ARVOSANA
MEDIA
Suomalaisen identiteetin peruskiviin kuuluvaa Kalevalaa ei ole vuosien varrella yritetty juurikaan sovittaa elokuvamittaan. Elias Lönnrotin kansalliseepos on sen sijaan toiminut innoittajana lukuisille muille taiteenlajeille sekä oppilaitosten opintosuunnitelmien täydentäjänä. 1800-luvun alussa suomalais-karjalaisista kansanrunoista koostettu runoelma on antanut suomalaisille kuitenkin luomismyyttin sekä tarunhohtoiset sankarinsa, joista yksi saapuu nyt myös valkokankaalle.
Kalevala: Kullervon tarina on Antti J. Jokisen ohjaama elokuva, jonka ovat käsikirjoittaneet Jokinen ja Jorma Tommila. Nimensä mukaisesti se sovittaa runoelmasta tutut säikeet Kullervosta, jonka traagista kohtaloa seurataan pääpiirteittäin myös valkokankaalla. Runomitasta elokuvaan sovittaessa rivien väleihin on jouduttu tosin tekemään paljon lisäyksiä, mutta yksikään näistä ei tee hahmoista tai päähenkilön kohtalosta juuri sen mielekkäämpää.
Sukujen välisen sodan seurauksena orvoksi jäänyt Kullervo (Elias Salonen) on otettu osaksi tämän perheen surmanneen Untamon (Eero Aho) sukua, mutta lapsesta asti vihainen poika ei löydä paikkaansa uusilla tiluksilla. Parhaansa yrittävä Kullervo onnistuu pilaamaan kaikkein yksinkertaisimmatkin askareet ja saa niskaansa uuden heimonsa vihat. Lopulta poika karkotetaan kotoaan, mutta osa heimolaisista pelkää Kullervon saavan tietää todellisen perheensä kohtalon ja saapuvan takaisin koston kera.
Kullervon tarina seuraa runosäikeitä pääosin uskollisesti ja sovittaa koulunpenkeiltä tutut tapahtumat orjallisesti elokuvaan, mutta sen tarinankerronta jää tästä huolimatta katkonaiseksi. Monin paikoin yksittäisiksi jäävien kohtausten väliin ei ole onnistuttu löytämään merkityksellistä sidettä, joten tapahtumat tuntuvat vain oppikirjamaisilta viittauksilta. Niillä harvoin on mitään merkitystä tarinankulkuun tai hahmojen kehitykseen.
Hahmojen sisään ei myöskään päästä alkuperäistä runoelmaa paremmin. Kalevala: Kullervon tarina tuntuu kylmän etäiseltä seuratessaan päähenkilöä, jonka ainoa meriitti on olla vain vihainen. Salonen tekee kyllä parhaansa roolissaan, mutta käsikirjoitus ei ole selkeästi antanut tälle tilaa kasvaa. Untamoa esittävä Aho on tuotannon ainoa poikkeus ja onnistuu tuomaan syvyyttä ja tulkintaa hahmoonsa, joka joutuu valitsemaan ottopoikansa ja heimon välillä.
Elokuvan poikkeuksellisen suuri budjetti sentään näkyy kankaalla. Suomalaista luontomaisemaa hyväilevät sommitelmat ovat komeita ja tuovat kansalliseepoksemme näyttäväksi visuaaliseksi kokemukseksi. Kalevalan fantastisemmista piirteistä on tosin luovuttu, joten Kullervon tarina muistuttaa enemmän Game of Thronesia kuin Taru sormusten herraa. Visuaalisesti paikoin synkkä ilme onkin verinen ja tummanpuhuva, joka alleviivaa päähenkilön traagista tarinaa.
Ulkoiset puitteet eivät kuitenkaan onnistu pelastamaan elokuvaa, vaan Kalevala: Kullervon tarina jää liian ontoksi viihdyttääkseen riittävästi. Uskollisesta lähdemateriaalin tunnustuksesta huolimatta juoni ja eritoten hahmot olisivat kaivanneet rohkeampaa jäsentelyä ja syventämistä, jotta ne toimisivat myös elokuvamitassa. Nykyisellään elokuva vain näyttää upealta, mutta ei sytytä sen kummempaa paloa aiheeseen.