Cosmopolis

David Cronenberg sysää katsojan kapitalismin syövereihin elokuvallaan Cosmopolis. Don DeDillon samannimiseen romaaniin perustuva odysseia seuraa limusiinitoimistoonsa sulkeutunutta nuorta miljardööriä (Robert Pattison), jonka tukanleikkuureissun aikana miehen oma ja tätä ympäröivä maailma ajautuu kaaokseen.

Cosmopolisin dramaturgia muistuttaa elokuvan sijaan kuivaa luentoanalyysia. DeDillon alkuperäisteos on ideoiden ja filosofisten monologien täyttämä yhteiskuntakritiikki, jonka tarinallista runkoa moitittiin jo sen kirjamuodossa. Cronenbergin elokuvasovitus ei yritä muokata aihiota elokuvaformaatille sopivammaksi, vaan esittää kirjan ajatukset yksittäisten henkilöiden kautta sellaisenaan. Nämä pikaiset kohtaamiset limusiinin sisällä ovat suoraan katsojalle puhuvia päitä – eivät elokuvan hahmoja – joiden syvällisille ajatuksille täytyisi antaa lukutauon sallima aika syöpyä tajuntaan. Cosmopolis ei sitä tarjoa.

Ohjaaja korostaa vieraannuttavaa kerrontaa visuaalisella tyylillänsä. Lähes kokonaan limusiinin sisälle sijoittuva elokuva on ulkoasultaan minimalistinen ja kuvaukseltaan lähes klaustrofobinen, mikä heijastaa paitsi päähenkilön myös yleisen tematiikan tunteettomuutta. Sama kolkkous toistuu myös suljetun äänimaailman kautta. Miljööltään staattiseksi elokuvaksi Cosmopolis on yllättävän raskas kokemus, ja nimenomaan positiivisessa mielessä.

Tavoiteltu kylmyys näkyy myös elokuvan päähenkilössä ja tätä tulkitsevan Robert Pattisonin suorituksessa. Eleetön ja ääneltään neutraali miljardööri on roolina haastava saada toimimaan, eikä näyttelijä yrityksessä onnistukaan. Pattison hallitsee kyllä eleettömyyden ja äärimmäisen neutraalisuuden, mutta ainoastaan näyttelijäntaitojensa puutteen vuoksi. Puhuvina päinä ruudulla käyvät muun muassa Sarah Gadon, Juliette Binoche, Jay Baruchel ja Samantha Morton, mutta ainoastaan viimeisen näytöksen dialogitaistoon yltyvä Paul Giamatti voi kehua jättäneensä muistettavan leiman elokuvaan.

Cosmopolis on visuaalisesti kylmä ja sisällöltään painava teos. Don DeDillon alkuperäisteoksen filosofiset mietinnät ja yhteiskuntakriittiset pohdinnat ovat varmasti mieleenpainuvia, mutta edes Cronenbergin kaltainen mestariohjaaja ei pysty luomaan aineksista toimivaa elokuvaa. Tähän odysseiaan kannattaakin tutustua lukemalla.