MEDIA
Orson Wellesin Citizen Kane oli aikanaan mestarillinen taidonnäyte, eikä meriitti ole vuosikymmenten saatossa liioin menettänyt arvoaan. Lukuisia kertoja ja useiden eri tahojen valitsemana elokuvahistorian parhaimmaksi elokuvaksi äänestetty Citizen Kane on edelleen malliesimerkki elokuvaohjauksesta ja -kerronnasta.
Mediamoguli Kane (Welles) kuolee yksin valtavassa palatsissaan. Ennen viimeistä henkäystään hän päästää ilmoille sanan ”rosebud”, joka herättää aiheeseen uutta näkökulmaa etsivän toimittajaryhmän uutisvainun. Lausahduksen merkitystä selvitellessä toimittajille avautuu samalla ikkuna entisen miljonäärin nousuun ja tuhoon tämän läheisten ystävien muistelemana.
Aikakautensa suurmiesten ja ajatusten yhteenliitoksesta syntynyt Citizen Kane on poikkileikkaus maailmansotien välisestä Yhdysvallasta. Kane on orastavan kapitalistisen ihanteen ruumiillistuma. Kaivosperheeseen syntyvä poika, joka yllättävän miljoonaperinnön turvin siirretään köyhyydestä pankin alaisuuteen ja ryhtyy kapinahengessä arvottoman sanomalehden toimittajaksi. Popularisoivan ja häikäilemättömän uutisvainun turvin hän nostaa lehtensä ja itsensä Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimmaksi ilmiöksi, mutta edes rahalla ei voi ostaa kaikkea.
Nimikkohenkilön yhtymäkohdat aikalaiseen sanomalehtimiljonääri William Randolph Hearstiin ovat räikeän suorasukaiset, vaikka Welles on sanonut elokuvan kertovan fiktiivisen henkilön tarinan. Hearst pyrkikin kaikin keinoin estämään Citizen Kanen julkaisun, syyttäen ohjaajaa kommunistiksi ja jopa tarjoten tuotantoyhtiö RKO:lle rahaa kaikkien kelojen tuhoamisesta. Orson Wellesin, Citizen Kanen ja elokuvahistorian onneksi näin ei koskaan tapahtunut.
Suurmiehen kautta tarkasteltuna Welles onnistuu kuvaamaan modernisoituvaa maailmaa, mutta tuo yhtäältä nimikkohenkilönsä likelle katsojaa. Elokuvan kerronta rakentuu mestarillisesti rosebud-mysteerin ympärille, minkä avulla takaumin kasattu palapeli muodostaa oikealla tapaa rikkonaisen kuvan miehestä, jolla oli kaikkea ja ei mitään. Useampien katselukertojen myötä temaattiset nyanssit ja juonelliset hienoudet tuntuvat vain lisääntyvän lisääntymistään, vaan otteissaan pitävä rakenne säilyy kerta toisensa perään ennallaan.
Debyyttiohjaukseksi Welles sai ennenkuulumattoman vapaat kädet Citizen Kanen tuotantoon. Hän sai ohjauksen, käsikirjoituksen, tuotannon ja näyttelemisen lisäksi valita elokuvaan omat näyttelijät ja teknikot sekä valvoa ja hyväksyä ainoana elokuvan raakavedokset ja lopullisen version. Lopputulos näkyykin ennen kaikkea elokuvan visuaalisessa kerronnassa. Gregg Tolandin kuvaus, Robert Wisen leikkaus ja Bernard Herrmannin sävellykset yhdistyvät Wellesin silmien alla upeiksi kokonaisuuksiksi, jotka vielä nykyäänkin tuntuvat uhmaavan aikaa.
Puhtaasti teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuvan monet sommittelut ja tehokeinot ovat puhdasta pioneerityötä, mutta kerronnallisesti ne huokuvat yhä syviä temaattisia tasoja. Ikimuistoisia kohtia on lukuisia. Alun pahaa enteilevä häivytysrakenne valtavan Xanadun porteilta palatsin makuuhuoneeseen on unenomainen pohjustus elokuvaan, joka jatkuu tosielämää muistuttavalla uutiskatsauksella kuolleen mogulin elämästä. Harkitut kamerakulmat viestivät alitajuisesti roolihahmojen asemasta paitsi yhteiskunnassa myös toisiinsa nähden, ja valtavat lavastukset kulkevat rinnan esitettyjen hahmojen suuruuksien kanssa. Viimeisen rakkauden jälkeisen pirstaloitumisen kuvaaminen useiden peilien kautta lähentelee jo puhdasta nerokkuutta.
Wellesin tulkinta Kanesta on antaumuksellinen ja voimakas suoritus, jonka monet kasvot ja tuskat tulevat esille elokuvan useita vuosikymmeniä leikkaavan rakenteen aikana. Näyttelijä ei onnekseen joudu yksin kantamaan elokuvaa, vaan Wellesin teatterikoulusta haalitut tutut tuovat ensimmäisissä rooleissaan taitonsa näkyviin. Etenkin Joseph Cotton Kanen toimittajaystävä Jedediah Lelandina tulkitsee hiljalleen vihamieheksi kasvavan roolihahmonsa hienovaraisin elein. Kanen rakastajatarta esittävä Dorothy Comingore tuo puolestaan yksipuoliseen ja voimattomaan suhteeseen ajautuvaan Susaniin haurautta.
Citizen Kane on edelleen elokuvatekninen ja -kerronnallinen taidonnäyte. Temaattisesti monitasoisen elokuvan kuvaus onnistuu edelleen hämmästyttämään, eikä juonen rakenne ole vanhentunut päivääkään.
TEKNISET TIEDOT
Julkaisun ikä näkyy teräväpiirtosiirrosta huolimatta, vaan lopputulos on siitä huolimatta erinomainen. Tarkkuus heittelee läpi elokuvan, mutta pääasiallisesti lisäbitit tuovat kohtauksiin ennennäkemätöntä syvyyttä ja terävyyttä. Samat sanat käyvät lähes sellaisenaan myös läpitunkevaan mustaan, jota Welles hyödyntää erinomaisesti itse kuvakerronnassa. Sanomattakin on selvää, ettei Citizen Kane ole koskaan näyttänyt näin hienolta.
Alkuperäinen monoraita on puhdistettu ylimääräisistä artefakteista ja ehostettu kuntoon. Niin dialogi kuin mahtipontiset sävellykset toistuvat upeasti. Vaihtoehdoksi olisi silti mieluusti ottanut HD-monomiksauksen.