ARVOSANA
MEDIA
Mitä suuren budjetin kesäleffoihin tulee, Guillermo del Toron Pacific Rim asettaa uudet rajat koko määritelmälle. Visuaalisen ohjaajan uutukainen on kunnianosoitus 1950-luvun japanilaisia kaiju-elokuvia kohtaan ja samalla häpeilemättömän poikamainen toimintafantasia, jonka pilvenpiirtäjien kokoisissa riitapukareissa riittää viihdearvoa.
Lähitulevaisuudessa ihmiskunta käy häviävää sotaa Tyynenmeren pohjasta saapuvia jättiläishirviöitä vastaan. Edes massiivisten jaeger-mechojen rakentaminen taistoa varten ei ole riittänyt pysäyttämään alati kovenevaa vastusta, mutta on onnistunut ostamaan ihmisille sentään hieman lisäaikaa. Vaan kun rotumme elo alkaa lähestyä loppuaan, käyvät lajinsa viimeiset jaeger-yksiköt epätoivoiseen yritykseen estää maailmanloppua tapahtumasta.
Pacific Rim on teknisesti viimeisen päälle tuotettua ison rahan tehostejuhlaa. Guillermo del Toron ohjaksissa touhussa on alusta saakka jotain järkeä, vaikka kerronta luovitaankin kasaan genren kuluneimpien käytäntöjen pohjalta.: hahmot ovat miljoonaan kertaan nähtyjä karrikatyyrejä, juonikuviot paikoin hyvin teennäisiä ja juonirakenne tuttuakin tutumpaa huttua. Taustalla pauhaa lisäksi miehekkään optimistinen orkesteri, jolla alleviivataan kohtausten emotionaalinen lataus. Jos joku muka odottaa elokuvalta jotain muuta, hän voi poistua saman tien takavasemmalle.
Jäljelle jääneille innokkaille Pacific Rim tarjoaa sen sijaan koko rahan edestä sitä, mitä elokuvalta tuli hakemaankin: jättiläismäisten hirviöiden ja robottien välistä toimintaa, jossa sivulliset vahingot lasketaan miljardeissa. Travis Beachamin ja del Toron originelli käsikirjoitus ei ole omaperäinen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta se on uniikki sen toteutustavassa. Ohjaajan vankkumaton visuaalinen silmä ja luottotulkkinsa Guillermo Navarron esteettinen kuvaus tuovat massiiviset action-kohtaukset ruudulle sellaisella pieteetillä, että sen toisen robottielokuvia tehtailevan ohjaajan soisi ottavan mallia.
Elokuva on lähes alusta loppuun saakka yhtä visuaalista tykitystä. Toki katvekohtia on ripoteltu sopiviin väleihin, ja niiden avulla tuodaan hahmoihin ja tarinaan hieman syvyyttä, mutta ne ovat auttamattoman vähäpätöisessä osassa. Onneksi, sillä ne ovat samalla selkeästi elokuvan heikointa antia, joskaan eivät niin huonoja, että kokonaisuus kärsisi liiaksi.
Sen sijaan kaiju-olentojen ja jaeger-mechojen väliset yhteenotot ovat sulaa hekumaa. Beacham ja del Toro tajuavat pitää kohtaukset jatkuvassa muutoksessa, eikä yksikään kohtaaminen ole samanlainen edellisten kanssa. Jokaisessa kohtauksessa on aina oma piristävä koukkunsa, joka ei välttämättä kestä ajattelevan henkilön läsnäoloa, mutta kuka muka käski ottaa aivot messiin tähän rainaan? Mikä kaikkein parasta, pilvenpiirtäjien korkuisten vastustajien koreografiat ovat selkeät ja leikkaus kaukana MTV-sukupolven sillisalaatista, minkä vuoksi touhusta ruudulla saa jopa selvän.
Pacific Rim on henkeen ja vereen tyylipuhdas toimintaraina, jonka pääosassa ovat järkyttävän suuret hirviöt ja robotit. Sellaisenaan se on myös äärimmäisen onnistunut ja ennen kaikkea viihdyttävä kaksituntinen.
TEKNISET TIEDOT
Julkaisu tarjoaa visuaalista tykitystä koko rahan edestä. Tummanpuhuvasta yleisilmeestä huolimatta kuva on kauttaaltaan ääriterävä ja loisteliaan värikäs. Neonsävytteiset kaupungit ja hohtavissa valoissa kulkevat hirviöt sekä robotit näyttäytyvät erinomaisella tarkkuudella ja värikylläisyydellä. Syvät tummat mustat suorastaan upottavat katseen tyhjyyteen, mutta niissä on myös reilusti sävyjä paljastaakseen lukuisia yksityiskohtia niin taustoissa kuin hahmojen puvustuksessa.
Sama yksityiskohtien ja väriloiston hekuma jatkuu myös julkaisun 3D-kuvaan. Jälkituotannossa toteutettu tehokeino ei häviä 2D:lle laadussa oikeastaan lainkaan, vaan sama ilmiömäinen terävyys säteilee silmille myös lasien läpi tiirattuna. Edes yleisesti tumma visuaalisuus ei onnistu peittämään detaljien paljoutta, vaan niin hahmot kuin lavasteet esitellään koko komeudessaan.
3D ei myöskään jää turhanpäiväiseksi rahastukseksi, vaan se tuo kohtauksiin entistä luonnollisemman ulottuvuuden. Etenkin kaukaisuuteen yltävä syvyys vakuuttaa kerta toisensa perään, eikä massiivisten riitapukareiden monissa yhteydenotossakaan vältytä onnistumisilta.
DTS-HD MA 5.1 -miksaus on yhtä hienovarainen ja massiivisen nautinnollinen kuin elokuvan hirviöt. Aggressiivisen ääniraidan selkein edustus tulee muhkeasta alapäästä, joka tuo toiminnallisiin kohtauksiin todellista tuntua ja massaa. Tilakanavat pistävät kampoihin vähintään samalla mitalla, ja niin tuhoisat yhteenotot kuin sateen piiskaamat kadut levittäytyvät upeasti ja tarkasti kaikkiin kanaviin. Lukuisten tehosteiden pannaus kuulostaa vakuuttavan luonnolliselta.
Kommenttiraidalla aina niin innokas tarinankertoja Guillermo del Toro puhuu auliisti ja mielenkiinnolla tuotannon monista eri aspekteista. Kommentoitaviksi joutuvat niin tarinan synty, esituotanto, visuaalinen tarinankerronta, hahmot, maailma kuin jättiläismäiset hirviöt ja robotit. Asiaa on paljon ja se on erittäin mukaansatempaavaa.
Tunnin edestä tallennetut Focus Pointsit koostuvat lyhyemmistä dokumenteista, joissa käsitellään yksittäisiä asioita, kuten del Toron visiota, robottien suunnittelua, lavastusta ja sävellyksiä. Koosteisiin olisi mieluusti ottanut runsaasti lisäminuutteja, sillä lyhkäisyydessäänkin setit ovat äärimmäisen nautinnollista katsottavaa.
The Director’s Notebook on interaktiivinen versio del Toron muistiinpanovihkosesta, joka sisältää ylimääräisiä Focus Pointseja, kuvagallerioita ja ohjaajan mietteitä. The Digital Artistry of Pacific Rim on puolestaan parikymmenminuuttinen katsaus elokuvan visuaaliseen puoleen.
The Shatterdomeen on koottu valtava apaja elokuvan kuvakonsepteja, taidetta ja varhaisanimaatioita. Poistettuja kohtauksia on neljän kappaleen verran, pilalle menneissä kohtauksissa hauskutetaan neljän minuutin edestä ja Drift Spacessa tutustutaan tarkemmin elokuvan neljään Drift-kohtaukseen.