ARVOSANA
MEDIA
Themysciran puolijumala ja amatsonisoturi Ihmenainen on odottanut penkillä omaa valkokangasvuoroaan jo 76 vuotta. Teatterinäkymättömyys kertoo oma karua kieltään yleisestä ilmapiiristä, sillä hahmo on yksi tunnetuimmista naispuolisista supersankareista ja kuuluu DC Comicsin suureen kolmikkoon Teräsmiehen ja Batmanin rinnalle. Silti valkokankaalle Ihmenainen saapuu vasta vuonna 2017 Patty Jenkinsin ohjaamassa Wonder Womanissa. Sattumalta myös Jenkins on naispuolisena ohjaajana ensimmäinen laatuaan DC:n tai Marvelin leffatuotannossa.
Uudet tuulet tuovat muutoksia mukanaan myös DC:n tuoreeseen elokuvauniversumiin, jonka neljäntenä edustajana Wonder Woman nousee onneksi joukkonsa parhaimmaksi. Toki tämä itsessään ei vielä kerro juuri mitään edellistuotosten kehnon annin vuoksi, mutta osoittaa kuitenkin DC:n ottaneen menneistä virheistään edes hieman opiksi. Täyteen ahdetun toimintaspektaakkelin sijaan Wonder Woman on kerronnaltaan rauhallisempi ja tunnelmaltaan kevyempi. Kyseessä on silti ehta supersankarielokuvan edustaja – niin hyvässä kuin pahassa.
Allan Heinbergin käsikirjoitus liittää nimikkosankarinsa vain hyvin löyhästi kehitteillä olevaan laajempaan elokuvauniversumiin. Wonder Woman keskittyy sen sijaan genren perinteitä noudattaen hahmon syntytarinaan, joka vie katsojat ensimmäiseen maailmansotaan. Suursodan kauhut toimivatkin kontrastina muusta maailmasta erillään eläneen Dianan (Gal Gadot) naiiviin hyväntahtoisuuteen, joka nousee samalla elokuvan kantavaksi voimaksi. DC:n leffauniversumin tummanpuhuvassa yleisilmeessä Wonder Woman loistaakin omana kirkkaana toivon majakkana.
Positiivinen ajatusmaailma ulottuu myös elokuvan tematiikkaan, jossa usko hyvyyteen ja sankareiden puhtauteen muistuttaa sarjakuvien perimmäisistä tarkoituksista. Elokuvan Ihmenainen on hyvyyden ja oikeamielisyyden ruumiillistuma, joka kunnioittaa elämää ja toisia kanssaihmisiä. Sodan raadollisuuden kautta kerrontaan tuodaan pientä lisäväriä, mutta tekijät välttävät silti viemästä tuotostaan liian synkille vesille. Ensimmäinen maailmansota toimiikin lähinnä kehyksenä, jonka kautta juonta kuljetetaan sodanjumala Aresta metsästäen ja toisaalta peilataan ihmisten rujoa maailmaa nimikkosankarin puhtoista ajatusmaailmaa vasten.
Wonder Woman onkin alusta loppuun saakka nimenomaan sisaruksiaan kevyempi supersankarirymistely, joka löytää melko sopivan tasapainon toiminnan, kerronnan ja huumorin väliltä. Juonen aikana kohdatut hahmot ovat juuri sopivan hupsuja menemättä liiallisuuksiin, ja heidän välinen kemia on kauttaaltaan varsin onnistunut. Rytmityksen kannalta huumorivaihetta pitkitetään tosin vähän liian pitkään, eivätkä Lontoossa vietetyt turhat minuutit syvennä hahmoja saati osu komiikallaan napakymppiin. Vitsit ovat kyllä hyväntuulisia, mutta eivät niin ratkiriemukkaan hauskoja tai syvällisiä, että niille siunatun ajan pystyisi oikeuttamaan. Myös sivuhahmot jäävät monin osin statisteiksi.
Loppupäähän keskittyneissä toimintakohtauksissa ei sen sijaan ole liioin valitettavaa. Lähitaisteluun keskittyvät mittelöt tarjoavat tyylikkäitä koreografioita ja näyttäviä liikkeitä. Toiminnassa ei vitsien tapaan ole oikeastaan varsinaisesti vikaa, mutta ne eivät myöskään tarjoa mitään todellisen tajunnanräjäyttävää. Tunnelmaa heikentää lisäksi paikoin liian ilmiselvät tietokonetehosteet sekä DC:n leffoille masentavan yleinen riisuttu värimaailma, joka ei tee kohtauksille oikeutta. Harmillisesti myös viimeinen taistelu tuntuu yllättävän väsyneeltä.
Wonder Woman on hyvä ja onnistunut sovitus DC:n yhdestä tunnetuimmista naispuolisista supersankareista, joka saa viimein ansaitsemansa elokuvan. Kyseessä on genren perinteitä noudattava syntytarina, jonka silkka hyväntahtoisuus erottaa elokuvan muista sisaruksistaan. Se ei ole kerronnaltaan kuitenkaan riittävän uniikki erottuakseen riittävästi lajityypin ylitarjonnasta.