ARVOSANA
MEDIA
Coenin veljesten Ethanin ja Joelin kolme vuosikymmentä kattanut tuotanto kääntyy kaksikon uutukaisessa Hail, Caesar! jälleen komedian pariin. 1950-luvun elokuvamaailmaan sijoittuva teos on tarinallisen katoamismysteerinsä lisäksi myös rakkauskirje yli satavuotista alaa kohtaan, minkä ohjaaja-käsikirjoittajaveljekset osoittavat omaan, tunnistettavaan tyyliinsä.
Eddie Mannix (Josh Brolin) on Capitol Pictures -tuotantoyhtiön tuottaja ja ongelmanratkoja, jonka kädet uhkaavat täyttyä tekemisistä elokuva-alan moninaisten ongelmien ja tähtösten parissa. Kun studion suureepoksen, Hail Caesarin, päänäyttelijä Baird Whitlock (George Clooney) katoaa kesken tuotannon, alkaa Mannix kyseenalaistaa jo oman hektisen työnsä mielekkyyttä.
Päähenkilönsä elon kautta Coenit leikkaavat siivun Hollywoodin kulta-ajasta ja käsittelevät siinä samalla genre-elokuvia sandaalieepoksista musikaaleihin ja draamoista westerniin. Kukin lajityyppi saa rainassa oman osuutensa, jotka varsinaisen katoamismysteerin suhteen tuntuvat kovin irrallisilta, mutta toimivat paitsi pastisseina elokuvan laajempaa kehystä kohtaan, myös kuvastavat päähenkilön arkipäiväisen duuniin laajuutta. Monet kohtauksista jää silti vain vaihtelevan tasoisiksi yrityksiksi viljellä huumoria ilman sen kummempaa sidosainetta.
Harmillisesti myös varsinainen juoni ontuu komediallisen puolensa osalta. Kylmän sodan synnyttämien kommunistivainojen ympärillä pyörivä tematiikka on ajatustasolla toimiva, eikä elokuvan absurdia ilmapiiriä käy kieltäminen, mutta vitsien lopullisesta toteutuksesta puuttuu tarvittava voima. Etenkin Coenien sortuminen jälleen monien edellisten komedioidensa tapaan räikeän karikatyyrisiin ja aavistuksen ylitulkittuihin hahmoihin pilaa monet kohtaukset jo ennen kuin ne ennättävät kunnolla alkaakaan. Vakavampana satiirina meno olisi saattanut jopa toimia.
Filmille kuvatulla elokuvalla on tosin oma pieni pelastava antinsa. Kuvatessaan studionsa eri produktioita Coenit eivät säästele panoksiaan luodessaan aikalaistuotoksia mukailevia jäljitelmiä. Channing Tatum lainaa siivunsa Gene Kellyn tanssikengistä omassa koreografioidussa baariosuudessaan, kun taas Alden Ehrenreich kuvastaa 50-luvulle tyypillistä cowboy-ihannetta hupsuine lauluineen ja lassotemppuineen. Kukin yksittäinen esitys jää tosiaan muusta elokuvasta hivenen irralliseksi kokemukseksi, vaikka ne itsessään tarjoavatkin pienen palan unohdettua elokuvahistoriaa. Vaan ilman sen syvällisempää tarkoitusta kohtaukset jäävät hampaattomiksi, ja katsojana tuntee etenkin nykypäivänä nostalgisen kaipuun eheytyvän paremmin katsomalla varsinaisia aikalaistuotantoja Hollywoodin historiasta.
Hail, Caesar! on ohjaajaveljesten puhdas komediaelokuva sekä samanaikainen kunnianosoitus elokuva-alaa kohtaan, mutta valitettavasti se ei ole järin viihdyttävää katsottavaa.
TEKNISET TIEDOT
Julkaisu tarjoaa kuvallisen annin puolesta käytännössä virheetöntä tiirailtavaa. Filmille kuvattu elokuva tuo 1950-luvun Hollywoodin väriloiston koko kauneudessaan ruudulle, ja kirkkaat punaiset, keltaiset ja vihreät suorastaan säihkyvät kohtauksista. Veitsenterävä kuva pitää myös huolen siitä, että kohtauksista on nähtävissä lukuisia pieniä yksityiskohtia aivan pienimpiä detaljeja myöten. Mustan tasot ovat niin ikään priimaa, ja koko komeuden kruunaa aivan hentoinen kohinaisuus.
DTS-HD MA 5.1 -ääniraita hoitaa dialogivetoisen elokuvan äänimaailman kunnialla läpi. Tehosteista vajaa anti ei tarjoa kuitenkaan miksaukselle mitään todellista ilotulitusta, mutta pienet immersiiviset tilaisuudet tilakäytön tai matalien taajuuksien suhteen hoidetaan kuitenkin erinomaisin elkein. Kokonaisuus on kuitenkin vahvasti etukanavapainotteinen, ja sellaisenaan se toimii hyvin.
Julkaisun neljä lyhyempää koostetta muodostavat yhteensä noin puolituntisen making of -dokumentin, jossa tekijät käyvät tarkemmin läpi niin ohjaajaveljesten nerokkuutta, näyttelijävalintoja, Hollywoodin kulta-aikaa sekä tämän taltioimista varten toteutettuja kohtauksia elokuvassa.