ARVOSANA
MEDIA
Ridley Scott palaa jälleen kerran ikonisen Alien-saagansa pariin jatkamalla viiden vuoden takaisesta Prometheuksesta käynnistynyttä uutta trilogiaa. Alkuperäisteosten esiosana toimivan kolmikon keskimmäinen vesa, Alien: Covenant, jatkaa tematiikkansa osalta edellisen jalanjäljissä, joskin hartaimpia faneja tyydyttämään tuotokseen on ruiskutettu myös aimo annos alkuperäiselokuvien DNA:ta.
John Loganin ja Dante Harperin kynäilemä Alien: Covenant tuo Prometheuksesta mukanaan luomiseen ja jumaluuden ympärille rakennetun kehyksen, mutta siirtää sen tällä kertaa ihmisistä näiden luomiin androideihin. Edellisestä osasta ruudulle palaava Michael Fassbender nouseekin tuplaroolissaan temaattisen juonen keskiöön. Juonen syvemmät kysymykset flirttailevat viimeaikaisia tieteistrendejä mukaillen vahvasti keinoälyn ja tietoisuuden äärellä, eikä Scott pelkää laajentaa maailmaansa ja kerrontaa entistä suuremmaksi. Valitettavasti kasvu tehdään vain muun sisällön kustannuksella.
Fassbenderin pohtiessa olevaa lainaten menneiden suurihmisten sanomisia, Alien: Covenantin ihmiset jäävät toinen toisen perään lahdattaviksi tarkoitetuiksi statisteiksi. Määrällisesti runsaasta miehistöstä ei löydy yhtäkään kiinnostavaa persoonaa tai syytä, joka toisi tapahtumiin tarkoitusta. Scottin sokaistuessa suurten filosofisten kysymystensä äärellä hän on kadottanut samalla elokuviensa todellisen sydämen, inhimillisyyden, jota ilman kerronta jää monin paikoin kylmäksi. Kun hahmoihin ei ennätä tai yksinkertaisesti pysty samaistumaan, jää myös itse nimikkohirviön teho vajaaksi.
Tunnelmaa ei myöskään pelasta ohjaajan järkyttävä kiire edetä. Miestä ja naista lanataan parhaillaan pareittain tuodakseen valkokankaalle riittävästi verta ja ruumiinosia, mutta alkuperäisteosten todellisesta piinaavuudesta ei ole enää tietoakaan. Ja Alien: Covenant on kyllä verinen ja toiminnaltaankin lopulta ihan antoisa, mutta se jää hahmojensa lailla silti kovin ontoksi. Tekijöillä on vieläpä paha tapa marssittaa henkilöitään täysin mitättömin syin kohti kuolemaa, mikä vesittää tunnelmaa entisestään. Pakokauhusta on jäljellä vain muisto.
Visuaalisesti elokuva on sentään edelleen kaunista katsottavaa, vaikka ulkoisesta ilmeestä jää kaipaamaan toisinaan alkuperäisteosten klaustrofobista ahdistavuutta. Avoimempi ilme onkin likempänä Prometheuksen maailmoja, joista Alien: Covenant onnistuu paikoin lainaamaan varsin vakuuttavia ilmestyksiä. Kun vain sisältökin olisi yltänyt edes enimmän osan ajasta samaan.
Alien: Covenant on alkuperäisten klassikkojen ja Prometheuksen synnyttämä hybridi, joka yrittää olla vähän kaikkea, mutta epäonnistuu lopulta olemaan oikein yhtikäs mitään. Elokuva on visuaalisesti kaunis ja toisinaan varsin viihdyttävä, mutta se jää kauaksi saagan fanit alkujaan vietelleestä kauhusta.