Southpaw

Hyvät nyrkkeilyelokuvat ovat jääneet historiassa harmittavan harvalukuisiksi, eikä genre parane kummoisesti Antoine Fuquan uutukaisohjauksessakaan. Kurt Sutterin kynäilemä Southpaw on ulkoisesti kyllä hyvin näyttävä ja äärimmäisen ammattimainen tuotanto, mutta sen varsinainen sisältö jättää kliseineen jopa kaikkein paatuneimmankin nyrkkisankarin kylmäksi.

Jake Gyllenhaal nähdään elokuvassa lyömättömänä nyrkkeilijä Billy Hopena, joka menettää yhden kohtalokkaan illan aikana kaiken saavuttamansa ja rakastamansa. Loputtomalta syöksykierteeltä vaikuttava pudotus pysähtyy tosin hetkeksi paikalleen ja alkaa lopulta hiljalleen muuttaa suuntaa, kun murheiden murtama katujen kasvatti lyöttäytyy vanhan kehäraakin (Forest Whitakerin) matkaan ja oppii jälleen arvostamaan elämää.

Kun yhtälöön lisätään vielä pakollinen nuori vastustaja, päähenkilön sisäisen muutoksen peilaaminen uuden nyrkkeilytyylin kanssa ja paluuotteluun kulminoituva kerronta, alkaa käytettävissä olleet kliseet olla loppuun kaluttu. Sutterin käsikirjoitus on kuluneen ennalta arvattava matka, joka ei tarjoa minkäänlaisia yllätyksiä saati pintaa syvempää sanomaa, mutta toimii siitä huolimatta pinnallisen brutaalin tehokkaana viihdeteoksena.

Kerronnan pelastajana toimivatkin lukuisat erinomaiset näyttelijäsuoritukset, jotka kannattelevat paikoin kornia rakennetta harteillaan. Eritoten Gyllenhaal osoittaa jälleen kameleonttimaiset taitonsa uppoutuessaan nyrkkeilijänsä nahkoihin ja tuoden niin kehän sisällä kuin sen ulkopuolella kokemansa tuskan ja vihan käsin kosketeltavan likelle katsojaa. Tosin ilman Oona Laurencen mainiosti tulkitsemaa tytärtä lukuisat sydäntä särkevät kohtaukset jäisivät ilman niiden tarvitsemaa vastakaikua.

Murtuneen isän ja tyttären välinen pakon sanelemana murrettu suhde muodostaa myös elokuvan tärkeimmän tukirangan, joka toimii samalla päähenkilön kasvun temaattisena sieluna. Omin käsin luomasta menestyksestään huolimatta Hope on ollut koko ikänsä aina muiden komennettavana, mutta traagisten tapahtumien seurauksena mies joutuu ottamaan ensimmäistä kertaa elämässään vastuun itsestään ja sen myötä myös tyttärestään.

Päähenkilön sisäinen muutos peilataan tosiaan samanaikaisesti tämän fyysisessä olemuksessa, kun aggressiivisesta nyrkkeilytyylistään tunnettu Hope joutuu uuden mentorinsa myötä oppimaan myös suojautumaan eteen tulevilta haasteilta – tai tässä tapauksessa lähinnä nyrkeiltä. Fuqua tuokin armottomat nyrkkeilykohtaukset säästelemättä kankaalle. Perille menevät iskut tuntuvat tuntuvan katsojan kehossa, ja kameran ottaessa nyrkkeilijöiden näkökulman kesken ottelut, osumat saapuvat myös konkreettisesti päin näköä.

Southpaw on kliseiden verhoama nyrkkeilydraama, jonka pelastukseksi nousevat kautta linjan erinomaiset roolisuoritukset. Eikä genren ystäviä petetä sen puoleen myöskään kehän sisäisten koreografioiden myötä.