Evil Dead

Sam Raimin kauhuttelu Evil Dead saa kauan odotettua jatkoa joskaan ei alkuperäistekijöiltä. Kulttielokuvan takana olleet Raimi, Bruce Campbell ja Robert Tapert antavat tosin tukensa ensikertalaisohjaaja Fede Alvarezin luomukselle, joka toisintaa klassisen mökkireissun tuomalla visuaalisuuden ja verisyyden nykypäivään.

Alvarezin ja Rodo Sayaguesin käsikirjoitus seuraa pääpiirteittäin Raimin esikoisteosta. Viisi ystävää saapuu metsän siimeksessä sijaitsevalle mökille aikeinaan auttaa yhtä heistä pääsemään irti huumeriippuvuudesta. Rehabilitaatio muuttuu tosin nopeasti brutaaliksi, kun kellarin kätköistä löytyvä kuolleiden kirja vapauttaa pahan hengen viisikon keskuuteen.

Alkuperäinen kengännauhabudjetin Evil Dead muistetaan ennen kaikkea sen kuvausteknisestä nokkeluudesta, piinaavan persoonallisesta kauhusta ja itsetietoisesta huumorista. Alvarezin näkemys luottaa sen sijaan nykyaikaiseen genremääritelmään, jossa inhorealistisilla tehosteilla mässäily korvaa kaiken muun. Elokuvan ongelmana onkin, että se ottaa itsensä aivan liian tosissaan. Tunnelma ja hahmot jäävät etäisiksi, eikä jäljelle jää kuin gorehoundeja miellyttävä verisyys.

Perinteisin keinoin tehdyt verisyydet ovat tosin teknisesti upean groteskeja ja tuntuvat vatsanpohjassa asti. Paikoin yksityiskohtia säästelemättä esitellyt raakuudet saisivat katsojat eittämättä kiemurtelemaan, elleivät Hostel- ja Saw-sarjojen kaltaiset gornoteokset olisivat tehneet väkivaltapornosta valtavirtaa. Evil Dead pyrkii hetkittäin murtamaan itsensä näistä kahleista, vieden punaisen nektariiniviljelyksen alkuperäisteosta kunnioittaen koomisiin mittoihin, mutta nämä hetket ovat harvassa ja tuntuvat irrallisilta muun teoksen vakavuuteen nähden.

Evil Dead on nykykauhun ylväs edustaja: inhorealistisen brutaali, kylmä ja mitäänsanomaton. Yksityiskohtaiset veriteot ovat teknisesti äärimmäisen taidokkaasti toteutettu, mutta alkuperäisteoksen nokkeluudesta ja hurmaavuudesta ei ole tietoakaan.