Under the Dome: Kausi 2

Chester’s Millsin tarina jatkuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan perustuvan Under the Domen toisella tuotantokaudella. Mysteerisen kuvun alle loukkuun jääneen kaupungin kärjistynyt elo ei tosin helpotu tilanteen jatkuessa, vaan outojen sattumusten sarja ajaa kyläläiset entistä syvemmälle omiin leireihinsä ja toisiaan vastaan. Samanaikaisesti metsän keskeltä löytynyt muna tuntuu olevan entistä enemmän sidoksissa yllä kaareutuvaan kupuun ja sen sisätilalla vallitseviin oloihin.

Kingin visiota televisioon sovittava Brian K. Vaughan jatkaa ilmeisen hyväksi havaitulla linjalla heittämällä katsojan eteen uusia outouksia toisen perään toiveinaan kutoa lopputulemasta edes jokseenkin koherentti kokonaisuus ennen sarjan finaalia – tai lakkautusta. Kauden ensimmäisen puoliskon osalta selkeää päämäärää on tosin hyvin vaikea hahmottaa, sillä jaksot tuntuvat koostuvan pitkälti vain uudenlaisista katastrofeista ilman minkäänlaista näitä toisiinsa sitovaa punaista lankaa. Toukat syövät viljapellot, pölymyrsky yllättää asukkaat ja talvi valtaa kaupungin vain, koska kupu; tuo tekijöiden lempiselitys mille tahansa tapahtuvalle.

Kuvun – tai oikeammin huonojen käsikirjoittajien – piikkiin pistetään myös hahmojen toistuvat mielenmuutokset, joiden ilmestymistiheyttä on kasvatettu reilusti sitten ensimmäisen kauden, jossa jatkuva sahaaminen ylsi jo itsessään naurettavuuksien rajalle. Toisella kaudella hahmot saattavat olla toistensa vihamiehiä, sitten liittolaisia ja jälleen vihamiehiä pelkästään yhden jakson sisällä, eivätkä aiemmin valetut parisuhteetkaan tunnu olevan perustuksiltaan järin kestäviä ennen kuin juonirakenteet niin taas vaativat. Hahmojen irrationaaliset käyttäytymiset tekevätkin heistä yhdentekeviä.

Hahmojen jatkuva edestakaisin huopaaminen sekä yltiöpäinen tilanteiden kehittely uusien mysteereiden kautta tekeekin toisen kauden kerronnasta vaivaannuttavaa seurattavaa. Täysin tekijöidensä nukkeina toimivat asukkaat jäävät ontoiksi pelinappuloiksi, jotka toimivat tasan luojiensa käskyjen mukaisesti, eikä heihin saa siten muodostettua minkäänlaista tunnesidettä. Asioita vain tapahtuu, mutta millään ei ole katsojan kannalta mitään väliä. Koko köörin osalta karmivan huonot näyttelijäsuoritukset eivät myöskään helpota asiaa.

Valitettavasti samasta syystä johtuen sarjan kaikki mahdolliset temaattiset tasot tuntuvat yhtälailla turhanpäiväisiltä. Tekijät ovat selkeästi pyrkineet kuvaamaan karismaattisen johtajan aivopesevää vaikutusta, mutta kaivavat kuoppaa itsensä alta tekemällä asukkaista yhden lauseen avulla käännytettäviä zombeja. Kriisitilanteista selviytyminen hoidetaan yhtä huomaamattomasti yksittäisten sankaritekojen kautta, ja toisella kaudella hieman selkeämmin esiin nousevat uskonnolliset sävyt nidotaan lähinnä yhteen johtajatematiikkaan.

Juonensa osalta toinen tuotantokausi ottaa ryhtiliikkeitä – tai ylipäätään käynnistää sen – puolivälin jälkeen, jolloin tekijät tuovat kaudelle selkeän päämäärän. Kerrontansa osalta draamaa seurataan molemmin puolin kupua, kun salaperäisen munan potentiaalisesta tarkoituksesta ryhdytään vihjailemaan. Katsojan kannalta muutos näkyy lähinnä ainoastaan jaksojen välisessä sidoksessa, sillä logiikalle tai vetävälle kerronnalle ei ole jaksettu tehdä tilaa; sama näyttelijäsuoritusten luokattomuus, hahmojen irrationaalisuus ja tapahtumien merkityksettömyys jatkuvat läpi kauden.

Under the Dome jatkaa toisella tuotantokaudellaan alamäkeään yhä turhemmaksi mysteerisarjaksi, jossa outoudet on nostettu erityisasemaan kerronnan, näyttelijäsuoritusten tai mielenkiinnon sijasta.