ja elokuva toimisi aivan yhtä hyvin – tai huonosti – ilman niitäkin; niillä ei yksinkertaisesti ole mitään merkitystä jälleen dramaturgian kannalta. Temosen elokuvafiktiivissä lama ei ollut syy tai edes osatekijä Apulannan nousuun, mutta silti se on haluttu nostaa kerronnassa merkittävään rooliin.
Kaiken näiden keskellä elokuvassa tapahtuu asioita, jotka johtavat lopulta Apulantaan sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme. Varsinaiset syyt ja päähenkilöitä ajavat motiivit jäävät tosin katsojalle edelleen hämäriksi, mikä on bändikuvaukselle hivenen ongelmallista. Näin vain tapahtui, on elokuvan näennäinen selitys kaikelle, aivan kuin tekijät eivät itsekään olisi varmoja historiastaan. Ja vaikka osa menneistä kohtauksista onkin puettu fiktiivisesti varsin viihteelliseen muotoon, jää kokonaisuus kovin kylmäksi ja tunteettomaksi. Siis Apulannan täydelliseksi vastakohdaksi.
Teit meistä kauniin tuo suositun suomalaisbändin valkokankaalle, joskin ilman sitä kannattelevaa tarinaa. Liiallinen yritys sekä ohjaajan kokemattomuus fiktiivin parissa näkyvät pahanlaatuisesti kerronnan puutteessa, mutta erinomaiset roolisuoritukset pelastavat onneksi edes osan kokemuksesta.