ARVOSANA
MEDIA
Toimintaelokuvia ei ole osattu tehdä muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta enää vuosikymmeniin. Väite todistaa jälleen itsensä, kun John McTiernanin genreklassikko Predator rävähtää ruudulle ties kuinka monennen kerran. Keski-Amerikan viidakoihin sijoittuvan toimintarainan pääosassa nähdään Arnold Schwarzenegger, mutta sen todellinen tähti on elokuvalle nimensä antava saalistaja.
Jim ja John Thomasin käsikirjoitus on päällisin puittein perinteistä toimintahuttua. Joukko erikoisjääkäreitä lähetetään pelastusoperaation turvin syvälle Keski-Amerikan viidakoihin, mutta paikalle päästyään asetelmat kääntyvät päälaelleen. Sankan kasvuston seassa lymyää nimittäin jokin ihmistä paljon kehittyneempi saalistaja, joka ei ole lähtöisin tästä maailmasta.
Predator poikkeaa muista genrekumppaneistaan sen kerrontatavan vuoksi. Elokuvan rakenne muistuttaa lähes kalkkiviivoille asti pikemminkin hiljalleen avautuvaa trilleriä kuin perinteistä toimintaelokuvaa. Kommandojoukkoa saalistavaa uhkaa ei näytetä kokonaisuudessaan kuin vasta aivan lopussa, mutta sen toismaailmallisesta läsnäolosta vihjaillaan pitkin elokuvaa muun muassa kuvaamalla kohtauksia tämän näkökulmasta. Tehokeinona moinen säästeliäisyys toimii jännityksen osalta edelleen aivan äärettömän hyvin, vaikka Stan Winstonin luoma Predator on yksi elokuvateollisuuden ikonisimpia luomuksia.
Hahmo luodaankin pienin avuin pitkin elokuvaa. Nyljetyt ruumiit ja otuksen tarkkaileva luonne vihjailee juuri sopivasti sen tarkoitusperistä, mutta jättää silti reilusti tilaa katsojan omalle mielikuvitukselle täyttää loput mysteeristä. Winstonin puolitoista miljoonaa maksanut luomus on myös itsessään täynnä yksityiskohtia, jotka jaksavat hämmästyttää. Osaltaan hahmon tehoa korostaa vielä se, että se on järkälemäistä Schwarzeneggeriäkin kookkaampi ilmestys, mitä osaltaan käytettiin myös elokuvan markkinoinnissa; toimintaelokuvistaan tunnettu itävaltalaisnäyttelijä oli saalistajan sijaan itse saalis.
Toinen syy elokuvan toimivuuteen on yksinkertaisesti hemmetin tiukka käsikirjoitus ja sen taiten ruudulle kaappaava ohjaaja. Uransa parhaimpia vuosia viettänyt McTiernan loihtii valkokankaalle upean tunnelmallisen viidakkonäytelmän, joka ei kuitenkaan yritä peitellä sen B-luokan juuria. Kaikista tehokeinoista huolimatta Predator on silti päivän päätteeksi vain puhdasta toimintaa, jossa isot miehet Schwarzeneggerin johdolla lataavat lyijyä viidakkoon ja heittävät nasevat yksiriviset perään. Toki elokuvan eduksi on sanottava, että sen vaihtelevat toimintakohtaukset eivät ole vanhentuneet päivääkään sitten vuoden 1987. Se ei suotta ole paitsi Arskan myös genren yksi arvostetuimmista teoksista.
Predator on toimintagenren klassikko, joka ei ole menettänyt hohtoaan vuosien saatossa. Se tarjoaa tunnelmallisen, upeasti rakennetun ja rehdin B-luokan viihdekokemuksen, jollaisia ei enää valitettavasti tehdä.
TEKNISET TIEDOT
Kuva on ongelmalliselle lähdemateriaalilla uskollinen. Kuvauskalustosta lähtöisin oleva raskas rakeisuus tuo antiin filmin tuntua, mutta peittää samalla myös osan detaljeista. Terävyys on silti vanhoja DVD-julkaisuja selkeästi parempi. Elokuvan haaleahko värimaailma toistetaan lähes sellaisenaan, joskin ylimääräiset bitit tuovat viidakkoon hieman enemmän sävyjä.
3D-julkaisu käyttää sen sijaan pahamaineista DNR-siirtoa, jonka sliipattu ulkoasu näyttää kyllä 2D-kuvaa paremmalta, mutta on kaukana alkuperäisestä lookista. Jälkiprosessoinnilla häivytetyn rakeisuuden seurauksena kuvasta on kadotettu filmin antama hienovarainen tekstuuri. Anti on terävää, mutta se on kaukana yksityiskohtaisesta. Esimerkiksi hahmojen kasvot ovat ääriviivoiltaan tarkat, mutta muutoin ne kiiltävät kuin muovi. Kuva on kuitenkin ennennäkemättömän kirkas ja värikylläinen, ja sellaisenaan Predator näyttää paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Myös musta säilyy luonnollisena tilanteesta riippumatta.
Jälkituotannossa toteutetun 3D:n hyödyllisyydestä tässä elokuvassa voidaan olla montaa mieltä, mutta todellisuudessa efekti toimii yllättävän hyvin. Tiheä viidakko tuntuu aiempaa paljon sankemmalta, ja syvyysvaikutelma on parhaillaan upea. Ympäröivä kasvusto suorastaan kaatuu päälle. Siirto ei ole tosin täysin ongelmaton. Haamukuva nostaa ruman varjostimensa hiemankaan hämärämmissä kohtauksissa, ja kontrastin tummemmasta päästä katoaa informaatio miltei kokonaan. Elokuvassa on myös paljon otoksia, joissa 3D:tä ei ole edes käytetty.
DTS-HD MA 5.1 -miksaus on ruudinkatkuinen, joskin kovin luonnoton tuttavuus. Tilakäyttöä hyödynnetään reilusti, mutta tehosteet on heitetty eri kulmiin miettimättä sen kummemmin nähdyn ja kuullun yhteyttä toisiinsa. Aseet paukkuvat ja räjähdykset leviävät kyllä takakaiuttimiin, mutta tunnetta ei voi kuvata millään tapaa immersiiviseksi. Matalat taajuudet puskevat sen sijaan kunnolla iholle. Suurimman hyödyn ääniraidasta saavat Alan Silvestrin militaristishenkiset sävellykset, jotka toistetaan rytmityksiä ja kanavakierrätyksiä myöten erinomaisesti.
Julkaisu sisältää vain trailerin.