ARVOSANA
MEDIA
Maailmassa, jossa ihmiset ovat liian laiskoja kirjoittaakseen ja tarvitsevat kuvasymbolit tunteiden tulkeikseen, Tony Leondis tuo markkinoille uuden animaatioelokuvan Emoji-elokuva. Jos olet aina miettinyt, mitä kaikkea salaisuuksia puhelimesi ja sen lukuisten sovellusten kätköihin on piilotettu, suosittelen tutustumaan alan kirjallisuuteen. Jos haluat sen sijaan kokea, kuinka elokuvantekijöiden ideat alkavat vedellä viimeisiään, voit tuhlata aikaasi Emoji-elokuvan parissa.
Syvällä älylaitteiden sisuksissa asustaa kokonainen kaupunki täynnä emojia, jotka matkaavat koko elämänsä läpi samassa muodossa. Erilaisuus nähdään vikana, joten kun katraan uusi tulokas, meh-emoji Gene (T. J. Miller), ei onnistu pysyttäytymään omassa muotissaan vaan tahtoo näyttää koko tunteidensa kirjon, päätyy tämä poistettavien listoille. Haluton katoamaan pelkäksi muistoksi, Gene lähteekin pakoreissulle pyyhkiäkseen itsestään muut tunteet pois ja palatakseen takaisin normaaliksi, yksiulotteiseksi emojiksi muiden rinnalle.
Jos yllä oleva juonikuvaus ei saa sinua voimaan jo pahoin, niin siltikään Leondisin, Eric Siegelin ja Mike Whiten käsikirjoituksella ei ole mitään tarjottavaa, sillä tekijöillä ei tunnu olevan mitään hajua, mitä he elokuvallaan haluavat oikeasti sanoa. Yhtäältä elokuva tuntuu välillä ylistävän lähdemateriaalinsa yksipuolista ulosantia normaalina ja heti perään kuuluttavan erilaisuuden – eli tässä tapauksessa koko tunnekirjoa monipuolisesti hyödyntävän yksilön – ihannetta. Toki päähenkilö tajuaa ennen pitkään pakoreissunsa aikana, että laajempi tunnekirjo on vain hyvästä, mutta loppuratkaisussaan tunteikkuus nähdään edelleen viallisena tekijänä muun normaaliuden seassa.
Sama ristiriitainen ja totta puhuen hyvin häiritsevä kerronta kulkee läpi elokuvan niin temaattisella kuin rakenteellisella tasolla. Tekijät pyrkivät esimerkiksi pienin elein puolustamaan feminismiä ja luomaan vahvaa, itsenäistä naishahmoa Anna Farisin esittämästä hakkerityttö Jailbreakista, mutta antavat sitten hahmoa eteenpäin ajavaksi motiiviksi hänen miellyttämishalunsa päähenkilöä kohtaan. Ja ihan vain koska siinä ei ollut vielä riittävästi jo tuhoa, päättävät tekijät hahmon todellisen minän olevan lopulta – mitäs muutakaan kuin – prinsessa. Koska viime vuosituhannen traditionaaliset sukupuoliroolit ovat niin tätä päivää.
Kuinka paljon näistä ajatuksista jää lopulta elokuvan kohdeyleisöksi suunniteltujen polvenkorkuisten korvien väliin, on tietty asia erikseen, mutta eivät ne välttämättä ole silti kaikkein parhaimpia murusia tarjottavaksi taaperoisille. Toisaalta samaan aikaan Emoji-elokuva pyrkii parhaansa vitsaillakseen parhaimmillaan jopa yli puoli vuosisataa vanhoilla viittauksilla sekä kaikkein karikatyyrimäisimmillä kauhukuvilla nuorten jatkuvasta ruutuajasta, sovellusten aiheuttamasta valheellisesta mielihyvästä ja kirjoitetun sekä puhutun kielen kuolemasta, joten sen oikean kohdeyleisön määrittäminen on yhtä vaikeaa kuin tekijöiden todellisen sanoman kaivaminen itse elokuvan seasta. Ja mitä ikinä se onkaan, se ei yksinkertaisesti vain toimi.
Sillä tarkasteli Emoji-elokuvaa lopulta vähän kosketusnäyttöä syvempää tai sitten puhtaasti pinnallisella tasolla, on lopputulos silti sama; kyseessä on hyvin tylsä ja viihteetön elokuva. Juonesta puuttuvat samaistuttavat hahmot, mukaansatempaavat kohtaukset sekä toimiva huumori. Myös vähän varttuneemmalle väelle suunnatut silmäniskut ovat särmättömiä. Ja siinä missä useimmissa animaatioelokuvissa on värikkäitä ja vauhdikkaita toimintakohtauksia kuluttamaan tiukua, Emoji-elokuvassa nähdään lähinnä lyhyet animoidut mainospätkät muun muassa Candy Crushille, Just Dancelle, Spotifylle ja Dropboxille. Sillä jos Lego Elokuva pystyi siihen, niin miksemme myös mekin. Kukaan ei tosin kertonut tekijöille, että Lego Elokuvassa kohtauksille oli kirjoitettu myös funktio.
Emoji-elokuva ei ole ainoastaan hyvä todiste ideoiden loppumisesta, vaan myös aidosti hyvin huono ja tylsä elokuva. Ponnettoman tekeleen suurin ongelma on silti sen haitalliset sanomat, jotka eivät välttämättä ole olleet tekijöiden tarkoituksena mutta ovat silti vahvasti läsnä.