ARVOSANA
MEDIA
Peter Jacksonin paluu Keski-Maahan jatkuu trilogiaksi levinneen Hobitin keskimmäisessä filmatisoinnissa, Hobitti: Smaugin autioittama maa. Ohjaajan sekä Guillermo del Toron, Philippa Boyensin ja Fran Walshin työstämä käsikirjoitus toimii edellisosan tavoin ennemmin eräänlaisena esiosana Taru sormusten herrasta -trilogialle kuin puhdasverisenä J. R. R. Tolkienin lastenkirjan sovituksena. Sellaisenaankin se tuntuu silti paikoin liian venytetyltä.
Paettuaan hiisikaupungin vaaroista Thorinin (Richard Armitage) johdolla matkaava kääpiöseurue sekä Bilbo (Martin Freeman) ja Gandalf (Ian McKellen) jatkavat reissuansa kohti partaveikkojen kotikontu Ereboria. Määränpäässä odottava Smaug-lohikäärme on kuitenkin vielä huolista kaukaisin, sillä tie on täynnä lukuisia vaaroja ja kyseenalaisia tuttavuuksia.
Alkuperäisteoksen sisällön riittämättömyys kolmeen elokuvaan käy valitettavan hyvin ilmi elokuvatrilogian keskimmäisessä osassa. Edellisosan verkkaisempi tahti on korvattu Hobitti: Smaugin autioittamassa maassa toiminnantäytteisellä kolmituntisella, millä paikataan varsinaisen tarinallisen annin vähyyttä. Heti ensimetreiltä lähtien elokuva kiidättää sekalaisen seurueensa vaarasta ja toimintakohtauksesta toiseen, eikä tahti lakkaa kuin hetkeksi puolivälin tietämillä ennen lopun koitosta.
Näyttävät – joskin auttamattoman hupsut – toimintakohtaukset ovat toki mukavaa katsottavaa. Hobitit ovat kuitenkin alkuperäisteokselle uskollisesti suunnattu vähän nuoremmalle väelle, mikä näkyy huumorilla ryyditetyissä spektaakkeleissa. Örkkejä teurastettaessa digitaaliset hahmot liukuvat, loikkivat ja tasapainoilevat mitä mielikuvituksellisimmin keinoin alati suureellisemmiksi muuttuvissa kohtauksissa. Jos Legolasin (Orlando Bloom) yli-inhimilliset temput Taru sormusten herroissa aiheutti närästystä, ei Hobitin pariin kannata vaivautua ilman Rennietä.
Jatkuva meuhkaaminen ei kuitenkaan onnistu peittämään sitä tosiasiaa, ettei Smaugin autioittamassa maassa ole juuri mitään sisältöä. Uusia hahmoja esitellään ruudulla lähes liukuhihnalla, mutta kenenkään läsnäolon pakollisuutta ei perustella järin vakuuttavilla argumentaatioilla. Toki monet heistä ovat tuttuja kirjan sivuilta, mutta puolituntisen tuhlaaminen karhuksi muuntautuvan Beornin (Mikael Persbrandt) kanssa vain siksi, että päähenkilöt saavat allensa hevoset on puolituntia liikaa. Eivätkä alkuperäiset hahmot ole edes riittäneet tekijöille, jotka esittelevät kakkososassa kokonaan uuden henkilön, haltija Taurielin (Evangeline Lilly), jonka kolmiodraama Legolasin ja Kilin (Aidan Turner) välillä on vähän turhan väkinäinen viritelmä.
Hobitti: Smaugin autioittama maa on toiminnallinen ja pitkästä kestostaan huolimatta viihdyttävä paluu Keski-Maahan. Elokuvan sisällöllinen anti jää tosin valitettavan puolitiehen, mutta humoristista meuhkaamista ja visuaalista silmäkarkkia tarjoillaan sitten senkin edestä.
TEKNISET TIEDOT
Elokuvan synkkä anti ei anna sijaa virheille, mutta katsojien onneksi julkaisusta moisia on vaikea edes löytääkään. Erinomaisella mustan tasolla varustettu kuva piirtää hämärimmätkin kohdat terävinä ruudulle, eikä syvyysvaikutelmassakaan ole moitittavaa. Värit ovat jälkituotannossa haalennettu minimiin, mutta siitä huolimatta sävyjen kirjo on valtava – etenkin niissä hetkissä, kun tekijät antavat värien pursuta. Kun koko komeuden kruunaa ilmiömäisellä terävyydellä, ei julkaisun kuvasta jää juuri pahaa sanottavaa.
Onneksi samat ylistykset yltävät myös 3D-puolelle. Kahdelle levylle jaettu julkaisu tarjoaa saman täydellisyyttä hipovan kuvanlaadun myös lasit päässä. Terävyys säilyy ilmiömäisenä, eikä useimmiten ongelmalliset tummat kohdatkaan tuota tällä kertaa ongelmia kuin ani harvoin. Aidoilla 3D-kameroilla kuvatun annin lisäksi kolmiulotteisuus tuntuu kohtauksista ja linsseistä riippumatta aidoilta. Kaukaisuuteen katoavat vuoret tai ahtaimmissa tiloissa lukuisat pienet objektit ennen seiniä luovat lähes käsin kosketeltavan syvyysvaikutelman niin katsojaa kohti kuin hänestä poispäin.
DTS-HD MA 7.1 vakuuttaa kohtauksesta riippumatta. Hienovaraisimmista yksityiskohdista aina LFE-kanavia ravisuttaviin mylväisyihin asti toistetaan ensiluokkaisesti. Vakuuttavan ääniskaalan lisäksi tilantuntu suoriutuu kiitettävästi paikantamaan niin ohikiitävät tehosteet kuin taustahälyn mestarillisella tarkkuudella, eikä kuuntelijalle jää epäselväksi, mistä suunnasta tehosteet ovat lähtöisin. Kaikki elementit ovat kaiken kukkuraksi täydellisesti tasapainossa ja dialogi soljuu selkeänä läpi elokuvan, mikä tekee miksauksesta liki täydellistä demomateriaalia.
Kommenttiraidalla kuullaan Peter Jacksonia ja Philippa Boyensia, jotka hoitavat tonttinsa tutun perusteellisella ja mukaansatempaavalla annillaan. Valtaosa keskustelusta keskittyy trilogiapäätöksen myötä syntyneeseen tarpeeseen sovittaa ja kehittää sisältöä kolmen elokuvan tarpeiksi, mutta turinoitavaa on silti myös reilusti muistakin aihepiireistä tuotantoon liittyen.
Dokumenttipuolen irtonainen kooste, New Zealand: Home to Middle-Earth Part 2 jatkaa edellisjulkaisussa tuttua mainosvideota, jossa hehkutuksen kohteena on Uuden-Seelannin kauniit maisemat.
Lisämateriaalipuolen varsinainen ydin on sen sijaan kahdessa viiden tunnin kestoisessa dokumentissa. The Appendices Part 9: Into the Wilderland vie katsojat tekijöiden matkaan kulisseihin. Noin puolituntisista pienemmistä koosteista koostuva setti keskittyy elokuvan tärkeimpien kohtausten suunnitteluun, kuvaushetkellä tapahtuneisiin anekdootteihin sekä erilaisiin teknisiin saavutuksiin, joilla ruudulla nähdyt tapahtumat saatiin aikaiseksi.
The Appendices 10: The Journey to Erebor koostuu puolestaan neljästä reilun tunnin mittaisesta dokumentista, joissa käsitellään elokuvan uusia hahmoja, maisemien luontia ja sävellyksiä. Etualalle nousevat luonnollisesti Smaug, jonka taustoja käydään läpi aina ensimmäisistä historiallisista lohikäärmeviittauksista sekä Benedict Cumberbatchin elävästä tulkinnasta lähtien, mutta puheenvuoronsa saavat myös Lake-townin asukkaat, Mirkwoodin hämähäkit kuin näiden paikkojen suunnittelu niin tietokoneruudulla ja lavasteissa. Viisituntisen reissun aikana paljastuu lukuisia pieniä yksityiskohtia elokuvan hahmojen taustoista ja tulkinnoista, joihin vaikuttivat tekijöiden lisäksi myös näitä esittäneet näyttelijät.
Kaikki dokumentit jatkavat pääosin täsmälleen samaa kaavaa saagan aiempien osien kanssa tarjotessaan informatiivisia, hauskoja ja viihdyttäviä katsauksia kulisseihin. Ainoa narinan aihe on tekniikkapuolen siirtyminen hivenen taka-alalle yleisen pelleilyn noustessa enemmän esiin. Toki miniatyyrien rakentelua, hahmojen kokoerojen saavuttamista ja 3D-kuvauksen tuomia hankaluuksia on kerrottu jo aiemmissa osissa, mutta siitä huolimatta julkaisun kymmentuntinen ekstraosuus keskittyy vähän liiaksi tuotannon anekdoottipuoleen.