MEDIA




Ranskalaisohjaaja Luc Besson palaa toiminnallisten naishahmojen pariin tieteiselokuvallaan Lucy. Lähes kymmenen vuotta ideaansa ensin mielessään pyöritellyt ohjaaja rakentaa uutukaisensa laajalti levinneen myytin ympärille, minkä mukaan ihminen käyttää aivokapasiteetistaan vain kymmenen prosenttia hyödyksi. Lucy leikitteleekin ajatuksella, jos tuota määrää kasvatettaisiin aina sataan prosenttiin saakka.
Ajatusleikin koekaniinina nähdään Scarlett Johanssonin tulkitsema nimikkohahmo, jonka piilotetut kyvyt aukeavat kokeellisen huumeen yliannostuksen kautta. Mieltä avartava substanssi jättää tosin varsinaisen tripin lyhyeksi, sillä pian laajentunutta aivokapasiteettiaan hyödyntävä Lucy pystyy hallitsemaan ihmismieliä, materiaa ja aikaa. Ja kehtaavat vielä väittää huumeita vaarallisiksi.
Besson vie ohjauksensa tuttuun tapaan toiminnallisille urille, mutta pääasiallisen sisällön sijaan ne toimivat poikkeuksellisesti vain kehyksenä miehen omille pohdinnoille ja suuruudenhulluille visioille. Lucy onkin ennemmin muutamien filosofisten ajatusten ympärille rakennettu löyhä, muka taiteellinen kulissi, joka yrittää olla jotain suurempaa kuin se todellisuudessa on. Teennäiset poikkileikkaukset äitiluontoon, ihmisrodun syntyyn ja galakseihin saavat kerronnan tuntumaan lopulta vain entistä surkuhupaisammalta – puhumattakaan alleviivaavalta.
Elämää suurempaa tavoitteleva kerronta apinoikin tylysti kuvastonsa Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailusta sekä lähiaikojen luontodokumenteista, mutta jättää varsinaisen elokuvan paitsioon. Johanssonin asteittain yhä yliluonnollisemmaksi muuttuva hahmo on naurettava jo alkumetreiltä alkaen, eikä touhun eskaloituessa yhä psykedeelisimpiin sfääreihin auta pokan pitämisessä. Besson yrittää kaiken lisäksi pitää rainan silti maanläheisenä ja ennen kaikkea tieteellisenä, mikä ei helpota asiaa.
Valitettavasti toimintakohtauksistaan tunnettu ohjaaja ei loista tällä kertaa edes menevämpien hetkien aikana. Latteista tulitaisteluista puuttuu koreografia ja visio, eikä sen paremmaksi yllä Pariisin keskustassa käyty takaa-ajokaan. Osansa mitättömään antiin tuovat täysin persoonattomat roolisuoritukset, joista Johanssonin ilmeetön ja tunteeton yli-ihminen on kaiken huippu. Toki eleettömyys on raaputettu osaksi käsikirjoitusta, mutta lopputulosta ei voi silti kehua. Min-sik Choin pahisrooli jää vaille substanssia sekin, eikä Morgan Freemanin rutiiniroolilla kaiken tietävänä professorina ole muuta funktiota kuin toimia rautalankana ohjaajan ajatuksille.
Lucy on viiden pennin filosofialla höystetty ajatusleikki, jossa varsinainen elokuva jää taustalle ja teennäiset visiot suuremmasta kokonaisuudesta – mitä ikinä ne lienevätkään – nostetaan esille. Lopputulos on surkuhupaisa, tylsä ja sisällötön toimintaraina.
TEKNISET TIEDOT
Kuvan suhteen julkaisu ei jätä valitettavaa. Ääriterävä anti piirtää pienimmätkin yksityiskohdat ilmiömäisellä tarkkuudella ruudulle, eikä värisävyissäkään ole moitittavaa. Kirkkaan elävissä väreissä soljuva kuva on puhdasta nautintoa alusta loppuun ilman virheen häivääkään.
DTS-HD MA 5.1 -miksaus jatkaa kuvan kanssa samalla laatulinjalla. Monikanavainen ulosanti toistaa paikannuksen osalta tarkasti elokuvan lukuisat tehosteet, eikä se jätä hienovaraisimpiakaan efektejä pimentoon. Matalat taajuudet tukevat kohtauksia niin ikään muhkean aggressiivisesti riippumatta ruudulla tapahtuvan liikkeen määrästä.
The Evolution of Lucy on vartin mittainen, kovin perinteinen making of -dokumentti, jossa tekijät kertovat elokuvan synnystä, sen teemoista ja näyttelijäsuorituksista. Kymmenminuuttinen Cerebral Capacity: The True Science of Lucy on jo nimensä puolesta huolestuttava katsaus elokuvan muka faktuaaliseen tieteeseen, jota haastateltavat eivät edes yritä kumota.