MEDIA
Tuoreimman dinotrilogian päättävä Jurassic World: Dominion liittyy muiden viimeaikaisten elokuvasarjojen pariin ammentamalla fanien nostalgian kaipuuta. Sarjan päätös ei siten sulje ainoastaan Colin Trevorrowin käynnistämää uudelleensovitusta vuodelta 2015, vaan saattaa loppuun myös alkuperäisen Steven Spielbergin vuonna 1993 ohjaaman Jurassic Parkin jatko-osineen. Edellisistä osista tuttujen nuorekkaampien kasvojen rinnalle saadaankin tällä kertaa näytille liuta sarjan veteraaneja.
Sarjan uutukainen jatkaa edeltäjänsä Kaatuneen valtakunnan kutkuttavista jälkimainingeista, joskin loikkaa ajallisesti nelisen vuotta eteenpäin viedäkseen konseptin paremmin perille. Isla Nublarin tuhon jälkeen vapauteen päästetyt dinosaurukset elävät ihmisten kanssa yhdessä, mutta valitettavasti kiehtovasta ajatusleikistä huolimatta tämä ei tunnu olleen leffantekijöille itselleen se antoisin puoli. Toki uutta eloa hyödynnetään maailman pohjustukseen ja sanoman välittämiseen, mutta itse juoni tuntuu enemmän kiinnostuneen jälleen geenimanipulaatiosta ja kulkusirkoista – kyllä, luit oikein.
Colin Trevorrowin ja Emily Carmichaelin käsikirjoitus tuo uuden ja vanhan köörin yhteen jälleen yhden ilkeän bioteknologiayhtiön avulla, kun Owen Grady (Chris Pratt) ja Claire Dearing (Bryce Dallas Howard) lähtevät pelastamaan kloonattua ottotytärtään (Isabella Sermon) ja Ellie Sattler (Laura Dern) ja Alan Grant (Sam Neill) ryhtyvät selvittämään geenimanipuloitujen jättikulkusirkkojen taustoja. Kaikki tiet vievät ennen pitkään jälleen yhteen ulkomaailmalta suljettuun ympäristöön, vaikka tekijöiden käytössä on ollut kirjaimellisesti koko maailma.
Onneksi Jurassic World: Dominion hyödyntää puitteitaan ennen lopullista yhteenottoa edes näennäisesti esittelemällä, miltä dinojen ja ihmisten yhteiselo saattaisi näyttää. Ja ihmiskunnan tuntien vastaus on varsin karulta.
Tekijät hyödyntävät ison budjetin kesäleffan raameja nostaakseen esiin niin salakaupan, metsästyksen kuin ilmastonmuutoksen haittoja, mutta käärii nämä viihteellisen dinosaurusten ympäröimään vuoristorataan. Vaikka sanoma itsessään on tärkeä ja tämän kokoluokan viihde-elämyksessä potentiaalisesti laajalle leviävä, ovat keinot sen välittämiseksi paikoin turhankin päälle näkyviä. Aavistuksen hienovaraisemmin ne syöpyisivät todennäköisesti paremmin mieliin, sillä nyt ne tuntuvat vähän turhankin irrallisilta kommenteilta yhteisön ja yksilön vastuusta.
Silti ottaisin ennemmin Jurassic World: Dominionin kaltaisen kevyen valistuksen kuin vain tyhjyyttä kumisevan aivottoman popparileffan milloin tahansa.
Valitettavasti aivottomuus on kuitenkin päivän sana, mitä tulee elokuvan muuhun antiin. Vaikka tuotannosta ei dinosauruksia puutu, keskittyminen juuri kulkusirkkoihin tuntuu hyvin oudolta ratkaisulta nimenomaan Jurassic Park/World -leffassa. Tämä on silti vain pienempi murhe muutoin hyvin kaavamaisessa toiminnassa, jossa jännitystä ja viihdettä revitään perin tuttujen takaa-ajojen, näennäisten vaaranhetkien ja tietenkin dinosaurusten ja ihmisten välisten kissa ja hiiri -leikkien lomassa.
Vaikka toiminnan määrästä ei voi moittia, sen laatu jättää kaipaamaan lisää adrenaliinia – ja suoraan sanoen kekseliäisyyttä. Velociraptoreita juostaan jälleen pakoon, mutta viidakon sijaan kohtaus toteutetaan ihmisiä vilisevän kaupungin keskellä. Harmillisesti tämä kuulostaa paremmalta kuin näyttää. Sama koskee myös isoja dinoja, jotka ovat lähinnä elokuvassa vain näytillä. Toimintakohtaukset on lisäksi leikelty sekaviksi ja niiden kulusta on toisinaan vaikea saada selvän, mikä latistaa tunnelmaa entisestään.
Jurassic World: Dominion menee silti kevyenä ja sopivan aivottomana ison budjetin kesärymistelynä, kunhan elokuvalta ei odota liikoja. Alkuperäisen kaltaisesta klassikosta tai vakuuttavuudesta jäädään kauaksi, mutta jos iltaansa kaipaa vain dinosauruksia, tarjoaa elokuva tarvittavan virikkeen. Vaan ei sitten paljoa sen enempää.