Anomalisa

Hollywoodin oma outolintu Charlie Kaufman jatkaa omannäköisten ja totuttuihin muotteihin sopimattomien elokuvatuotantojen parissa Anomalisallaan. Yhteisörahoituspalvelu Kickstarterin avulla rahoitettu stop motion -animaatioprojekti on miehen aiempia tuotoksia huomattavasti pieneleisempi, mutta silti salakavalan monitulkintainen sukellus ihmismielen ja -elon syvyyksiin.

Kaufmanin omaan näytelmään pohjautuva ohjaustyö ottaa käsiteltäväkseen arkipäiväisen tylsyyden ja sen lamaannuttavan vaikutuksen. Tarinan keskiössä on asiakaspalvelualan ammattilainen, Michael (David Thewlis), joka saapuu pitämään rutiininomaista puhetta kollegoilleen mutta kohtaa jotain tavanomaisesta poikkeavaa törmätessään sattumalta hotellin käytävillä Lisaan (Jennifer Jason Leigh).

Näennäisen tavanomainen kerronta kätkee ohjaaja-käsikirjoittajan aiempien teosten tapaan pieniä outouksia, jotka alkavat itää juonen edetessä. Stop motion -animaatio ei suinkaan jää ainoastaan visuaaliseksi ilmeeksi, vaan on vahvasti läsnä myös elokuvan temaattisella tasolla. Identtisen näköiset henkilöhahmot sekä näille näiden sukupuolesta riippumatta äänensä lainaava Tom Noonan tuntuvat aluksi vieraannuttavilta, mutta muodostuvat lopulta hyytäviksi tehokeinoiksi ja tekijöiden visuaaliseksi ilmentymiksi Fregolin oireyhtymästä, jossa ihminen kokee kaikkien ympärille olevien ihmisten olevan yksi ja sama henkilö.

Yhtäältä Anomalisaa voidaankin tulkita tämän harvinaisen mielenhäiriön kautta, ja toisaalta se voidaan nähdä symboliikkana juurikin rutiininomaiselle arjelle. Itseään toistavat päivät, teot ja saavutukset muuttuvat kertaantuessa niin tavanomaisiksi, ettei niitä enää erota toisistaan tai niistä saa enää iloa. Ja kun rattaaseen on juuttunut liian pitkäksi aikaa, on siitä eroon pääseminen liki mahdotonta. Michaelin kohdalla ojentava käsi tulee Lisan suunnalta, sillä hänen silmissä nuori nainen näyttää ja kuulostaa kirjaimellisesti erilaiselta kuin kukaan muu, vaan onko poikkeavuus lopulta kiinni ulkopuolisista vai sisäisistä tekijöistä?

Kaufmanin aiempien tuotosten tapaan Anomalisa on pitkälti hyvin psykologinen elokuva, mutta valitettavasti uutukaisen kerronnalliset aspektit junnaavat etenkin sen alkupuolella pahasti. Michaelin saapuminen kaupunkiin kuvataan hyvin arkirealistisesti, mikä ei tarjoa dramaturgisesti liioin jännitettä. Toisaalta arjen tylsyyttä kuvaavaan tematiikkaan hidas ja suoraan sanoen tylsä pohjustus sopii erinomaisesti, mutta se ei ole silti järin mielekästä katsottavaa. Monet alun kohtaukset saavat tosin merkityksen elokuvan loppuvaiheilla, jolloin niiden arvon pystyy näkemään hieman toisenlaisessa valossa.

Anomalisa on ohjaajalle tyypillisen outo elokuva, joka käynnistyy kovin tavanomaisesti mutta muuttuu hiljalleen alati syvällisemmäksi tutkielmaksi ihmismielestä. Tematiikka ja tunnelma jaksavat viehättää, mutta kerronta ei onnistu varsinaisesti tempaamaan mukaansa.