Kätilö

Kotimainen draama palaa jälleen toisen maailmansodan tunnelmiin Antti Jokisen ohjaustyössä Kätilö. Katja Ketun samannimiseen romaaniin perustuva elokuva kääntää palkitun kirjan sivut ulkoisesti komeaksi sotadraamaksi, joskin sivuttaa tyystin alkuperäisteoksen kehutun runollisen proosan ja limittäin kulkevan monipolvisen kerronnan.

Lapin sodan viimeisille vuosille sijoittuva Kätilö seuraa suomalaiskätilön ja saksalaisen SS-upseerin välille kehkeytyvää suhdetta, jota varjostavat sodan karut realiteetit. Osin tosiasiallisista tapahtumista inspiraatiota ammentava tarina kuvaa suhdetta vankileiristä käsin, mikä vie kerronnan hivenen synkemmille rintamille. Sodan kauheudet painavatkin itse kunkin hahmon mieltä, mutta kaiken synkkyydenkin keskeltä on löydettävissä lämpöä.

Jokisen ja Ketun yhdessä käsikirjoittama elokuvasovitus korostaa entisestään alkuperäisteoksen ytimessä ollutta rakkaustarinaa. Krista Kososen esittämän Helenan ja Lauri Tilkasen Johanneksen välille syntyvä suhde jää tosin turhan pintapuoleiseksi, eivätkä kaksikon toisillensa antamat katseet onnistu tavoittamaan luonnollista kipinää. Genreoppeja noudattavista keinoista puuttuukin elokuvan kaipaama tunne.

Varsinaista rakkaustarinaa mielekkäämmäksi nouseekin Jokisen toisen maailmansodan kuvaus. Raadollinen anti on kaukana romantisoidusta rintamataistelusta ja muistuttaa rosoisuudessaan enemmän lähes dokumenttia. Kurjuus, likaisuus sekä jatkuva uhan tunne ovat miltei käsin kosketeltavan likellä katsojaa, ja painostava ilmapiiri edustaakin viimevuosien kotimaistuotannon parempaa osaamista. Karuudestaan huolimatta Kätilö on silti omalla tavallaan kaunista katseltavaa.

Osansa tunnelmaan tuovat kauttaaltaan onnistuneet näyttelijäsuoritukset, jotka lainaavat puheenpartensa kirjan sivuilta monet haltioittaneesta lapin murteesta. Kosonen hoitaa vahvan pääroolinsa kunnialla, vaikka elokuvakäsikirjoitus jättääkin syvemmät nyanssit hyödyntämättä, kun taas Tilkanen jää hahmona sitäkin heikommalle käsittelylle. Tommi Korpelan vankileirinjohtaja sävytetään ihailtavan inhimilliseksi sysimustan pahuuden sijaan, ja Pirkka-Pekka Peteliuksen Jouni tuo kerrontaan hivenen koomisempaa – mutta silti hyvin maltillista – otetta.

Kätilö on visuaalisesti upea ja tunnelmaltaan onnistunut sotadraama, jonka varsinainen romanttinen sydän jättää kuitenkin kylmäksi. Päähenkilöiden välisestä rakkaustarinasta uupuu tunne ja kipinä, mutta onneksi heidät ympäröivästä karusta maailmasta saadaan lisävahvistusta kerrontaan.