47 Ronin

Taru isäntänsä kuoleman kostavista 47 roninista on yksi tunnetuimpia japanilaisia legendoja. Samurain elämäntavan kiteyttävä kuvaus on sittemmin toiminut inspiraationa monille teoksille niin elokuvien kuin teatterinkin saralla. Viimeisin yritelmä tuoda klassinen kostotarina valkokankaalle saapuu Hollywood-tehtailta, mutta uskollista käännöstä – tai hyvää elokuvaa – odottaville 47 Ronin tarjoaa lähinnä köyhän toimintafantasian.

Ikiaikainen tarina Carl Rinschin ohjaksissa ja Chris Morganin sekä Hossein Aminin käsissä muuttuu idän ja lännen yhdistäväksi hybridiksi. Keanu Reevesin vetovoimalla markkinoitava 47 Ronin seuraa pääpiirteittäin alkuperäisiä säikeitä, mutta tekijät lisäävät yhtälöön maagisia petoja, demoneita, noitia ja kiellettyä rakkautta. Kunnioitus lähdemateriaalia kohtaan on vähintäänkin kyseenalainen.

Puhtaan kostorainan sijaan vuosimallin 2013 käännös viekin kerronnan toistuvasti sivuraiteille. Feodaalisen Japanin yhteiskuntakuvioita mukaillen puoliverinen Kai (Reeves) esitetään samuraijoukkonsa syöpäläisenä, joka hallitsee kuitenkin lähes kaiken – mukaan lukien prinsessa Mikan (Ko Shibasaki) liehittelyn. Kielletty rakkaus estyy kuitenkin epäsuotuisten luokkaerojen ja poliittisen valtapelin seurauksena, mikä vie päähenkilöt taistelemaan niin salamannopeita demoneita kuin luurangoiksi tatuoituja merirosvoja vastaan. Sitä ennen ja sen jälkeen taistellaan tosin myös hirviömammuttia ja lohikäärmettä vastaan.

Kaiken taustalla vaikuttavat toki samurain kunniakoodisto, jonka tönkköinä tulkkeina nähdään näyttelijänlahjojaan edelleen etsivä Reeves sekä muu japanilaiskatras, jotka on pistetty suoltamaan dialoginsa kotimaisen sijaan englanniksi. Luontevaksi tulkinnaksi muutoin osaavien näyttelijöiden ulosantia ei voi mennä sanomaan, mikä viiltää loven elokuvan dramaturgiaan. Joko tematiikka täytyy tietää alkuperäisteoksesta tai vaihtoehtoisesti kohtaukset alleviivataan eeppisillä musiikkivalinnoilla tai viivyttelevillä kamerasommitelmilla.

Valitettavasti tälle turhanpäiväiselle draamalle siunataan elokuvassa niin paljon aikaa, ettei rainaa voi katsoa edes puhtaana toimintana. Toki kohtausten koreografia itsessään ei nyt ole millään tapaa ole järin mullistava, mutta heikohkoista tietokonetehosteista huolimatta muutamat mätöt ovat visuaalisesti ihan viihdyttäviä. Fantasiaelementeistä – nyt kun ne kerran elokuvaan väkisin lisättiin – olisi mieluusti voinut ottaa enemmänkin irti, sillä nyt ne jäävät lähinnä irrallisiksi esittelyhetkiksi.

47 Ronin on tylsä ja toiminnaltaan puutteelliseksi jäävä fantasiaseikkailu, joka ei toimi sen puoleen alkuperäisen legendan uskollisena sovituksena kuin itsenäisenä teoksenakaan.