MEDIA
1940-luvun film noir -aallon merkittävimpien elokuvien joukkoon sukeltava Gilda tarjoaa genrelle tyypillisen tarinan laittomuuksista, kahdesta miehestä ja näiden väliin ajautuvasta naisesta. Rita Hayworthin esittämä nimikkohahmo toimii katalyyttinä laittoman kasinon omistajan (George Macready) ja tämän oikean käden miehen (Glenn Ford) välisen suhteen vaiheittaiselle rappeutumiselle, kun käy ilmi, että pomon kanssa kihloihin menneellä Gildalla on menneisyys tämän luottoapurinsa kanssa.
Charles Vidorin ohjaama ja Marion Parsonnetin käsikirjoittama Gilda lainaa aikalaiselokuvillensa tyypillisen melodraaman kertoessaan tarinan kahden kyyhkyläisen välisestä viha-rakkaussuhteesta, jonka suurimpana esteenä ovat henkilöt itse. Hayworthin esittämä nimikkohahmo sekä mieskertojana toimivan Fordin Johnny ovat toisiaan rakastavia, mutta sen myöntämiseen kykenemättömiä henkilöitä, jotka tekevät kaikkensa kostaakseen oman saamattomuutensa ja kateutensa toisilleen. Toki yhtälössä on mukana myös Macreadyn esittämä Gildaan kahlittu kolmas pyörä, joka tuo oman jännitteensä kerrontaan.
Melodraaman tuomasta lievästä teatraalisuudesta huolimatta tekijät rakentavat elokuvansa juonikuviot taidokkaasti säästellen. Päähenkilöiden väliset suhteet sekä odotettavissa oleva lopputulos ovat alusta lähtien selvät, mutta hahmojen todelliset taustat paljastetaan hiljalleen kerronnan aikana. Kasinon ympärille rakennettu rikolliskuvio nivoutuu niin ikään tiiviiksi osaksi kolmiodraamaa, mutta sitä ei nosteta missään vaiheessa Johnnyn ja Gildan edelle.
Gilda on silti pääasiallisesti Rita Hayworthin show. Näyttelijättären tulkitsema nimikkohenkilöä on genrelle ominainen femme fatale, joka käyttää viehkeyttään hyväksi pyöritelläkseen myös elokuvaa katsovia miehiä mielensä mukaan. Hahmo on kuitenkin kaukana arkkityypin tunnetuimmalle inkarnaatiolle, jossa viettelijätär käyttää avujaan tietoisesti tappaviin tarkoitusperiin. Hayworthin seksuaalisuudessa on sen sijaan ripaus aitoa viattomuutta, joka ajaa tämän lumoon langenneiden kaksilahkeisen lisäksi myös itsensä alttiiksi vaaroille.
Valkokankaan niin ulkoisella olemuksellaan kuin sisäisillä lahjoillaan toisen maailmansodan molemmin puolin valloittanut Hayworth sisäistääkin monisyisen hahmonsa perinpohjaisesti. Hänen suorituksensa ei jää ainoastaan ulkoiseksi kuoreksi, vaan näyttelijätär tuo rooliinsa mieskollegoittensa tasolle yltävää älykkyyttä ja määrätietoisuutta, jolla kannatella elokuvaa.
Kummankin Gildan eduksi saapuu myös mestarikuvaaja Rudolph Maté, joka taituroi mustavalkoisista sommitelmista viehättävän palan Buenos Airesin riehakasta tunnelmaa. Matén kättenjälki korostaa esteettisesti niin elokuvan kuin Hayworthin parhaimpia puolia. Jälkimmäisen apuna ovat myös Jack Colen luomat tanssikoreografiat, joiden tahdissa tanssahdellaan pariinkin otteeseen muutoin hieman päälle liimatuissa kohtauksissa.
Gilda on upea pala amerikkalaista film noir -kerrontaa, jonka kirkkaimmaksi tähdeksi nousee Rita Hayworthin sädehtivä nimikkohahmo.
TEKNISET TIEDOT
Teräväpiirtojulkaisua varten tehty restauraatio tekee ihmeitä elokuvalle. Mustavalkoinen ja kohinainen anti yltää parhaimmillaan upeaan tarkkuuteen, vaikka toisinaan kohtaukset ovat kallellaan aavistuksen pehmeään. Kontrasti pysyy niin ikään upeana ja tarjoilee niin kirkkaat valkoiset, syvät mustat kuin lukuisat harmaan sävyt näiden välillä.
Dolby Digital 2.0 -miksaus tuntuu hieman yllättävältä vedolta sisällyttää teräväpiirtojulkaisuun, mutta toisaalta lähes seitsemän vuosikymmentä vanha elokuva ei välttämättä keinotekoisia hienouksia tarvitse. Pahimmista säröistä ja epätasapainoisuuksista karsittu ääniraita toistaakin elokuvan sävellykset, tehosteet kuin dialogin hyvällä selkeydellä.
Vajaa parikymmenminuuttinen Martin Scorsese and Baz Luhrmann on Gilda antaa ohjaajalegendoille puheenvuoron näiden keskustellessa Gildan merkityksestä niin heille itselleen kuin elokuvataiteelle yleisesti.