Expend4bles

Julkaisuvuosi: 2023
Expend4bles-elokuvan virallinen juliste
K-16
Ahdistus
Väkivalta

ARVOSANA

Elokuva: 
1 tähti elokuvalle
Formaatti: 
Ensi-ilta: 
22.09.2023
Valmistusmaa: 
Julkaisija: 
Genre: 
Kesto: 
103 minuuttia

MEDIA

Expend4bles-elokuvan näyttelijät kävelevät kohti kameraa
Expend4bles-elokuvan näyttelijät baarissa
Expend4bles-elokuvan näyttelijät pöydän ääressä
Expend4bles-elokuvan näyttelijät huoneessa

Vuonna 2010 julkaistu The Expendables täytti monen kasaritoiminnan fanin vuosikymmeniä uinuneet unelmat. Sylvester Stallonen ohjaama leffa kokosi (viimein) 80-luvun ikoniset toimintasankarit – ja kourallisen muita – yhteen ja tarjosi rehtiä aivot nollaavaa viihdettä. Genrensä puitteissa tuotos oli kenties jopa hieman yllättäen onnistunut, mutta ennen kaikkea myös tuottoisa kassaluukulla. Uusi elokuvasarja oli syntynyt.

Jo neljänteen osaan ennättänyt rymistely on takonut aiemmilla tuotoksilla edelleen varsin kiitettäviä lukemia luukulla, vaikka kriittinen ja laadullinen menestys on laskenut osa osalta yhä alemmaksi. Aitona unelmaprojektina käynnistynyt leffasarja tuntuu kääntyneen viimeisimpien leffojen myötä jo luovuudenkin puolesta pelkäksi rahastukseksi, josta edes tuotantoon kiinnitetyt isot nimetkään eivät jaksa innostua.

Ja tämä näkyy eritoten väsähtäneessä Expend4blesissa.

Alkujaan Jason Stathamin omaksi The Expendables -universumin sisäiseksi leffaksi tarkoitettu käsikirjoitus on väännetty väenväkisin elokuvasarjan neljänneksi osaksi, johon on tuotu myös lakkautetun naisvetoisen The Expendabellesin jämät (tai siis Megan Fox). Kuvioista poissa ovat sen sijaan alusta lähtien mukana olleet Jet Li, Terry Crews, Arnold Schwarzenegger ja moni muu, eikä Stallone itsekään jaksa piipahtaa kameran edessä muutamaa minuuttia pidempään.

Expend4bles on pitkälti Stathamin show.

Tällä kertaa tuttu iskuryhmä lähetetään mysteerisen Ocelotin perään tämän onnistuessa kaappaamaan ydinkärjen itselleen. Tosin sitä ennen Lee Christmas (Statham) potkitaan joukosta pihalle, joten elokuva siirtyy seuraamaan tämän sooloiluja Ocelotin kiinniottamiseksi. Se niistä muista tähtinimistä.

Silti suurin osa leffan budjetista mennyt lie näyttelijöiden palkkaamiseen, sillä touhua katsoessa poltettuja dollareita ei kyllä huomaa. Myös Curtis ”50 Cent” Jacksonin, Jacob Scipion ja Andy Garcian kaltaiset nimet eivät nyt täysin vastaa menetettyjä staroja, mutta sentään thaimaalainen Tony Jaa ja Indonesiasta kotoisin oleva Iko Uwais ovat genren faneille varsin tuttuja nyrkkejä. Silti useampikaan uusista kasvoista ei juuri taidoillaan pääse juhlimaan, ja suoritusten tasosta kertonee riittävästi, että itseään jo neljättä kertaa toistava Randy Couture nousee melkein tuotannon ainoaksi mieleenpainuvaksi hahmoksi.

Hahmojen osalta Expend4bles luottaa edeltäjiensä lailla samaan vitsitykitykseen, joka on tällä kertaa tosin taukoamatonta. Elokuvassa ei ole varmaan yhtään kohtausta tai dialogia, jota ei vesitetä välittömästi letkautuksella tai kahdella, mikä käy väsyttämään jo ensimmäisen vartin aikana. Kun tätä jatketaan jopa toimintakohtausten kustannuksella, alkaa vitsi käydä vanhaksi.

Tosin toiminnasta ei jää juuri kerrottavaa, sillä touhu on toteutettu mahdollisimman halvalla ja nähtävästi myös ilman koreografiaa. Vähänkään laajemmat kohtaukset ovat käytännössä lähikuvia näyttelijöiden naamoista suoltamassa yksirivisiä, kun taas digitehosteet saavat suoraan videolevitykseen saapuvan sonnankin näyttämään hyvältä. Elokuvan ohjannut Scott Waugh on lisäksi päättänyt leikata kohtaukset vielä tyystin epäkelvoksi sekasotkuksi, ettei leffasta jää juuri hyvää sanottavaa. Ne harvat (Stathamin) toimintakohtaukset ovat puolestaan niin perushuttua, ettei niistä jaksa edes innostua. Katsominen tekee eritoten pahaa Uwaisin ja Jaan kaltaisten taitureiden tuhlaamisen osalta.

Expend4bles todistaa viimein, että ehkä tämä elokuvasarja on viimein päätynyt korvattavaksi – tai ainakin syvästi toivon niin. Alkuperäinen The Expendables onnistui ravistelemaan ja herättelemään genreä oikealla tavalla, mutta neljäs osa ei jaksa meuhkata edes sen vertaa, että katsoja pysyisi sen ajan hereillä.