Jungle Cruise

Karibian piraattien todistettuaan arvonsa valkokankaan kahisevilla vesillä Disney suuntaa katseensa toiveikkaana kohti seuraavaa potentiaalista kassamagneettia. Viihdejätin samannimiseen huviajeluun perustuva Jungle Cruise kantaakin hyvin samankaltaisia piirteitä Pirates of the Caribbean -sarjan kanssa aina identtisistä lähteistään alkaen, eikä yhtiötä voi suotta syyttää yrittämisestä. Johnny Deppin tähdittämän menestyssarjan lailla Jungle Cruisella on hyvin vahvat valmiudet Disneyn seuraavaksi koko perheen viihdepläjäykseksi.

Lainalaisuudet eivät jää kuitenkaan menneeseen ja mahdolliseen tulevaisuuteen, vaan piraattilainat ovat vahvasti läsnä läpi elokuvan. Karibialta on matkattu jokunen kilometri etelämpään Amazonin viidakoihin, ja vuosisatoja kiihdytetty eteenpäin ensimmäiseen maailmansotaan. Silti sama viihteellinen kepeys ja yliluonnolliset elementit ovat tiukasti mukana, kun katsojat kutsutaan tutkimusmatkalle syvälle vaaralliseen viidakkoon etsimään tarujen myyttistä parantavaa puuta.

Kippareiksi jännittävälle matkalle on palkattu Dwayne Johnson ja Emily Blunt, joiden keskinäinen kemia pelaa mainiosti kannattelemaan vauhdikkaan matkan päätepisteeseensä. Koko perheelle suunnatut vaikutukset näkyvät eritoten Jungle Cruisen huumorissa, joka on pitkälti hyvin viatonta ja höpsöä aina Johnsonin laukomista iskävitseistä lähtien. Blunt on puolestaan napannut Deppin roolin sanavalmiina ja pelottomana tutkijana, jolla on todennäköisesti piilotettuja sukujuuria myös Indiana Jonesien suuntaan. Yhdessä parivaljakko kohtaakin elokuvan aikana mitä moninaisimpia vastoinkäymisiä ja vaaranhetkiä.

Toisinaan jopa vähän liiankin kanssa.

Jungle Cruisessa tuntuu nimittäin riittävän tarinantynkää ainakin kahteen elokuvaan, mikä näkyy pahimmillaan turhan tuhdiksi ahdetussa sisällössä. Tämä näkyy parhaiten päähenkilöitä jahtaavissa kolmessa eri pahiksessa, joista kukaan ei kuitenkaan suoranaisesti nouse muita suurempaan osaan. Paul Giamattin niljakas satamakapteeni jää oikeastaan ainoaksi selkeästi irtonaiseksi kohtaamiseksi, mutta Jesse Plemonsin esittämä Saksan prinssi Joachim ja Édgar Ramírezin johtamat yliluonnolliset konkistadorit vuorottelevat keskenään jahtiaan. Silti kaksikko meinaa monesti unohtua jo mielestä elokuvan keskittyessä esittelemään joko lisää sivuhenkilöitä tai uusia toimintakohtauksia katsojille.

Vauhti ei kuitenkaan lakkaa kertaakaan reilun kaksituntisen aikana, ja saman voi oikeastaan sanoa myös elokuvan viihdyttävyydestä. Jungle Cruise onnistuu kulkemaan juuri sopivaa uomaa pitkin pitkästyttämättä katsojiaan jatkuvalla efektitulvalla, mikä on osaltaan jo melkoinen saavutus. Genren ystäville toiminta ei tarjoa mitään järin uutta tai mielenkiintoista, vaan kohtaukset kulkevat lähinnä huviajelun lailla yhdestä spektaakkelista toiseen. Aivottoman kesäisenä poppariviihteenä ratkaisu ajaakin asiansa. Alkupää toimii kuitenkin huomattavasti viihdyttävämmin kuin elokuvan loppupuolisko, mikä johtuu pitkälti juuri tapahtumien ja hahmojen kasautuessa tukkimaan kerrontaa.

Kohderyhmänsä osalta Jungle Cruise tuntuukin enemmän tähdätyn juuri perheen nuorimmille, joille suunnattu jatkuva toiminta ja vaarasta toiseen hyppiminen kielii osin näiden aliarvioimisesta tekijöiden osalta. Elokuva pelkääkin rauhoittua edes hetkeksi kaikesta siitä jännityksestä, toiminnasta tai vitseistä, joita se lähes pakonomaisesti syöttää ruudulle. Kokemus tuntuukin monin osin kuin kirjaimellisesti ratakiskoille sidotulta huviajelulta, jossa ei ole varaa mihinkään muuhun kuin jatkuviin visuaalisiin ärsykkeisiin. Vaan silti tiuku ei nouse mieleen edes näin aikuiskatsojalle.

Jungle Cruise on viihdyttävä koko perheen kesäleffa ja potentiaalisen leffasarjan alku, jolla riittää maailman jokia valloitettavaksi tulevaisuudessa. Kerronnaltaan se on lähes yhtäjaksoista vitsien ja toimintakohtausten tulvaa, mikä saattaa kuulostaa väsyttävältä, mutta on yllättäen kaikkea muuta. Silti risteilyä olisi voitu helposti keventää muutamankin minuutin ja sivuhahmon osalta kokonaisuuden siitä kärsimättä.