Unelmien pelikirja

David O. Russell todistaa jälleen hallitsevansa elokuvakerronnan mestarillisin elkein. Unelmien pelikirja on pohjimmiltaan täysin perinteinen romanttinen draama, johon ohjaaja onnistuu lisäämään ripauksen elettyä elämää ja hippusellisen todellisia tunteita. Lopputuloksesta syntyy maukas keitto, joka on valmisteluista lähtien laadittu pieteetillä.

Pakkohoidosta vapautuva Pat (Bradley Cooper) pyrkii saamaan elämänsä takaisin järjestykseen, vaikka laitoksessa diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö tuo omat ongelmansa arkeen. Mies on kuitenkin vakuuttunut, että terve liikunta ja positiivinen asenne ovat avain onneen sekä lähestymiskiellon miestään kohtaan ottaneen vaimon sydämeen. Elämällä on kuitenkin toisenlaiset suunnitelmat, kun lenkillä ollessaan Pat törmää leskeksi jääneeseen Tiffanyyn (Jennifer Lawrence).

Matthew Quickin esikoisromaanin pohjalta Russellin itsensä käsikirjoittama Unelmien pelikirja on elämänmakuinen kokemus.  Elokuvan normaalia genretuotosta vakavampi ja samalla lämminhenkinen ote tulee ohjaajan henkilökohtaisista kokemuksista kaksisuuntaista mieliala- ja pakko-oireisuus häiriöistä kärsivän poikansa kautta. Käsikirjoitus ei kuitenkaan nosta poikkeavuuksia missään vaiheessa etualalle, mutta käyttää niitä hyödyksi luomalla äärimmäisen aidontuntuisia henkilöhahmoja. Toki elokuvahistoriallisesti tarkasteltuna massasta poikkeavat yksilöt ovat  aina päätyneet muita todennäköisemmin myös palkintoehdokkuuksille, eikä Unelmien pelikirja ole tässä poikkeus.

Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että elokuvan kuvaamat henkilöt ongelmineensa ovat samaistuttavia. Heissä on juuri sopivasti karheutta, josta Russell kaivaa oivia täkyjä komediallisia kevennyksiä varten, mutta samalla todellisia syvältä koskettavia tunteita. Käsikirjoituksen keinotekoisuutta korostaa tietty elokuvan hahmokatras, johon ei Jacki Weaverin tulkitsemaa sydämellistä äiti lukuun ottamatta kuulu yhtään oireetonta tapausta. Vaan toisaalta, ken nykymaailmassa edes pystyy enää sanomaan, etteikö kärsisi jonkinlaisista ongelmista joko siviili- tai työelämässä. Russell osaa vain peittää kaikkein selkeimmät elokuvallisuudet taidokkaan kerronnan taakse.

Toinen Russellilla oleva lahjakkuus on ohjaajan taito saada näyttelijänsä pistämään parastaan, mikä näkyy suoraan verrannollisena elokuvan koskettavuuteen. Cooper ja Lawrence ovat vastinkappaleina erinomainen yhdistelmä, kumpaisenkin tukiessa ja hyötyessä toistensa läheisyydestä. Samoin Robert De Niroa on pitkästä aikaa – siis todella pitkästä aikaa – mukava nähdä näyttelijän alkuvoimien timmissä kuosissa. Veteraani kanavoi taitojansa luodakseen vakuuttavan tulkinnan pakko-oireisuudesta kärsivästä yksilöstä, joka näkee pojassaan oman kuvajaisen ja on voimaton tekemään asialle mitään. Enkä olisi koskaan voinut kuvitella edes sanovani seuraavaa ääneen, mutta hiljaiseloa elokuvapuolella viettänyt Chris Tucker tekee suorastaan ilmiömäisen roolisuorituksen rainan koomisena sivutukena.

Unelmien pelikirja on vakuuttavan todentuntuinen raina elämästä, ongelmista ja rakkaudesta. Käsikirjoituksellisesti se kulkee genren kuluneita polkuja, mutta elokuvan tekninen toteutus ja näyttelijäsuoritukset saavat kokemuksen tuntumaan tuoreelta ja viihdyttävältä.