ARVOSANA
MEDIA
John McClane huomaa, että ongelmat kulkevat suvussa isältä pojalle. Jäljittäessään kadoksissa olleen hulttiopoikansa Moskovaan, jossa nuorukainen odottaa pidätettynä vankilatuomiota, joutuu isukki vaihtamaan vapaalle ja matkaamaan rapakon toiselle puolelle. Tosin lomailu jää haaveeksi, kun surullisenkuuluisasta ajoituksestaan tunnettu McClane joutuu tälläkin kertaa tahtomattaan keskelle poliittista ja tulenkatkuista valtapeliä.
Viidenteen osaansa ennättänyt Die Hard -saaga kulkee tällä kertaa nimellä A Good Day to Die Hard. John Mooren ohjaksissa viimeisin inkarnaatio ei tosin muistuta alkuperää enää kuin nimeltä, sillä muun muassa Max Paynen takana ollut herrasmies vie touhun aiempaa suureellisimpiin mittoihin. Lähes täpötäyteen ahdetun toimintajunan kyydistä uupuvatkin monet originaalin ominaisuudet.
Jo sarjan edellisosa, Live Free or Die Hard, saattoi päähenkilö John McClanen rajan toiselle puolelle, missä alkujaan inhimillisestä rividuunarista tehtiin kuolematon kliseesankari. Skip Woodsin vitososaan rustaama käsikirjoitus ruokkii myyttistä mielikuvaa entisestään, antaen Bruce Willisin ikoniselle hahmolle lähes oikeutuksen super-etuliitteen käyttöön. Vuosimallin 2013 McClanessa ei ole enää hitustakaan sitä alkuperäisen kytän katunokkeluutta ja silkkaa onnekkuutta.
Tämä perustavanlaatuinen muutos näkyy ja ennen kaikkea tuntuu koko elokuvassa. Willis on kuuluisan hahmonsa sijaan enemmänkin näyttelijän toimintauran heikompien tusinarooliensa personoituma, eivätkä edes ikimuistoiset lausahdukset onnistu luomaan aitoa McClane-fiilistä. Oikeastaan Woodsin käsikirjoitus ei edes anna päähenkilöllensä juuri muuta sanottavaa kuin jatkuvat (epäonnistuneet) herjat, mikä saa touhun näyttämään entistä sarjakuvamaisemmalta.
McClane seniorin sijaan A Good Day to Die Hard keskittää osan fokuksestansa Jai Courtneyn tulkitsemaan junioriin. Persoonallisen ilmestyksen sijaan Jack McClane on vanhentuneen isänsä tavoin ilmeetön tusinasankari, jonka edesottamuksista ei välitä saati ole kiinnostunut, vaikka hahmosta kovasti yritetään tehdä isänsä vastakohtaa. Sama mielikuvituksettomuus yltää myös elokuvan pahiskatraaseen ja saa haikailemaan vanhojen hyvien aikojen perään.
Viralliset McClane-lasit poistamalla ja tiiraamalla kokonaisuutta itsenäisenä toimintateoksena, A Good Day to Die (Hard) on varsin onnistunut genreviritelmä. John Moore osaa ohjastaa visuaalisesti todella näyttävää actionia, joka miltei yhtäjaksoisesta kahden tunnin tykityksestä huolimatta ei ala puuduttamaan. Takaa-ajot, ammuskelut ja jo perinteeksi muodostunut kaksintaistelu päähenkilön ja ilma-aluksen välillä vuorottelevat kiitettävästi keskenään, joskin ne laimeaksi jäävät vastustajat antavat toiminnan puhua hahmojen sijaan.
A Good Day to Die Hard on varteenotettava toimintaelokuva, jossa ei tosin ole enää pisaraakaan aitoa Die Hardia. Seuraava osan soisi suosiolla palaavan geneerisestä hutusta takaisin alkulähteelle, joskin nykyisen McClane-kaanonin tuntien sitä ihmettä on turha odottaa.
TEKNISET TIEDOT
Julkaisu toistaa uskollisesti elokuvan rakeisen ja rikkaista väreistä karsitun kuvan. Tarkkuus on kauttaaltaan erinomainen, vaikka rae rokottaa eheimmän osan terästä. Kontrasti säilyy sen sijaan ilmiömäisen kautta linjan, ja syvä musta piirtyy ruudulle luonnollisen vakuuttavasti.
DTS-HD MA 7.1 -miksaus on puhdasta ääriaggressiivista nautintoa. Pienimmätkin tehosteet toistetaan niin upealla tarkkuudella, että niiden sijainnin pystyy paikantamaan miltei millilleen oikeaan paikkaan. Tilakanavat puskevat jatkuvalla tenholla taustahälyä ja toistavat elokuvan lukuisat toimintakohtaukset vakuuttavalla intensiteetillä. Sama koskee myös jykeviä matalia taajuuksia.
Kommenttiraidalla ohjaaja John Moore ja apuohjaaja Mark Cotone paljastavat, kuinka ison luokan toimintaelokuvia tehdään. Asiapitoista antia ryyditetään runsaalla huumorilla, joka tosin useimmissa tapauksissa ei toimi.
Tunnin mittainen Making it Hard to Die on perustavanlaatuisen kattava sukellus elokuvan kulisseihin ja antaa puheenvuoron lähes kaikille touhussa edes jollain tapaa mukana olleille. Luonnollisesti rainan toimintakohtauksiin, stuntteihin ja aseisiin tuhlataan valtaosa ajasta, mutta yhtäältä dokumentti käy läpi jälkituotantoa leikkauksineen, lisäkuvauksineen ja muineen.
Anatomy of a Car Chase on vajaa puolituntinen katsaus elokuvan aloittavaan, massiiviseen takaa-ajoon Moskovan kaduilla. Touhun takana olleet tekijät kertovat lukuisista ongelmista, onnistumisista ja innovaatioista, joita he kohtasivat valmistuessaan ja kuvatessaan kohtausta.
Loput lisämateriaalista ovat kestoiltaan lyhyempiä. Kymppiminuuttiset koosteet käsittelevät elokuvan isä-poika-suhdetta (Two of a Kind), John McClanen uudelleentulemista (Back in Action) ja uusia vihollisia (The New Faces of Evil). Maximum McClane on puolestaan lyhyt koostettu pätkä nimikkohahmon touhuista läpi elokuvien.
Julkaisun viimeistelee vartin edestä leikkaushuoneen lattialle jääneet poistetut kohtaukset, sekä esittelyt kuvakäsikirjoituksesta, elokuvan esivisualisoinneista ja erikoistehosteista.