ARVOSANA
MEDIA
Richard Linklaterin, Julie Delpyn ja Ethan Hawken Rakkautta ennen… -elokuvasarja saattoi alkaa yksittäisenä romanttisena draamana vuonna 1995 ilmestyneellä Rakkautta ennen aamua -teoksella, mutta se on sittemmin – ja etenkin kolmannen osan myötä – muodostunut tarkkaavaiseksi siivuksi ihmiselon eri vaiheista. Trion kolmas elokuva, Rakkautta ennen keskiyötä, tarkastelee tällä kertaa samalla vankkumattomalla otteella keski-ikää ja parisuhteita.
Kaksi vuosikymmentä sitten toisensa Wienin maagisessa yössä kohdanneet Jesse (Hawke) ja Céline (Delpy) viettävät viimeistä lomapäiväänsä aurinkoisessa Kreikassa yhdessä heidän kahden tyttärensä ja kirjailijaystävien kanssa. Reissulla mukana ollut Hank-poika Jessen aiemmasta avioliitosta on saatettu aamusta lentokoneeseen takaisin äidin tykö, ja lapsensa lähdön jättämän tyhjiön kalvamana Jesse kylvää illan ensimmäiset siemenet, joiden seuraukset kantavat aivan keskiyön viimeisille lyönneille asti.
Rakkautta ennen aamua oli romanttisen ensikohtaamisen täydellistymä, jota jatkettiin vuonna 2004 ilmestyneessä Rakkautta ennen auringonlaskua. Tosin kymmenessä vuodessa päähenkilöiden maailmankatsomukseen oli tullut kyynisiä säröjä, jotka värittivät illan keskustelut paikoin vakavampien aihepiirien pariin. Jälleen lähes vuosikymmen myöhemmin, 2013, Rakkautta ennen keskiyötä tuo kaksikon ruudulle muuttuneina, epävarmoina ja ristiriitojen repiminä yksilöinä, joiden alkuaikojen romantiikka tuntuu enää häilyvältä muistolta menneisyydestä.
Edellisosien tapaan Rakkautta ennen keskiyötä luottaa kolmeen asiaan: päähenkilöiden väliseen kemiaan, luonnollisesti soljuvaan dialogiin ja rauhalliseen kameratyöskentelyyn. Tosin tällä kertaa rakennetta on aavistuksen ravisteltu, ja elokuva jakaantuu oikeastaan kahteen osaan. Alun useamman henkilöhahmon väliseen jutusteluun ja lopun perinteisempään dialogiin, jonka aikana Jesse ja Céline taivaltavat Kreikan kauniissa maisemissa ja päätyvät lopulta heille lahjaksi maksettuun hotellihuoneeseen.
Pienestä muutoksesta huolimatta elokuva ei ole kadottanut vahvaa otettaan. Todellisuudessa se on jopa saanut takaisin auringonlaskussa – joka kaikesta huolimatta on erinomainen teos – menettämäänsä sykettä ja puhkuu suorastaan raivoavalla vimmalla tarkkanäköisiä havaintoja elämän lukuisista eri osa-alueista. Alkupuolen ruokapöytäkeskustelu on itse asiassa yksi käsikirjoituksen kohokohdista, jossa eri ikäpolvia edustavat pariskunnat keskustelevat niin seksuaalisuudesta, rakkaudesta kuin elämän merkityksestä. Etenkin kreikkalaisen veteraaninäyttelijättären Xenia Kalogeropouloun tulkitseman lesken kiteytys ihmiselosta on kaikessa musertavuudessaan vailla vertaa.
Elämän painolasti on muutoinkin vahvasti esillä henkilöiden keskusteluissa. Ruokailun jälkeen alkava kävelymatka on alkusoittoa kohti pimenevää iltaa ja samalla luonnollisen dialogin juhlaa. Célinen ja Jessen keskustelut seuraavat hetken mielijohteesta ja tunnetilasta toiseen, ja yhden minuutin sisällä käydyn sananvaihdon aikana pystyy kokemaan niin ilon, surun, intohimon kuin loukkaantumisen sävyjä ilman minkäänlaista dissonanssia. Riitasoinnut lisääntyvät tosin hahmojen kesken, kun puheenaiheiksi nousevat isyyden ja äitiyden raskaat taakat sekä parisuhteen realisoituminen romantisoidusta ideaalista todellisuudeksi. Kaksikon kiivaaksi yltyvät väittelyt ovat paikoin sydäntä särkevää seurattavaa – etenkin, kun hahmot on ottanut sinuiksi viimeisen kahden vuosikymmenen aikana.
Tätä samaistuttavuutta Richard Linklater korostaa samalla taidokkuudella kuin kahdessa aiemmassakin osassa. Staattinen ja useimmiten minuuttitolkulla samaa kohtausta taltioiva kamera vie katsojan hahmojen tykö sen sijaan, että jättäisi hänet ulkoiseksi tarkkailijaksi. Hiljalleen taustalla soljuva kreikkalainen maisema luo samalla rauhallisen ympäristön, mikä edesauttaa kohtauksiin kiintymistä. Tunteeseen toki vaikuttavat myös Hawken ja Delpyn ilmiömäiset suoritukset, joilla ei ole mitään tekemistä näyttelemisen kanssa; he ovat Jesse ja Céline.
Rakkautta ennen keskiyötä on kuin elämä itse; välillä musertavan surullinen ja toisinaan lohdullisen iloinen matka, jonka rinnalla kulkevat niin edessä siintävät toiveet kuin perässä raahaava katumus.