MEDIA
Ukkosenjumala Thorin Marvel-inkarnaation tarina jatkuu elokuvaformaatissa, kun Alan Taylorin ohjaama Thor: The Dark World vie supersankarin entistä synkemmille urille. Vaakalaudalle joutuvat koko tunnettu kosmos ja etenkin asgardilaisen mielitietty, kun kukistetuksi luullut muinaiset pimeät haltijat saapuvat takaisin tuhotakseen kaiken elävän.
Thorin ensiesitys Marvel-sankareiden yhteiselokuvan, The Avengersin, jälkeen jatkaa sittemmin tutun toiminnallisella ja humoristisemmalla linjalla. Kenneth Branaghanin vuonna 2011 ohjaaman ukkosenjumalan valkokangasdebyytti ei sekään suotta vältellyt viihdettä, mutta miehen Shakespeare-tausta näkyi omintakeisen teatraalisessa annissa ja hahmokeskeisyydessä. Thor: The Dark World heittää sen sijaan henkilökemiat nurkkaan ja keskittyy revittelemään entistä suureellisemmaksi käydyllä toiminnalla.
Hahmojen saama vähäinen huomio on toisaalta elokuvan etu, sillä käsikirjoitusvuorossa olleiden Christopher Yostin, Christopher Markusin ja Stephen McFeelyn säilä on ponnettoman tylsä. Synkän tarinan vastapainoksi hahmot ja tilanteet on raaputettu pelkiksi vitseiksi, joiden osumaprosentti on valitettavan alhainen. Kun vitsintynkiä lauotaan vielä sarjatulella, ei lopputulosta voi pitää järin onnistuneena.
Sama leikiksi iskeminen latistaa myös aiempia osia kannatelleen veljesdraaman Thorin (Chris Hemsworth) ja Lokin (Tom Hiddleston) välillä. Alkujaan paljon pienemmäksi rooliksi kirjoitettu Loki jää hahmona vain varjoksi aiemmista tulkinnoista, eikä hänellä lopulta ole kerronnassa oikein muuta tarkoitusta kuin nakella nokkeluuksia Thorin kanssa. Veljesten kolmen elokuvan mittaista draamankaarta yritetään kyllä kuroa näyttävästi umpeen, mutta dramaturgisesti onnistuneiden kohtausten sijaan ne jäävät lähinnä latteiksi.
Pientä viihdettä elokuvaan tuovat sentään sen lukuisat toimintakohtaukset. Määrän ohella myös taisteluiden sijainnit ovat lisääntyneet reippaasti aiemmasta, ja nyt Mjolnir osuu kohteisiinsa myös Maan ulkopuolisissa valtakunnissa. Näistä etenkin Asgardiin sijoittuva moniosainen spektaakkeli on varsin näyttävää menoa, jonka aikana esitellään samalla hieman laajemmin skandinaavisista mytologioista innoituksen saanutta sarjakuvamaailmaa. Toiminta itsessään ei tosin tarjoile mitenkään uniikkia kattausta.
Thor: The Dark World on perinteitä noudattaen kaikin puolin suurempi, näyttävämpi ja auttamattomasti vaisumpi jatko Marvelin ukkosenjumalalle.
TEKNISET TIEDOT
Jälkikäsitelty kuva toistetaan vakuuttavasti. Syvät mustat linjaavat yleisilmeen tummanpuhuvaksi, mutta pimeydestä huolimatta terävyys säilyy kauttaaltaan erinomaisena. Värimaailmakin nostaa kirjonsa esiin hieman valoisimmissa otoksissa ja etenkin Asgardissa, jossa kullankellertävät ja maanläheiset vihreät sävyt toistetaan luonnollisen kauniina. Kokonaisuutena teräväpiirtosiirto tarjoaa odotetun kiitettävän katselukokemuksen.
Valitettavasti 3D jää kauaksi 2D-kuvan loistokkuudesta. Tummanpuhuva anti on lasien kautta katsottuna entistätkin elottomampi ja jää terävyyden osalta valitettavan vaisuksi. Visuaalisuus on kyllä edelleen hyvää jälkeä ja tarkkuus vastaa parhaimmillaan normikuvaa, mutta yleisesti ottaen siirrossa on kadonnut liian paljon informaatiota bittiavaruuteen. Syvyysvaikutelman osalta kolmiulotteisuus tosin tehostaa onnistuneesti joidenkin kohtausten avaruutta ja tilantuntua.
DTS-HD MA 7.1 -miksaus ei jätä toivomisen varaa. Aggressiivisesti päällekäyvä ääniraita hyödyntää matalia taajuuksia tehokkaasti tukien niin massiivisia räjähdyksiä kuin vielä suurempia avaruusaluksia vakuuttavalla tenholla. Tilaäänet eivät jää kuitenkaan LFE-kanavan varjoon, vaan erinomaisella tarkkuudella toistuvat tehosteet seuraavat kuvaa herkeämättä ja toistavat hienovaraisimmatkin detaljit selkeinä.
Kommenttiraidalle pakkautuvat ohjaaja Alan Taylor, kuvaaja Kramer Morgenthau, tuottaja Kevin Feige ja näyttelijä Tom Hiddleston, jotka analysoivat elokuvan kohtauksia, teemoja ja taustoja tarkasti ja asiantuntevasti.
Marvel One Shot -sarja jatkuu tällä kertaa vartin pituisella All Hail the King -lyhärillä, jossa syvennytään Ben Kingsleyn tulkitseman Trevor Slatteryn menneisyyteen ja Mandariini-hahmoon miestä haastattelemaan tulleen toimittajan turvin.
Puolituntinen A Brother’s Journey: Thor & Loki on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen puolisko käsittelee veljesten draamankaarta ensimmäisestä Thorista lähtien ja vain raapaisee lopuksi The Dark Worldissa nähtyjä tapauksia. Jälkimmäinen osa antaa lopulta puheenvuoron jatko-osalle ja keskittyy hahmojen ohella myös elokuvan tuotantoon, tehosteisiin ja teemoihin.
Scoring Thor antaa viisiminuuttisen säveltäjä Brian Tylerille, joka kertoo lyhyesti hakemistaan teemoista ja sävellyksen synnystä jatko-osaa varten. Captain America: The Winter Soldier Exclusive Look kattaa puolestaan pienen siivun seuraavasta Marvel-eepoksesta.
Poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia on levylle tallennettu vajaan kymmenen minuutin edestä ja on katsottavissa vaihtoehtoisen kommenttiraidan kera. Pilalle menneissä otoksissa hassutellaan puolestaan viiden minuutin verran.