ARVOSANA
MEDIA
Jo vuosikymmeniä kuolonkourissa kituneen taidemuodon viimeinen viihdejättiläinen, Laika Studios, jatkaa hyväksi havaitsemallaan stop motion -animaatiotekniikallaan myös studion uutukaisessa, Kubo ja samuraiseikkailu. Tietokoneiden muutettua perinteiset käsityötaidot biteiksi, luottavat tekijät sen sijaan edelleen vanhaan hyväksi havaittuun aikasyöppöön. Japanilaisista kansantaruista inspiraation saanut Kubo ja samuraiseikkailu on hyvä todiste, miksi.
Studion perustaja Travis Knightin debyyttiohjaus vie katsojat nuoren Kubo-pojan rinnalle. Maagisen samisenin turvin poika esittää kyläläisilleen äidiltänsä kuulemiaan tarinoita samurai-isästään, jonka menneet uroteot kuulostavat liian uskomattomilta ollakseen tosia. Mutta kun eräänä päivänä poika jää äidin varoituksista huolimatta taivasalle auringon painuttua jo horisonttiin, löytää paha kuukuningas viimein etsimänsä pojan ja usuttaa ilkeät sisarukset tämän peräänsä. Välitön uhka kintereillään Kubo ajautuukin täysin uudenlaiseen maailmaan, jonka taianomaisuudessa on jotain tuttua äitinsä tarinoista.
Japanin kulttuuri, mytologiat ja kansantarut ovat vahvasti läsnä elokuvan ensimetreiltä lähtien. Marc Haimesin ja Chris Butlerin käsikirjoitus onkin yhtäältä eksoottinen reissu nousevan auringon maahan sekä jännittävä seikkailuelokuva, jonka kerronnasta ei vauhtia tai huumoria uuvu. Harmillisesti tarinaan ei ole ujutettu minkäänlaista syvällisempää kerronnan tasoa, joskin vastapainoisesti elokuvaa ei myöskään ole pilattu väkisin väännetyillä sanomilla, kuten niin monet nykyanimaatiot. Kyseessä on alusta loppuun saakka harmitonta mutta äärimmäisen laadukasta viihdettä.
Eksoottisuutensa ohella Kubo ja samuraiseikkailun maagisuus vetää puoleensa. Stop motion -animaatiotekniikkansa lailla elokuvan taikuus kumpuaa perinteistä ja tietyllä tapaa lapsuuden taianomaisuudesta, johon esimerkiksi myös Studio Ghiblin arvostetut tuotannot perustuvat. Tarinankertojan roolissaan Kubo loihtii ulkopuolisille kertomansa tarinat visuaalisiksi origamien kautta, mutta yhtäältä animoidut paperiotukset voi nähdä pelkkänä mielikuvituksen tuotteena. Sama kyky kantaa tosin läpi elokuvan, muuttuen päähenkilön tarinankerronnasta tämän voimavaraksi, mikä käärii kerronnan nätisti lapsenomaisen tematiikan alle.
Elokuvaa ei silti kannata pitää puhtaana lastenelokuvana, vaan Laikan aiempien tuotantojen tapaan kyseessä on enemmälti aikuisille suunnattua viihdettä. Humoristisista – ja paikoin suorastaan suloisista – sivuhahmoista huolimatta tunnelma on läpi elokuvan synkkä. Vanhempien menetys, hengellisyys sekä omien sukulaisten verenhimoisuus on japanilaiselle perhekeskeisyydelle tyypillinen ympäristö, jonka puitteisiin myös Kubo ja samuraiseikkailu rakentuu. Kansantaruista otetut hirviöt eivät myöskään ole sitä kaikkein tyypillisintä animaatiota, vaikka näiden pelottavuuden takana on nähtävissä myös taianomaista kauneutta sekä pienoista höpsöyttäkin.
Kauneus kantautuu myös elokuvan visuaalisuuteen, jonka näyttävyys vain korostuu pääasiallisesti käsitöin tehtyjen lavasteiden vuoksi. Laika ei suotta ole arvostettu tekijä stop motion -animaation saralla, sillä parhaimmillaan – ja tätä tapahtuu usein – elokuva muistuttaa täysiveristä tietokoneanimaatiota. Hahmojen liikkeen sulavuus yhdistettynä näiden yksityiskohtaisuuteen sekä tekijöiden kunnianhimon myötä syntyneet lukuisat lokaatiot vievät perinteistä stop motion -kerrontaa huimin harppauksin eteenpäin, ja kokonaisuus on helposti yksi näyttävimmistä animaatioista hetkeen. Tällaisten laatutuotosten seurassa havahtuu aina huomaamaan, kuinka inhimillisempiä ja taidokkaampia perinteisin keinoin tehdyt tehosteet ovatkaan bitteihin verrattuna.
Kubo ja samuraiseikkailu on arvostetun animaatiostudion kunnianhimoisin ja eittämättä myös yksi parhaimmista tuotannoista. Eksoottinen, jännittävä ja äärettömän kaunis seikkailu ei välttämättä uppoudu syvälle tajuntaan, mutta sen puhdas laatu ja vetovoimainen kerronta pitävät otteissaan viime metreille saakka.