Nightcrawler

Ihmisten viehätys väkivaltaa kohtaan on kulkenut veressämme rotumme alkuhämäristä saakka. Nyky-yhteiskuntamme käytännössä elää sen varassa, sillä siitä on tullut niin kuvitteellisten formaattien kuin mediankin kannalta tuottoisa bisnes. Ihmishengestä on muodostunut arvokasta kauppatavaraa. Ja kun todellisuus ja fiktio vastaanotetaan yhä useammin samasta lähteestä, missä kulkee raja viihteen ja puhtaan sairaalloisuuden välillä?

Dan Gilroyn esikoisohjaus Nightcrawler sukeltaa syvälle väkivallan moniulotteiseen maailmaan rikostoimittajien kautta. Los Angelesin iltahämäriin sijoittuva trilleri seuraa todellisuudesta irtaantunutta Louis Bloomia (Jake Gyllenhaal), joka ryhtyy kuvaamaan toisten ihmisten kärsimyksiä myydäkseen materiaalinsa eniten tarjoavalle uutiskanavalle. Rikospaikat muuttuvat lavasteiksi, uhrit dollareiksi ja todellisuus fiktioksi linssin tavoitellessa yhä myyvempää ja graafisempaa sommitelmaa, samalla kun toimittajat kilpailevat keskenään haaskalintujen lailla illan apajista.

Gilroyn itsensä käsikirjoittama debyytti on kylmäävä katsaus keltaisen lehdistön toimintamoraaliin – tai moraalittomuuteen – ja se viiltää fiktiivisyydestään huolimatta syvälle todellisiin rakenteisiin; uutiset ovat tasan niin arvokkaita kuin niiden keräämät katsojamäärät. Laadulla ei ole väliä, mitä shokeeraavampaa, sen parempi. Yhtäältä Nightcrawler on myös erinomainen hahmotutkielma omassa maailmassaan elävästä yksilöstä, mutta elokuvan todellinen nerokkuus syntyy nimenomaan siinä kehyksessä, joka sitoo sekä median että siihen fiksoituneet kuluttajat yhdeksi teemaksi.

Keltaista lehdistöä ei nimittäin olisi, jos sille ei olisi kysyntää. Gyllenhaalin esittämä Bloom onkin yhtälailla sekä kuluttaja että tuottaja, aikakautensa kasvatti, jolle toisten kärsimyksestä on muodostunut televisioitavaa arkea. Hänelle kuolema ja kärsimys ovat vain ruudussa näkyvää viihdettä, eivätkä ne linssin läpi taltioituna tunnu enää edes todellisilta. Ja rahan tullessa kuvioihin materiaalista myös kilpaillaan, jolloin jo entuudestaan häilyvä maailma muuttuu entistä kyseenalaisemmaksi. Jos se vuotaa, se myy. Jos se vuotaa vielä enemmän, se myy entistä paremmin. Ja kuvitella, jos vuodon pääsisi lavastamaan alusta lähtien itse haluamakseen.

Jälkimmäinen moraalinen alamäki toimii elokuvan hahmotutkielman tukirankana, mutta kyseessä ei ole perinteinen korruptiokuvaus hyvää tarkoittavan yksilön lankeemuksesta. Bloom on alusta lähtien menetetty tapaus, joka näkee väkivaltaviihteessä itselleen tarkoituksen ja mahdollisuuden toteuttaa itseään. Useimmiten keinolla millä hyvänsä. Kehityssuunta on silti jyrkän vertikaalinen, ja mikä alkaa uusyrittäjän innokkuudella muuttuu hiljalleen kylmän laskelmoivaksi manipuloijaksi. Bloomin muuttuminen kerronnan edetessä on jäätävää ja suorastaan veret seisauttavaa katseltavaa.

Suorituksen takana seisova Jake Gyllenhaal tekee roolissaan ilmiömäisen vakuuttavaa jälkeä. Kymmenisen kiloa yltään laihduttanut näyttelijä omaksuu hahmonsa ulkonäköä myöten täydellisesti ja kantaa läpi elokuvan painostavan epämiellyttävää auraa ympärillänsä. Riutuneen runkonsa tueksi Gyllenhaal täydentää roolisuoritustaan elottomin äänensävyin ja epäluonnollisin pienin elein onnistuen kerta toisensa jälkeen yllättämään katsojansa vielä kauhistuttavammalla ilmestyksellä jo entuudestaan karmivasta yksilöstä.

Vaikka Gyllenhaalin suoritus kantaa pitkälti itsessään niin hahmon kuin koko elokuvan ahdistavuutta, tuovat tunnelmaan oman lisänsä kuvaaja Robert Elswit ja säveltäjä James Newton Howard. Kaksikon yhteistyö kerronnan audiovisuaalisella puolella kuvaa öisen Los Angelesin teemaa myötäillen etäisen kauniina mutta kylmänä kaupunkina, joka on samanaikaisesti todellinen ja unenomainen. Kameran takaa ensimmäistä kertaa tapahtumia seuraava Gilroy osoittaa niin ikään olevansa puhdas ammattilainen sommitellessaan ja ohjatessaan kohtauksia, jotka onnistuvat vetämään katsojan puoleensa näyttävyydellään.

Nightcrawler on hyytävä kuvaus nyky-yhteiskunnasta ja jäätävä hahmotutkielma yhdestä sen kasvateista. Gyllenhaalin ilmiömäisen roolisuorituksen kannattelema trilleri saa aidosti voimaan pahoin, mutta sen lumosta on silti mahdoton päästää irti.