Wedding Ringer, The

Komediataivaan uudeksi tähdeksi noussut Kevin Hart jatkaa lahjojensa kehittämistä myös elokuvien puolella Jeremy Garelickin esikoisohjauksessa The Wedding Ringer. Koomikko saa tällä kertaa vastapelurikseen toisen viimeaikaisen nousukkaan, Josh Gadin, joka kaipaa kollegaltaan apuja omien häidensä bestman-puolelle.

Garelickin ja Jay Lavenderin käsikirjoittama elokuva on rakennettu kahden pääosaesittäjänsä varaan. Gad esittää sosiaalisesti heikkolahjaista Dougia, joka palkkaa tuleviin häihinsä bestmania työkseen esittävän, tilanteeseen kuin tilanteeseen itsensä puhuvan Jimmyn (Hart). Puhtaana bisnessuhteena alkava kokemus muuttuu tosin joksikin aidommaksi, kun kaksikko huomaa löytävänsä toisistaan enemmän samoja piirteitä kuin alkujaan kuvittelivatkaan.

The Wedding Ringer ei komeile juonen omaperäisyydellä – etenkään lopun väkinäisten käänteiden saapuessa täysin takavasemmalta – mutta edustamansa genren oppeja noudattaen juonta tärkeämmäksi seikaksi nousee pääosaesittäjiensä välinen kemia. Gadin ja Hartin kohdalla yhteys on poikkeuksellisen toimiva, sillä koomikot eivät tyydy vain toisintamaan aiempia maneereitaan, vaan anti on räätälöity nimenomaan kaksikon yhteisiä lahjoja ajatellen.

Valitettavasti onnistuneinkaan kemia ei onnistu pelastamaan elokuvaa huonoilta vitseiltä, eikä The Wedding Ringer ole poikkeus sääntöön. Siinä missä näyttelijät hoitavat roolinsa ansiokkaasti, käsikirjoitus itsessään tyytyy polkemaan viimeaikaisten genre-edustajiensa jalanjäljissä. Näyttelijöiden improvisaation kautta rakennetut yksittäiset dialogi-irrottelut saattavat naurattaa tekijöiden omaa sisäpiiriä, mutta elokuvassa kohtaukset jäävät täysin irrallisiksi läpiksi, jotka eivät vie juonta tai hahmoja eteenpäin saati naurata. Eniten yritystä on Jorge Garcian esittämän Garveyn metatason Lost-vitsissä, joka on tosin yhtä vanha kuin hittisarja itse.

Niin ikään lähivuosien komediatrendiä noudattava shokeeraavuus sekä fyysiseen väkivaltaan nojaava komiikka tuntuu yrittävän parhaansa järkyttää katsojaa heittämällä ruudulle niin kirjaimellisesti liekeissä olevaa mummoa kuin koiran antamaa oraaliseksiä. Huumori perustuukin puhtaasti näiden kohtausten ajatukseen, eikä niiden ympärille ole rakennettu mitään sen kummempaa. Vitsin on tarkoitus olla vain hauska, koska mummo on tulessa. Sama koskee myös elokuvan fyysisempää puolta, jossa pesäpalloja ammutaan kohti ruhoa ja vanhat miehet taklaavat nuorempiaan mudassa. Hetket jäävät yhtä irtonaisiksi kuin monet dialogein yritetyt vitsin väännökset.

The Wedding Ringer on genresisaruksiaan hivenen parempi komedia, mutta sekään ei pelasta elokuvaa vitsien toimimattomuudelta ja kerronnan laiskuudelta. Pääosakaksikon välinen kemia kyllä toimii, mutta valitettavasti juuri mikään muu ei.