Outrage

Takeshi Kitano palaa kymmenvuotisen tauon päätteeksi ohjaajan, näyttelijän ja käsikirjoittajan roolissa miehen faneja ilahduttaneen yakuza-genren pariin. Outrage seuraa moniportaisen rikollisjärjestön sisäisiä kiemuroita ja suhteita, kun perheen pää haluaa valvomattoman huumebisneksen kuriin alueeltaan.

Rikosjärjestön sisäistä valtapeliä tarkasteleva Outrage etenee alkuun kiihkeällä tahdilla ja esittelee juonelle tärkeitä hahmoja lähes hengästyttävässä tahdissa. Puolelta toiselle siirtyvä kerronta näyttää selkään puukotuksen toisen perään, ennen kuin vähenevä hahmokatras hieman hidastaa tahtia toisella kolmanneksella. Yksilöllisten ihmiskohtaloiden sijaan Kitano keskittääkin tällä kertaa tinkimättömän tietotaitonsa umpikieron organisaation paikoin hulvattomaan läpileikkaukseen, jossa menneet koodistot ovat kauan sitten kadonneet.

Kitanon omintakeinen tyyli on omiaan kuvaamaan tyypillisen hierarkian mukaisen rakenteen, jossa jätökset valuvat aina portaikkoa alaspäin. Perheen pään päätökset eivät aina saa rivimiesten täyttä kannatusta, mutta organisaatiolle tärkeän uskollisuuden myötä toimeksiannot viedään päätöksiin seurauksista välittämättä. Käsikirjoitus kuvaakin järjestön jäsenien välisiä kunniasuhteita onnistuneesti, eikä ohjaaja jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä viedäkseen kohtaukset äärimmilleen. Lopputulos on sekoitus ääribrutaalia väkivaltaa ja paikoin absurdiakin huumoria.

Väkivalta nousee viimeisen kolmanneksen aikana yhä suurempaan osaan. Kitano ei petä fanejansa tyylitellyillä toimintakohtauksilla, jotka yllättävät silkalla rajuudellaan. Niistä saattaa uupua sama hohde kuin miehen parhaimpien päivien tuotoksista, mutta tylsiksi niitä ei todellakaan voi haukkua. Muutamat raivopurkaukset saavat empimään seuraavaa hammaslääkärikäyntiä, ja muutoinkin ylenmääräinen verenvuodatus tyydyttänee useat toiminnannälkäiset katsojat.

Ohjaajan visuaalinen silmä on vuosien mittaan harjaantunut myös toimintakohtausten ulkopuolelle. Katsumi Yanagijiman kanssa luodut kuvakompositiot piirtävät Tokion silhuetista rauhaisan sivustakatsojan, jonka rooli tarinan henkilöiden väkivaltaisten tekojen todistajana tuo muikeaa kontrastia tapahtumiin. Yhtäältä seesteinen kameratyö ja Yoshinori Ohtan kanssa hoidettu leikkaus tuovat kerrontaan kiihkeyttä ja tunnetta.

Outrage ei välttämättä järisytä omaperäisyydellä, mutta siinä näkyy tekijänsä tinkimätön ammattitaito joka ikisessä kohtauksessa. Tiivistunnelmainen, rakenteellisesti kiehtova ja Kitanolle tyypillisellä huumorilla sävytetty yakuza-toiminta onkin vasta alkusoittoa trilogiaksi kaavaillussa kokonaisuudessa.