ARVOSANA
MEDIA
DC-kustantamon supersankarielokuva The Flash päättää sprinttinsä viimein lähes kymmenen vuoden odottelun jälkeen. Alkujaan jo vuonna 2014 julkistettu projekti on kulkenut läpi lukuisten iteraatioiden, ohjaajien, haasteiden ja esteiden ennen kuin It-kauhuelokuvista tunnettu Andy Muschietti tuo suositun hahmon valkokankaalle osana Zack Snyderin käynnistämän DCEU-universumin joutsenlaulua.
Christina Hodsonin ja Joby Haroldin käsikirjoittama tuotos sovittaa valkokankaalle sarjakuvista tutun The Flashpoint -tarinakaaren, jossa Barry Allen (Ezra Miller) tajuaa pystyvänsä muokkaamaan supervoimillaan menneisyyttä ja päättää korjata elämänsä traagisimman hetken onnellisemmaksi. Ajankäsitys on tosin suunnitelman suhteen eri mieltä, eikä kaikki suju tietenkään odotetusti, kun Allen jää jumiin toisen minänsä kanssa vaihtoehtoiseen todellisuuteen.
Hollywoodin viimeaikaista trendiä mukaillen The Flash hyödyntää multiversumien tuomia mahdollisuuksia sekä katsojien nostalgiaa kutoessa lähinnä jälkimmäiselle suunnatun seikkailun. Ruudulla vilahtavat kyllä DCEU:n esittelemät tutut hahmot paikoin hävettävän nopeissa cameoissa, mutta suurempaan fokukseen nostetaan sen alkuperäisen supersankarivillityksen käynnistänyt Lepakkomies, Michael Keaton, joka esitti yön ritaria Tim Burtonin alkuperäisessä Batmanissa vuodelta 1989.
Aavistuksen suuremmasta roolista huolimatta Keaton jätetään silti kokonaisuuden kannalta sivuun, joskin tämä onnistuu hahmollaan osoittamaan ilahduttavasti, kuinka viatonta kaikki oli vielä kolme vuosikymmentä sitten. Samaan tapaan elokuva sivuuttaa pitkälti myös kaikki muutkin uudet ja vanhat tulokkaat – kuten Sasha Callenin esittämän Supergirlin – joiden roolit jäävät lähinnä motiiviksi tai tietyn juonenkäänteen katalyytiksi. Hahmoille itsessään ei ole kirjoitettu oikeastaan minkäänlaista syvyyttä, minkä vuoksi ne eivät jää juuri leffan jälkeen mieleenkään.
Tosin kuten elokuvan nimikin jo toteaa, The Flash on pitkälti Barry Allenin, eli Ezra Millerin, elokuva. Oikeassa elämässä kyseenalaista mainetta niittänyt näyttelijä onnistu kaappaamaan sosiaalisesti kömpelön hahmon erinomaisesti, mutta loistaa ennen kaikkea tuplaroolissaan kahtena eri elämänvaiheessa olevana Barryna. Kaksikon välinen sanailu ja toilailu on paikoin suorastaan hulvatonta katsottavaa, ja näyttelijä selkeästi nauttii roolihahmoillaan leikkimisestä. Alun kepeydestä siirrytään kuitenkin aste asteelta kohti totisempaa, tylsempää ja myös geneerisempää supersankarirymistelyä, jolloin näyttelytyölle jää vähemmän aikaa.
Käsikirjoittajat eivät myöskään onnistu louhimaan oikein mitään irti Allenin pohjimmaisesta tragediasta ja ihmisyydestä, vaan nämä piilotetaan joko jatkuvan vitsailun tai karmean huonon efektitykityksen alle. Jälkimmäisten heikkous on jopa silmiinpistävän häiritsevää, eikä elokuvassa nähdä juuri lainkaan edes välttäviä tehosteita. Sama trendi tuntuu jatkuneen jo pitkään näiden suurtuotantojen kohdalla, joten jokohan olisi viimein aika himmata niin tuotantoja, aikatauluja kuin skaalaa taaksepäin?
Uuden leffauniversumin siintäessä DC:n horisontissa The Flash jää näillä näkymin viimeiseksi kokemukseksi kivikkoisen DCEU:n repertuaarissa. Laajemman universumin lailla uutukainen on hyvin sekalainen kattaus hyviä, huonoja ja puhtaasti outoja ratkaisuja, jotka vuorottelevat keskenään hämmentävän päämäärättömässä seikkailussa. Silti kokonaisuus on pakattu niin sääntökirjamaiseksi viihdekokemukseksi, ettei sitä katsoessa juuri tiukua tarvinnut, mutta ei se suoranaisesti myöskään jää mieleen pyörimään.