Spy - Vakoojan asussa

Vakoojien täytteistä vuotta 2015 saapuu täydentämään Paul Feigin toimintakomedia Spy – Vakoojan asussa. Klassisten James Bond -tuotantojen suuntaan nyökkäävä elokuva on brittivakoojaansa huomattavasti humoristisempi teos, mutta pelkän kulissin sijaan vakoojateemaa hyödynnetään totisesti myös varsinaisessa kerronnassa.

Susan Cooper (Melissa McCarthy) on CIA:n analyytikko, joka toimii organisaationsa huippuagentti Bradley Finen (Jude Law) silminä ja korvina tämän ollessa kentällä. Kun viimeisin keikka päättyy miehen kuolemaan ja vapailla markkinoilla olevaan ydinpommiin, uskaltautuu pöydän takana koko uransa viettänyt Cooper astua tositoimiin.

Kentälle astuva päähenkilö ei tosin ole genren parodioille tyypillinen tohelo sähläri, vaan viimeisen päälle huippukoulutettu CIA:n operatiivi, joka ei vain ole aiemmin uskaltautunut hyödyntää taitojaan itsevarmuuden puuttuessa. Spy ei suoranaisesti olekaan lajityyppinsä parodia, vaan enemminkin humoristinen genre-elokuva, joka sävyttää toiminnallista kerrontaansa aina tilaisuuden tullessa komiikalla.

Valitettavasti komedian suhteen elokuva vain yrittää toisinaan aivan liikaa. Kaksituntinen on miltei kyllästetty yrityksillä naurattaa katsojaa, mutta pitkäksi venyvät vitsit CIA:n toimistoa vaivaavasta tuholaisongelmasta, italialaisagentin (Peter Serafinowicz) niljakkuudesta tai jatkuvasta dialogitykityksestä jäävät monien muiden vitsintynkien tapaan kovin laimeiksi. Liiallinen paisuttaminen näkyy myös muutamissa melko turhissa kohtauksissa, joiden sivuuttaminen olisi tehnyt kerronnasta vain jouhevamman. Onneksi onnistumisiakin on sisällytetty runsain mitoin, mikä pitää huumoripuolen lopulta melko tasapainoisessa linjassa.

Etenkin Jason Stathamin omakuvalleen naurava maailman toheloin mutta sitäkin suulaampi agentti onnistuu hihityttämään vielä pitkään elokuvan loputtua, vaikka hahmo kärsii toisinaan samasta pitkityksestä kuin muut. Oikeastaan parhaimmat täkyt syntyvät nimenomaan lajityypin kliseitä uudesta näkökulmasta tarkastelevissa sketseissä, jotka peilaavat samalla nykymaailman pinnallisuutta; miesagenttien nauttiessa valeidentiteeteikseen saamistaan smokkiin pukeutuvista herrasmiehistä, joutuu Cooper tyytymään ulostusongelmista kärsiviin yh-äiteihin ja neulomista rakastaviin kissamummoihin. Myös vakoojille tutut varusteet saavat elokuvassa oman realistisen ja hupaisan lisävärityksen.

Elokuva ei kuitenkaan ole pelkkää komiikkaa, vaan genrensä valiotyyppejä mukaillen se tarjoaa juonittelevan ja toiminnallisen rungon, jota seurata. Ydinpommin ja sen sijainnin ainoastaan tuntevan Rayna Boyanovin (Rose Byrne) ympärille kietoutunut juoni tarjoaa vaihtelevia lokaatioita, yllätyksiä ja näitä siivittäviä toimintakohtauksia. Jälkimmäiset eivät toteutuksen osalta välttämättä räjäytä tajuntaa, mutta ovat silti yllättävän viihdyttävästi ja ammattitasoisesti koreografioituja.

Spy – Vakoojan asussa on varsin onnistunut toimintakomedia vakoojagenren uudelleen heräävään joukkoon. Tekijät yrittävät toisinaan lypsää vähän liiaksi huumoria tapahtumista, mutta kevyenä viihdepalana Feigin tuorein menee lähes mukisematta alas.